Perussuomalaiset

Iiro Silvander

Kerava kaipaa poliisin näkyvyyttä

Näin kesäaikaan nousee kaupunkien turvallisuuskuva julkiseen keskusteluun. Osasyynsä tähän on sillä, että näin kesäisin rikostilastot nousevat, kun pitkäkyntiset pääsevät tihutöihin avoimista talojen ikkunoista ja ovista yms. paikoista. Esimerkiksi murtautuminen ihmisen kotiin, jos mikä on omiaan lisäämään turvattomuuden tunnetta. Oma koti ei ole enää sama paikka murron jälkeen.

Kaupunkien turvallisuuskuvaan ovat myös vaikuttaneet heikentävästi unionin jäsenyyden myötä tullut vapaa liikkuvuus sekä maamme maahanmuuttopolitiikan linja. Tällä taas on ollut isoja negatiivisia vaikutuksia maamme sisäisen turvallisuuden heikkenemiseen. Keravakin on saanut tästä osansa, jopa tahtomattaan, kun pakolaisina maahan tulleet ovat omatoimisesti tulleet Keravalle akselilta Helsinki-Vantaa kaupunkimme hyvän logistisen sijaintimme takia. Tämä taas on tuonut mukanaan Keravalle tiettyjä lieveilmiötä huumekaupasta aina etnisten ryhmien kahinointiin. Tämä on heikentänyt Keravan turvallisuutta ja etenkin keravalaisten turvallisuuden tunnetta. Tätä Keravan asukkaiden kokemaa tunnetilaa ei pidä meidän päättäjien väheksyä ja tilanteeseen tulee reagoida viipymättä.

Onneksi kaupunki ei ole ollut ihan toimettomana edellä mainitun ilmiön kanssa. Kerava on aktiivisesti lisännyt turvakameroiden määrää tietyillä keskeisillä alueilla kaupungissa. Lisäkameroita on yhä tulossa. Samaten Kerava on lisännyt valaistusta kaupungissa. Muutoinkin kaupunkisuunnittelussa tullaan huomioimaan jatkossa turvallisuustoimet voimallisemmin. Niin ikään yhteistyötä poliisin kanssa on lisätty ja lisätään. Tämä ei kuitenkaan riitä vaan näen henkilökohtaisesti, että lisää turvallisuutta parantavia toimenpiteitä yhä tarvitaan. Eräs tällainen yhä toteuttamaton toimenpide olisi se, että Kerava lisää edunvalvontaansa virka- ja valtiovallan suuntaan. Tällöin poliisin näkyvyys kaupunkimme kaduilla kasvaisi entisestään. Tämä voisi tarkoittaa ns. korttelipoliisin paluuta Keravalle.

Lopuksi totean, että Keravan turvallisuustilanne huomioiden Kerava tarvitsisi takaisin oman poliisiasemansa tai poliisin oman taukotuvan. Täten Keravan tulee koota yhteen omat poliittiset voimansa toteuttaakseen asian, sillä turvallinen Kerava on kaikkien meidän yhteinen asiamme.

Kirjoittaja on keravalainen kaupunginvaltuutettu ps.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

En nyt ymmärrä ongelmaa. Vihapuhepoliisit päivystävät verkossa ympäri vuorokauden. Keravalla ei ehkä ole järjestetty äärioikeiston tilaisuuksia niin ei siellä ole mitään tarvetta poliisin näkyvyydellekään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

HEI. ILOINEN NIMETÖNKIN. OUTO ON ❤️ TUO SINUN KOMMENTTISI, NIIN ILOINEN, KUIN ❤️ OLETKIN. IIRO PÄÄSI JUSTIIN KIRJOITTAMASTA, ETTÄ SIELLÄ TARVITTAISIIN, MYÖSKIN, NÄKYVÄ POLIISI. OLLAANHAN ME SYNTISET IHMISET NIIN SILMÄNPALVOJIA, ETTÄ NÄKYVÄSTÄ POLIISISTA ON ❤️ SUURI APU. ETKÖS SINÄKIN ENEMMÄN ISÄÄSI PELKÄÄ, JOS’ HÄNET NÄET, TAI ET NÄE MONEEN VIIKKOON. JÄÄ EHKÄ KESSUNPOLTTOKIN NURKANTAKANA VÄHEMMÄLLE, TAI MIKÄ SE MEIDÄN ❤️ HEIKKOUS, SITTEN ONKAAN. KIITOS 😕. SIUN. L

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS IIROKIN. KYLLÄ: ELÄMME SIELUJEMME VIHOLLISEN VOITTOKULKUAIKAA, KUN HÄNELLÄ ON ❤️ LUVATTOMAT YÖLLISET, KOTEIHINTUNKEUTUMISEN KAUKOROKOTUKSIEN MAHDOLLISUUDET, SEKÄ MONET MUUT UUDET: HÄIRINTÄMAHDOLLISUUDET, JOTEN, JOS’ POLIISI PARAKISSA VARTIOI, NIIN KONNA KAUKOROKOTUKSIN, VIERESSÄ ILAKOI, JA ELÄMÄ MEILLÄ ON ❤️ AHDISTAVAA, JA JEESUSTA HUUTAA, KUN MUUTA EI SAA, MUT HÄNHÄN ON ❤️ PARASTA, JA PYSYVÄÄ, KUN KAIKKI MUU TÄMÄ KATOAA. KIINAN KADUILLA ON ❤️ 500 MILJOONAA TALLEKAMERAA, JOTEN BELSEBUU LYÖ RAHOIKSI, JA SITÄHÄN SE ON ❤️ TUO KORONAVALHEKKIN. ELÄMME PERKELEEN VUOSISATAA, KUN EI TUNNETA KRISTUKSEN: VOITTOISAA: VUOSISATAA, NIIN IHMINEN ETANA LAILLA, MAASSA MATAA. KIITOS. SIUN. L

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kannattaa pysyä totuudessa.Jos sitä itsekin peräänkuuluttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

HEI. KIITOS OLIKO TUO MINULLE? OLISI KIVA, KUN KÄYTTÄISITTE NIMEÄ, SILLOIN, KUN SE ON ❤️ SAATAVANA. TUOHON SINUN TOKAISUUSI, NIINKUIN SAULIKIN AIKANAAN, KUN KILPELIVÄT PEKANKANSSA PRESIDENTTIYDESTÄ SANOI: TOTUUDEN HENKI JOHDA SINÄ MEITÄ. SAMA TÄÄLLÄ: RAKAS TOTUUDEN HENKI JOHDA SINÄ MEITÄ, ETSIESSÄMME, VALKEUDEN 👼❤️❤️❤️ TEITÄ: SITÄ ME SUOMALAISINA TARVITSEMME, KUN, PAHASYDÄMISET PAKANAT MEITÄ PIIRITTÄVÄT, JA LAPSIAMME RAISKAAVAT. KIIT.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

GodLess
Vihainen
#11

Älä parjaa meitä pakania. Yhtään lasta en ole raiskannut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#12

HEI. KIITOS GODLESS VIHAINENKIN. MIKSI ”ÄÄNNÄHDIT”? ON SANONTA: ”SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ, JOHON KALIKKA KALAHTAA”. SEHÄN ON ❤️ JEESUKSEN KRISTUKSEN TEKO MEISSÄ, MIKÄLI OLEMME KILTTEJÄ. JEESUS KRISTUS SANOO MEILLE: ILMAN MINUA TE, ETTE VOI MITÄÄN TEHDÄ. Kiitos. SIUNATEN, LASSE.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Olisipa elämä ahdistavaa jos ilman ristuksen lupaa ei mitään saisi tehdä….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
Hämmentynyt
#8

Nyt se pirun”kaukorokottaja”on onnistunut hiippailemaan jo meillekin viimeyönä.Vaimo näytti aamulla kumpaakin käsivarttaan.Vasemmassa käsivaressa oli kaksi pientä punaista täplää,ja oikeassa käsivarressa yksi täplä.Vaimo kysyi minulta mikä näitä aiheuttaa?minä vastasin hänelle se on se”kaukorokottaja!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

HEI. KIITOS 😕 HÄMMENTYNYTKIN. KIVA, KUN KIRJOITIT, NIIN SAA JO LOHTUA JA LUOTTAMUSTA ASIAAN, ETTEN PUHU IHAN HÖPÖJÄ. KYLLÄ NE SAAVAT AIKAAN HAITTOJA KEHOON, VAIKKA AIEMMIN OLI PERUSTERVE. VATSAKIN PYÖRÄHTI PALLOKSI, ETTEI MEINAA MILLÄÄN SAADA PÄÄLLYSHOUSUN VYÖTÄISTÄ KIINNI. JA NILKAT TURPOSI, JOITA OLEN ITSE YRITTÄNYT HOITAA HIEROMALLA JALKAPOHJIA AURINKOTUOLIN ALAPUTKEEN, KUN EN VÄLITTÄISI LÄÄKKEITÄ SYÖDÄ,KOSKA PERK, HEKIV. HALUAISI SITÄ, ETTÄ MEISTÄ KAIKISTA TULISI LÄÄKERIIPPUVAISIA. SIIHENHÄN NÄMÄ KAUKOROKOTUKSETKIN TÄHTÄÄVÄT: PIRU ON ❤️ RAHANAHNE RYÖKÄLE. KIITOS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Keravan toimet ovat merkityksetöntä humppaa ja ongelmien siirtämistä. Kun kunnassa ei ole rikollisia mamuja, ei ole ongelmiakaan, eikä tarvita kameroita tai lukollisia portteja. Ottakaa kaupunkinne rohkeasti takaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

HEI. KIITOS NIMETÖNKIN. MIKÄS VALEHTELIJA SINÄ OLET ❤️, JOSKERRAN TOISILLA ON ❤️ TIETOA, JA KONKRETIAA ASIOISSA. ENNENVANHAANHAN, KUN SUOMEN KANSA OLI JUMALAAPELKÄÄVÄISTÄ, OLI ASIAT AIVAN TOISIN: EI TARVINNUT IHMISTÄ PELÄTÄ, NIINKUIN NYT, KUN NIIN MONEN IHMISEN SYDÄMESSÄ ON ❤️ IHAN PÄÄPERKELE, EIKÄ JEESUS KRISTUS. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ei valvontaa, ei rikoksia!
Hämmentynyt
#4

Poliisin organisaatiota viimeksi muutettaessa kävi taas niinkuin edellisissäkin, että alueita laajennettiin ja toiminta keskittyi kunkin poliisilaitoksen alueella oleviin suurimpiin kaupunkeihin.
Pienempiä poliisiasemia lakkautettiin tai niistä tehtiin palvelutoimistoja. Ne asemat jotka säästyivät ja pysyivät itsenäisinä joutuivat luopumaan joistakin toiminnoistaan.
Näistä poliisilaitosten ”pääkaupungeista” yritettiin sitten paikkailla näitä poissiirrettyjä toimintoja, esimerkiksi huumausainerikostutkintaa.
Sehän on selvä, että ”pääkaupungeista” ehditään tulemaan hätiin vain suurimpiin ja vaikuttavimpiin caseihin, joita mahdollisesti vain pari kertaa vuodessa. On selvää jos paikkakunnalla tapahtuu vain nämä kaksi ilmoitettua rikosta vuodessa ei siellä ole kyseistä rikollisuutta, joten poissiirretylle toiminnolle ei ole perusteita. Samassa paikassa saattoi kuitenkin olla ennen tuon toiminnon siirtämistä 200 ilmoitettua rikosta vuodessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000