Perussuomalaiset

Iiro Silvander

Kerava tarvitsee oman poliisiaseman Anttilan taloon

Tätä kirjoitusta lukiessasi eduskuntavaalien loppukirivaihe on sekä ehdokkailla että puolueilla päällä. Vaalikentillä on näissä vaaleissa kansaa puhututtanut erityisesti maamme kaupunkien turvallisuustilanne kuin ihmisten ostovoimakin.
Kerava todella tarvitsee oman poliisiaseman, sillä Keravan turvallisuustilanne on heikentynyt voimallisesti muutamien viime vuosien aikana. Tämä voidaan todentaa myös Itä-Uudenmaan poliisin tilastoista. Näin on käynyt siitäkin huolimatta, että Kerava on tehnyt oman Turvallinen Kerava-strategiansa. Edelleen Kerava on lisännyt valaistusta kaupunkitilaansa tietyillä Keravan kaupungin alueilla.
Toisaalta kaupunki on myös hankkinut ydinkeskustan alueelle kameravalvontajärjestelmän, jolla onkin ollut jossain määrin rauhoittava vaikutus. Tämä ei kuitenkaan riitä – etenkin jos haluamme rauhoittaa sekä Puuvalonaukion että muut Anttilan talon välittömässä läheisyydessä olevat tienoot kuten Anttilan talon välisen alueen aina Aurinkomäelle asti.
Tämän johdosta esitänkin ajatuksen siitä, että Kerava tarvitsee oman poliisiaseman Anttilan taloon, jotta turvallisuutta voidaan järjestelmällisesti yhä lisätä koko kaupungissa.
Iiro Silvander
Eduskuntaryhmän asiantuntija, varapääsihteeri sekä eduskuntavaaliehdokas N:o 346
Perussuomalaiset – Kerava – Uusimaa

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Silvander tekee siltarumpu-politiikkaa. Omalle kunnalle jotain hyvää ehdottomasti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvä että joku on huolissaaan!
Tyytyväinen
#2

Jotain rajaa, Kerava ensin ja Uusimaa takaisin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Siltarumpu-politikointia pitäisi tarkastelle laajemmin.

Hurrit ovat aina tehneet ja tekevät koko ajan siltarumpu-politiikkaa.
Hurrit ajavat vain ja ainoastaan hurrien etuja, pakkoruotsi ja ruotsinkielisten edut ovat rkp:n ainut tärkeä tavoite. Siltä ei saisi koskaan sulkea silmiään.

Mamujen etniset ryhmät ajavat myös hurrien tavoin vain omia etujaan. Halutaan omille etnisille ryhmille etuja ja edustajia niin kuntien kuin valtionkin elimiin.
Somalit klaanipohjalta toimimassa, syyttävät suomalaisia rasisteiksi minkä ehtivät, arabit ja somalit toimivat Ruotsin mallin mukaisesti yrittäen rakentaa rinnakkaisyhteiskuntia. Islam-uskonto tietysti näkyvästi mukana koko ajan.

Hussein Al-taeen vaalivideo on härski esimerkki. Ihan selkäpiitä karmii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000