Perussuomalaiset

Ion Mittler

PKK-oikeusvaltio-Haavisto kävelee EU:n tuomioistuimen yli

Suomen ja Turkin välinen diplomatia on melko herkässä tilassa tällä hetkellä, koska Turkki haluaa Suomen edistävän omia poliittisia (ja epädemokraattisia) intressejään vastineeksi puoltavasta äänestä Suomen NATO-hakemukselle. Tästä tulee juuri niin erikoinen oikeusvaltio-episodi kuin arvata saattaa.

Erdogan valittelee, että Suomi ja Ruotsi hyysäävät ”terroristeja”, eli PKK:n edustajia, jotka ovat jo vuosia olleet Turkin hallituksen poliittisen vainon kohteena. Sekä järjestönä että etnisenä kansana. Pekka Haaviston mukaan Suomen ja koko EU:n linja koskien PKK:ta on selkeä, eikä siinä ole mitään epäselvää:

”PKK on kielletty Suomessa, koska se kuuluu myös Euroopan unionin terroristilistalle. Jos tämä on jollekin epäselvää, voimme sen suurin kirjaimin kirjoittaa ja sen sanoa missä tahansa yhteydessä.”

Uuden Suomen uutinen aiheesta

”Oikeusvaltio”-Haavisto unohtaa tuossa vain yhden pienen yksityiskohdan. Luultavasti tahallaan, koska tuon tason kokenut poliitikko ei voi olla tietämätön siitä, että PKK:n asema Euroopan Unionin terroristi-järjestöjen listalla on todellakin epäselvää. Juridisesti nimittäin. EU:n tuomioistuin päätti vuonna 2008, että EU:n on laitonta pitää PKK:ta tuolla listalla, koska tämä järjestö ei täytä niitä juridisia kriteereitä, jotka on määritelty tuolle listalle.

Minun aiempi blogini tästä aiheesta

Kuinka Brysselin poliitikot reagoivat tuohon EU:n tuomioistuimen päätökseen vuonna 2008, ja ovat reagoineet tähän päivään asti? Odotetulla tavalla, eli jättämällä oikeuden päätöksen huomioimatta, ja pitämällä PKK:ta terroristi-järjestöjen listalla nykypäivään asti. Vaikka se on laitonta, EU:n tuomioistuimen mukaan.

Niin, arvoisa Pekka Haavisto. ”Jos tämä on jollekin epäselvää.” No se on kyllä epäselvää joillekin. Esimerkiksi EU:n tuomioistuimelle, sekä kaikille niille, jotka kunnioittavat oikeusvaltion periaatetta ja vallan kolmijako-oppia. EU:n tuomioistuin on puhunut, joten voisitko arvoisa Pekka Haavisto selittää, miksi sinä, Suomi ja koko EU rikotte lakia tässä asiassa?

Ankaran houkuttelun ja poliittisen painostuksen seurauksena? Myönnytyksenä turkkilaiselle diktatuurille, jonka demokraattiset ansiot me kaikki hyvin tunnemme takavuosien uutisista, kun satoja tuhansia julkisen sektorin työntekijöitä puhdistettiin viroistaan, poliittisista syistä?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Aivan mahtavaa. Tarvittiin Turkki nostamaan vihervasemmiston sinisilmäisyyden pöydälle. Nyt odotan, määrääkö Raija poliisin kuuntelemaan Erdoganin kommentit sanasta sanaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kaikki Persut seisovat Turkin Presitentin takana tässä asiassa !

Terroristit Ulos maasta ! myös Isis Morsiammet !

Persut on ollut aina tätä mieltä !

Onneksi ulkomaat nyt puuttuvat tähän peliin

Ruotsissa asa on mennyt paljon pidemmälle siellä on vaikea enään palata järkeen kun maa on käytänössä sisäsllisodassa jo mutiaisten kanssa ,Ruotsi voi jäädä Naton ulokopuolelle tämän takia !

Persujen on vaadittava että Suomea ei ajeta Venäjän syliin muutaman mutiais Terroristin suojelun takia !!!
On vaadittava että Että Terroristit otetaa välittömästi kiinni Poliisin ja puollustus voimain toimesta ja lähetetään sinne mistä on tulleet tänne yhteiskunnan elätiksi.
Meillä on tärkeämpääkin käyttöä velka rahalle kun noita saatanoita elättää !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Persujen on vaadittava että järjestetään kansan äänestys jossa äänestetään Nato vai Venäjän syli mutiais Terroristien kanssa.

Pitää muistaa jos sota tulee niin nämä Suomen armeijaa käymättömät Terroristit ei lähde edes rintamalle !!!! ne pakenee bunkkerihin Marinin ja Hallaohon ja muiden luikurien kuten huumehörhöjen,homojen ja sivareiden kanssa odottamaan kun kunnon kansalaiset tapetaan rintamalla.

On päivän selvää että Nato vaihtoehto voittaa kansan äänestyksen ,niin paljoa tässä maassa ei märkäperseisiä suvakki akkoja ole että ne voittaisivat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

PERSUJEN ON PUOLUEENA LÄHETTEVA VIESTI TURKIN PRESITENTILLE ETTÄ PERSUT TUKEE SEN VAATIMUKSIA JA KANNUSTAA ETTÄ TURKKI EI SAA ANTAA TUUMAAKAAN PERIKSI SEN VAATIMUKSISSA.

Koska Turkin Presitentin vaatimukset on täysin samat joita Persut on vaatinut vuosikymmniä ja vaatimukset on menneet kuuroille korville !
Nyt kun vaatimukset tulee korkemmalta taholta oikeaan aikaan niin ukson että ne tehoaa.
NYT ON PERSEILYN AIKA OHI TÄSSÄ MAASSA !

Jos Ruotsi tippuu Nato junasta tämän asian takia Suomi ei saa Hypätä pois siitä Ruotsia nuollen…

Me olemme Junaan nouseet niin sieltä ei ole paluuta…ainostaan Terroristit nakataan ulos junasta !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Toivottavasti ostimme vain menolipun natojunaan. Niinistön on nyt luvattava Suomen ryhtyvän palautuksiin ja aikovan vaikka ilman Ruotsia natoon. En usko Turkilla olevan juuri Suomea vastaan mitään mihin ei voitaisi suostua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maailman tyhmin kansa
#12

Natohan on kaikkien ongelmien ydin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Hei
Hanki nopeita ja luotettavia lainoja alhaisella 2% korolla. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä minuun osoitteeseen heikinoja@hotmail.com niin kerron lisää.
sydämellisesti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kurdit ovat oma selvä kansansa, joka haluaisi itselleen oman maan, oman valtion.
Miksi tätä ei voida kurdeille antaa?

Kurdit ovat vuosikausia käyneet Turkissa itsenäisyystaistelua saadakseen edes autonomisen alueen pysyvän aseman.

Kun Atatyrk Turkin johtajana länsimaalaisti ja demokratisoi Turkkia, niin oli toivoa kurdeillakin. Nyt se toivo on valunut pois.

Nyt Turkki on Iranin tiellä. Johtajana vanhoillinen äärimuslimi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kun käydään neuvotteluja Erdoganin kanssa, niin se vähän sama kuin käytäisiin neuvotteluja muslimien veljeskunnan kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Hei
Hanki nopeita ja luotettavia lainoja alhaisella 2% korolla. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä minuun osoitteeseen heikinoja@hotmail.com niin kerron lisää.
sydämellisesti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Turkki pitäisi asettaa boikottiin!

Älä tee matkoja Turkkiin!
Älä osta mitään turkkilaista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Turkki on terroristivaltio itsekin.Pommittaa ja käy sotaa Kurdivähemmistöään kohtaan.Ja nyt väittää,että Ruotsi ja Suomi on terroristien majataloja.Täys mulkkuhan se on tuo Erdogan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000