Perussuomalaiset

Henri Myllyniemi

Harkitun rikoksen jättämät vaihtoehdot

Ajatuspaja Liberan järjestämässä kirjanjulkistamistilaisuudessa 7.5.2014 oli paikalla varsin vaikutusvaltaista väkeä. Tässä minulle tilaisuudesta syntyneitä ajatuksia.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi yhteisvaluutan muodostamisen olleen ”harkittu rikos”. Oli euron synnyttämisestä sitten mitä mieltä tahansa, niin se tarvitsee ymmärtää, että tämä koskee nyt Suomea ja suomalaisia. Meidän on jollain lailla sopeuduttava yhteisvaluuttaan. Vaihtoehtona on totta kai yhteisvaluutasta irtautuminen.

Irtautuminen ei ole kuitenkaan poliittisesti helppo päätös. Jos yleisesti ottaen todetaan, että maamme on mennyt niin surkeaan jamaan, ettei vaihtoehtoja ole niin ero on pakko hyväksyä – myös maamme rajojen ulkopuolella. Sen sijaan ”hyvän sään aikana” poistuminen voisi aiheuttaa ennemminkin katkeruutta. Suomea voitaisiin jopa syyttää myöhemmin euron tuhoajana, jos ja kun se vaihe koittaa.

Euron koossapitävä voima on ollut yhteisvastuu. Kun yksi maa ei pysty suoriutumaan veloistaan, jää kaksi vaihtoehtoa jäljelle: joko maa liputtaa konkurssin ja jättää velkojansa hyväksymään luottotappioita, tai rahaa tulee jostain muualta. Pääosin eurokriisiä on selvitetty jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan. Muistan, miten viime syksynä Kokoomuksen kärjestä pohdittiin Turun telakan tilaa. Kysyttiin, että jos kerran markkinat eivät luota telakan toimintaan niin miksi valtion pitäisi luottaa. Samalla logiikalla voisi kysyä, että jos markkinat eivät luota Kreikan maksavan velkojaan takaisin, niin miksi Suomen tulisi luottaa? Arvatkaapa rohkeasti, onko tällaiseen kysymykseen helppo saada vastausta?

Yhteisvastuu on kuitenkin rajattua, näin ainakin uskon. Saksa, jonka ”luottokortilla” koko järjestelmä pysyy kasassa, ei aio loputtomiin kasata itselleen riskejä. Se vaatii muilta myös sopeutumista yhteiseen rahapolitiikkaan, jota euroalueella johtaa EKP.

Björn Wahlroos summasi hyvin tilanteemme. Jos rahapolitiikka on kiinnitetty, niin hinnat eivät jousta. Jos joustovaraa kuitenkin tarvitaan (kuten nyt on tarvittu) niin joustot tulevat työmarkkinoille. Suomeksi: palkkoja lasketaan. Ja jos työmarkkinoilla ei ole joustovalmiuksia niin sitten työttömyys joustaa. Euroalueen 12 prosentin työttömyys todistakoon juuri tätä.

Tämä on mielestäni täysin epäoikeudenmukainen ja sosiaalisesti kestämätön tilanne. Näin ei voida jatkaa. Tämän vuoksi todelliset vaihtoehdot redusoituu oikeastaan vain kahteen: joko tulonsiirtoliittovaltio tai kansalliset valuutat. Kannatan itse jälkimmäistä, mutta niin, että valuutat olisivat kelluvia ja vapaasti vaihdettavia.

Tiedän, että se on poliittisesti kuitenkin hankala toteuttaa. Ehkäpä siitä syystä pitäisi valita Vesa Kanniaisen ryhmän vaihtoehdoista tuo ns. ”peesausmalli”, jossa yhteisvastuusta kieltäydytään. Sillä tavoin voimme jättää yhteisvaluutan sitten, kun hätä on tarpeeksi suuri.

http://uutiset.perussuomalaiset.fi/euron-synnyttaminen-oli-harkittu-rikos/

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Tässä lisää samasta aiheesta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000