Perussuomalaiset

Iiro Silvander

Budjetti turvaa Keravan kilpailukyvyn ja palvelut

Keravan Perussuomalaiset -ja sen valtuustoryhmä ovat melko tyytyväisiä saavutettuun poliittisten ryhmien neuvottelutulokseen tai paremminkin kompromissiesitykseen ensi vuoden 2022 budjetista. Neuvottelutulos ryhmien välillä, pois lukien vihreät ja vasemmistoliitto, saavutettiin Keravalla viime kuussa.

Ensinnäkin tulevan vuoden talousarvio turvaa nyt keravalaisten kilpailukyvyn ja palvelut tässä haasteellisessa taloustilanteessa, jossa elämme. Tämä oli isossa kokonaiskuvassa tärkein ryhmämme tavoite neuvotteluihin lähdettäessä. Se, että myös tuloverot pysyvät kaupungissa ennallaan, eikä niitä täten koroteta, antaa meille kaupunkina yhä vetovoimaa lähikuntiin ja kaupunkeihin verrattuna. Näin pystymme paremmin myös vastaamaan yhä kovenevaan kilpailuun veronmaksajista.

Luonnollisesti ryhmämme iloitsee myös siitä, että Keravan Terveyskeskuksen tontin myyntiaikeesta luovuttiin neuvottelujen kuluessa. Näemme, että kaupunkilaisten tulee päästä hoitoon omaan terveyskeskukseen matalalla kynnyksellä myös jatkossa. Tästä vaateesta tulee pitää ehdottomasti kiinni myös tulevaisuudessa Sote-uudistuksesta huolimatta.

Toisaalta olemme iloisia myös siitä, että vanhusten tehostettuun palveluasumiseen (Marttila) sekä muutoinkin palveluasumiseen panostetaan mm. Perussuomalaisten ajamana jatkossa. Iso osa seniorikansalaisista kuitenkin haluaa asua kotona tai kodinomaisessa ympäristössä – jos se suinkin vain on mahdollista.

Kolmanneksi saimme sovittua yhteisestä tahtotilasta, että osasto hoidossa ja hoivakodeissa tavoitellaan vuonna 2022 henkilöstömitoitusta 0,65 asiakasta kohden.

Lopuksi haluamme myös todeta sen tosiasian, että jatkoa-ajatellen näemme hyvänä sen kirjatun linjauksen, jotta tulevaisuudessa seurataan entistä tarkemmin kaupungin taloutta -ja sitä miten palveluita voisi kehittää yhä vaikuttavammaksi siten, ettei liian isoihin talouden sopeuttamistarpeisiin jouduta kertarysäyksellä.
Ryhmämme näkee, että tähän tarpeeseen voisi hyvin auttaa ns. Tuloskortti-ajattelu ja sen käyttöönotto.

Kirjoittaja on keravalainen kaupunginvaltuutettu ps.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS IIROKIN. TUO SINUN KERRONTASIHAN OLI, KUIN ❤️ LEPPEÄ IHANA 👼 ❤️ KEVÄTTUULI POSKELLA, SE HYVÄILI, JA SYDÄNTÄ LÄMMITTI: SIINÄ OLI PALJON MYÖNTEISIÄ ASIOITA, MITKÄ OVAT, IHANASTI TOTEUTUNEET. TUNTUI, KUIN ❤️ SUOMINEITO, KUITENKIN: NOUSISI, JAKSAISI NOUSTA, NOIDEN RASKAIDEN: ”KUPPAUSSARVIEN”, (TUULIMYLLYJEN) ALTA VIELÄ KUITENKIN, VÄSYNEENÄ ”JALOILLEEN”. OLISIKO TÄMÄ PITÄAIKAINEN SUOMINEITO, JO VIETÄVÄ ARKKIPIISPAN PUHEILLE, ETTÄ SAISIMME HÄNET, JO VIIMENÄÄN ROUVAKSI, JOSPA NEKIN, KUTEN LIIKENNEMERKITKIN: ISÄNTAHDONVASTAISIKSI MUUNTUVAT, KOSKA BELSEBUU ON ❤️ NIIN TOIVONUT JA NÄMÄ ”MANNET”, KETKÄ OVAT SINNE, RAAMATUN SANANMUKAAN MENOSSA OVAT PYYTÄNEET NIITÄ MUUTTAMAAN, LIEKÖ EIVÄT MUUTEN SINNE OSAISI MENNÄ ? OSASIHAN TÄMÄ JUUDAS ISKARIOTKIN SINNE ”LUIKAHTAA”. NÄMÄ HENKILÖT TAITAVAT OLLA ENEMMÄN PELOKKAITA. JUUDAALTA, SE KÄVI NIIN JUOHEVASTI, KUN SE ON ❤️ JA OLI KIRJOITETTU VALMIIKSI RAAMATTUUN, JA ISÄMME ☮️ OLI SIINÄ ”PÄÄLLEPÄSMÄRINÄ”. KIITOS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Palveluasuminen ja sen tehostamiej / lisääminen on tervetulluttatoimintaa ! Ja muutakin yhteisöllisyys , asumista lisäten !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000