Perussuomalaiset

Ilkka Sillanpää

Kuntapolitiikassa uuttera työ kantaa hedelmää

Ensimmäisen vuosi kuntapolitiikan kiivasta arkea tulee päätökseen suurelle osalle Sipoon kunnanvaltuustoa, josta 60% on uusia kunnanvaltuutettuja. Ainakin minulle tämä vuosi on merkinnyt rutiinien muutosta, paljon uuden oppimista Sipoosta, sen asioista ja sen monista hienoista virkahenkilöistä. Vuodessa on onneksi ollut paljon vähemmän poliittista peliä kuin reilua yhteistyötä ja avointa ajatusten vaihtoa; toki poliittiset juonet ovat mausteena hyvä, mutta selkäänpuukotuksilla ei vaikutusvaltaa pitkään kasvateta.

Perussuomalaisten koko valtuustoryhmä on uusia, mutta jaetuilla vastuilla olemme kaikki kasvaneet rooleihimme ja olemme osoittaneet pystyvämme viemään kuntalaisten asiaa eteenpäin joka tasolla.

Juuri nyt rehellisyys taloudellisesta tilanteestamme vaatii kriittistä tarkastelua investointeihin ja menoihin. Perussuomalaisina uskomme, että kaikki ei ole yhtä tärkeää eikä niin voisikaan olla. Jotkut palvelut ovat selvästi tärkeämpiä kuin toiset, kuten ne joita lait eivät ainakaan vielä vaadi kuntaa tarjoamaan. Lisäksi terve talous on kaiken kestävän kehittämisen edellytys – se tulee nyt keskiöön kun korot nousevat ja hallituksen määräämät valtionosuudet kohtelevat epäoikeudenmukaisesti juuri hyvin leiviskäänsä hoitaneita kuntia kuten Sipoo.

Tärkeimpinä kunnan palveluina minä nimeäisin koulut ja päiväkodit, kun sosiaali- ja terveyspalvelut pitkälti siirtyvät pian Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen järjestettäviksi. Etelä-Sipoossa jouduttiin kiireellisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole taloudellisimpia, mutta niiden kanssa voidaan elää ja uusia, hyviä tiloja saadaan optimistisen arvion mukaan käyttöön jo syksyksi 2023. Kiireeseen ajauduttiin, kun edellisellä valtuustokaudella ei akuutiksi jo todettua asiaa saatu kahden RKP:n johtaman asiassa vastuullisen valiokunnan toimesta käytännössä lainkaan eteenpäin. Tällaista johtamisen ja vastuunkannon puutetta ei voi enää kukaan kuntalainen hyväksyä, kun edessämme on suuret taloudelliset haasteet.

Sipoo on mahtava kunta, jolla on edessä upea tulevaisuus pääkaupunkiseudun luonnonläheisenä, maalaismaiseman helmenä, kunhan tällä hetkellä jäädytämme ei-kiireelliset ja jopa tarpeettomat ideologiset hankkeet ja edistämme aidosti hyvinvointia lisäävää kasvua.

Ilkka Sillanpää, perussuomalainen Sipoon kunnanvaltuutettu

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Mikä on Sipoon kielitilanne?
Hurrit ovat menettäneet asemiaan vuosien saatossa, mutta yrittänevät edelleen päsmäröidä kaikissa aisoissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilkka Sillanpää
Tyytyväinen
#2

Sipoo kasvaa suhteellisen paljon joka vuosi – suomenkielisillä. Ruotsinkielisiä n. 30%, mutta painottuu vanhempiin sipoolaisiin. Yli 55 vuotiaista alkaen ruotsinkielisiä on enemmistö. RKP on luultavasti viimeistä valtuustokauttaan suurin puolue Sipoossa, mutta meno heillä ei ole paljoa muuttunut…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Menestystä myös Sipoon , persuille nousukiitoon !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000