Perussuomalaiset

Ion Mittler

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tarvitsee remontin

Muutaman viime vuoden aikana Perussuomalaiset on jäänyt yksin (tai kaksin KD:n kanssa) kritisoidessaan lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan epäonnistuneeksi. Muut puolueet ovat lähinnä naureskelleet asialle.

Vasemmistoliiton edustaja Misha Dellinger saattaa osoittautua hyödylliseksi idiootiksi, kun hänen Twitter-tilinsä kautta julkaistiin kehotuksia väkivaltaan oikeistolaisia poliittisia ryhmiä kohtaan. Jopa tappouhkauksia. Dellinger ansaitsee Vuoden Selittelijä -palkinnon ansiokkaasta vastuun väistelystä. Hän keksi selittää poliisille, että tilin salasana oli myös muiden ihmisten tiedossa, joita hän ei kuitenkaan muista keitä he olivat. Aika hyvä. Pisteet tästä. Lainsäädäntö ei nimittäin puolla henkilön tuomitsemista syylliseksi, jos on olemassa uskottava epäilys siitä, että tekijä saattoi olla joku muu.

Ne tweetit päätyivät valtakunnan syyttämättä jättäjä Raija Toiviaisen pöydälle, joka päätti jättää nostamatta syytettä, koska kyseisen lain ei ole tarkoitettu suojaavan poliittisia ryhmiä. Hyvä että asia tuli selväksi, koska se antaa vihdoin vahvan argumentin tämän epäonnistuneen lain korjaamiseksi.

Ilmeisesti on siis laillista sanoa, että puolueen X edustajat pitäisi tappaa. Koska laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ei suojele poliittisia ryhmiä. Mutta mehän emme halua sisällissotaa, emmekä mitään saunan taakse viemisiä ratkaisuna poliittisiin erimielisyyksiin. Kokoomus ja Keskusta, onko teillä kaikki kotona siellä? Nyt se kynä kauniiseen käteen myös muille puolueille kuin Perussuomalaiset ja KD, ja laitetaan laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan remonttiin. Siten että esimerkiksi sisällissotaan kiihottaminen tai jonkun poliittisen puolueen edustajien tappamisella fantasiointi saadaan kriminalisoitua ennen eikä vasta sen jälkeen kuin puheet muuttuvat teoiksi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
#1

Poliittisten puolueiden jäsenetkö eivät kuulu mihinkään kansanryhmään?
Ja heidän äänestäjänsä eivät kuulu mihinkään kansanryhmään?

Esim. kun Husu nimitteli kaikkia perussuomalaisia ja heitä äänestäneitä rasisteiksi, niin se ei ollut mitenkään kiihottamista kansanryhmää vastaan (kansanryhmä tässä etupäässä suomenkieliset suomalaiset).

Suomenkieliset suomalaiset on jätetty selvästi tuuliajolle kiihottamispykälän kohdalla. Ja monen muunkin asian kohdalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
Iloinen
#6

Tämä asia ei käy ilmi siitä lakitekstistä, joka on tavalliselle kansalle melko helposti löydettävissä googlaamalla. Se on tarkennettu ns. lain esitöissä, eli lakia valmistellessa laadituissa perusteluissa ja muistioissa, että lain mainitsema kansanryhmä tarkoittaa etnisiä ryhmiä, uskontoja jne. mutta ei esim. poliittisia ryhmiä.

Tämä oli kivaa vasemmistolle niin kauan kuin kyse oli vain Raamatun siteeraamisesta, jonka Raija Toiviainen voi haastaa oikeuteen, eikä oikeasti mistään kiihottamisesta väkivaltaan. Siinä voi vihervasemmisto naureskella, että kyllä persuja saa pilkata, koittakaa kestää. Mutta nyt kun on esiintynyt ihan oikeasti kiihottamista väkivaltaan, pitäisi jokaisen puolueen jo herätä, että mikä tahansa puolue voisi olla kohteena, ja se olisi laillista Toiviaisen linjauksen mukaan. Ja väkivaltaiset puheet voivat muuttua väkivaltaisiksi teoiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#10

Tiettyä vakaumusta kannattavat voidaan lain mukaan tulkita kansanryhmäksi.

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai VAKAUMUKSEN, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

https://blogit.perussuomalaiset.fi/jarmo-hussi/turvapaikanhakijat-ovat-kansanryhma-perussuomalaiset-eivat/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#11

Lakitekstin perusteella tulee maallikolle tuollainen käsitys, että vakaumus voisi tarkoittaa vaikka poliittista vakaumusta. Mutta poliittinen vakaumus tulee poissuljetuksi vaihtoehdoksi, kun syyttäjät tai tuomarit käsittelevät asiaa, ja paremmin tietävät ovat selittäneet minulle, että lain valmistelussa laadituissa muistioissa ohjeistetaan niin. Ongelmana on siis laki, ei vahingossa vaan tahallaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#12

Juuri näin. Laki on kirjoitettu eri tavalla kuin sitä tulkitaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS 😕 IONKIN. KYLLÄ ME SYNTISET IHMISET JAKAUDUTAAN KAHTEEN LEIRIIN: ”VUOHIIN JA LAMPAISIIN”, KUMPAINEN HERRA MEIDÄN ❤️ SYDÄMESSÄMME ON ❤️. SYDÄMESTÄHÄN NE VIISAAT SANOVAT: SOTIENKIN: LIIKKEELLE LÄHTEVÄN. PUHUVAT, ETTÄ TÄÄLLÄ MAANPÄÄLLÄ ON ❤️ OIKEIN YKSI IHMINEN, KENEN YKSINOMAINEN TEHTÄVÄ ON, ❤️, OLISI PITÄÄ AINAKIN YKSI SOTATILA KÄYNNISSÄ JATKUVASTI MAANPÄÄLLÄ. EIPÄ TAIDA ”KAMU” OLLA AINAKAAN: LAUDATUURIIN OPISKELLUT: JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN OPETUSLAPSI. HÄN SAISI PERKELEEN KANSSA: MENNÄ SAMAAN PAIKKAAN, MIHIN JUUDAS ISKARIOTINKIN MENI.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Kiihotuspykälä on olemassa monikulttuurisen ideologian synnyttämänä. Kun maahanmuutto alkoi kasvaa, keksivät sosiaaliliberaalit ja vasemmistolaiset, että enemmistön sanoja ja tekoja tulee pitää lain varjolla kurissa, että vähemmistöt uusmarxilaisuuden periaatteiden mukaan voivat elää suojatusti ja ilmaista itseään rauhassa. Sananvapaus vietiin kantasuomalaisilta. Monikultturismi on henkinen taakka enemmistölle, kaikenlaiset idioottimaiset etuoikeuksien kehät ym. mittaavat jatkuvasti uhriasemaa, mitä valkoisella enemmistöllä ei voi olla, kun tärkein etuoikeuksien kriteeri on valkoisuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#7

Näin siinä suurinpiirtein kävi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rajat on rakkautta
#4

Pitäisi ymmärtää esimerkiksi islamin tai katolilaisuuden olevan poliittinen liike siinä missä muutkin ideologiat, joilla pyritään sääntelemään ihmisten elämää. Siksi itse näkisin, että lakia pitäisi pikemminkin tältä osin purkaa. Poliittiset liikkeet kuuluvat avoimen debatin piiriin, myös uskonnot, jos ne sisältävät mitään poliittis-sosiaalisia piirteitä. Kysymys on vakaumuksesta tai uskosta, kun se ihmisen yksityisasia. Jos sillä on organisaatio, joka ajaa yhteisiä asioita, se on poliittinen liike ja vapaata riistaa kritiikille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#8

Kritiikin pitäisi olla sallittua jokaiseen mahdolliseen suuntaan. Myös kaikenlaisten vähemmistöjen suuntaan. Väkivaltaan kehottamisen ei pitäisi olla sallittua mihinkään suuntaan. Mutta nyt joidenkin tahojen kritisoiminen alkaa olla laitonta, ja väkivaltaan kehottaminen joitakin tahoja kohtaan tuntuu olevan laillista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Ei minua ole vielä kertaakaan tuomittu tai edes syytetty moisesta. Kyllä tolkun ihmisen pitää pystyä asiat esittämään ilmankin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ion Mittler IT-konsultti
#9

Minulla on sama tilanne, ei ole kukaan vienyt käräjille sanomisistani. Uhkailtu on viedä, mutta ihan muista henkilöiden välisistä erimielisyyksistä johtuen kuin mistä on kyse tässä lainsäädännössä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000