Olen huomannut, että Huopainen on yllättävän samoilla linjoilla kanssani näistä eurosotkuaiheista. Monet ekonomistit ovat sitä mieltä, ettei ns. setelirahoituksella saavuteta enää tässä vaiheessa riittävästi etua. Sen tärkein funktio olisi tuoda rahoituskulut alas, mutta korot ovat jo niin lähellä nollaa, ettei tätä hyötyä juuri saavuteta. Toiseksi uusi raha kulkeutuu pankkeihin, niidenhän roskapapereita EKP ostaisi kovalla hinnalla. EKP ei voi kuitenkaan tarkasti määrittää, mihin tämä uusi raha ohjautuisi. Muualla se on nostanut osakkeiden ja muiden sijoitustuotteiden hintoja. Tavallisille kansalaisille edut ovat vaikeammin laskettavissa. Teknisesti rahoitusolojen helpottuminen tulisi näkyä investoinneissa – kuten yritysten perustamisina – ja siten helpottaa euroalueen koholla olevia työttömyyslukuja.

Mutta mistä työttömyys oikeastaan johtuu? Tähän sinänsä hyvin yksinkertaiseen kysymykseen joudutaan hakemaan odottamattoman hankalaa tietoa. Parhaiten se onnistuu katsomalla sitä, mitä pahimmin työttömyydestä kärsivistä euromaista on tehty. Valitsen Espanjan tähän seurantaan.

Espanjan todettiin olevan ns. kilpailukyvytön maa. Kilpailukyky tasoittuisi automaattisesti maassa, joka käyttää kansallista kelluvaa ja vapaasti vaihdettavaa valuuttaa. Sen markkinahinta laskisi, mikä helpottaisi tuotteiden vientiä, ja suitsisi tuontia, koska tuontitarvikkeet maksaisivat enemmän. Se antaisi siten kotimaiselle tuotannolle kilpailukykyedun: edullisempi hinta.

Kilpailukykyongelmaan jouduttiin vastaamaan toista reittiä pitkin. Kun vähemmän tehokkaat ihmiset irtisanotaan, niin keskimääräisesti työn tuottavuuden ja siihen tuotantoon käytetyn ajan kuvio piristyy. Tätä kutsutaan yksikkötyökustannuskäyräksi. Ja tämä on tismalleen sama asia kuin ”kilpailukyky”. Espanja onkin saanut kiitosta siitä, että maan kilpailukyky on parantunut. ”Sivutuotteena” on syntynyt noin 25 prosentin työttömyysaste, nuorilla jopa siinä 50 prosentin hujakoilla. Ei tarvita kovinkaan suurta yliopistokoulutuspohjaa esittääkseen arvion, ettei maa pysty kestämään tällaisia lukuja.

Toisaalta työttömyyttä pitää koholla yleismaailmallinen varovaisuus. Ei ole riittävää rohkeutta nostaa lainaa uutta yritystä varten, sillä tämän yrityksen kannattavuusnäkymät ovat heikolla tolalla. Ja koska työpaikkoja ei synny niin työttömien armeijalla ei ole liiaksi ostovoimaa ylläpitämään kulutuskysyntää tai nostamaan asuntolainaa uutta kotia varten.

Toisin sanoen olemme tilanteessa, jossa luottojen kysyntä on vaikeuksissa. EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ei voi pakottaa ihmisiä nostamaan lainoja, vaikka rahaa olisi pankeilla yllin kyllin tarjotakseen luottoja. Pidän tätä ongelmaa yhtenä keskeisenä perusteluna sille, miksei EKP:n osto-ohjelmat tuota niin hyvää lopputulosta kuin mitä eurokraatit toivovat.

Entäpä mikä on Saksan suhtautuminen tällaisiin EKP:n uumoilemiin roskalainaostoihin? Se on jyrkän kielteinen. Saksassa katsotaan, että koko touhu on lainvastaista. Siinä EKP rikkoo sääntöjään. Saksalaiset ovat perinteisesti kovia säästämään, mutta he eivät ole niinkään hullaantuneet osakemarkkinoista. He säästävät rahaa ja katsovat tarkasti talletuskorkoja. Ja koska ne ovat alhaalla, he katsovat EKP:n ”ryöstävän” heidät.

Saksan vastustus EKP:n kaavailemiin toimiin ei ole yhtä tyhjän kanssa. Eurovastainen Alternative für Deutschland kerää suurempaa kannatusta. Heidän ei oikeastaan tarvitse tehdä juuri mitään. EKP tekee toimet, jotka satavat AfD:n laariin. Lisäksi tulee muistaa, että Saksa on suurin EKP:n pääomittaja, joten kovin köykäisesti EKP ei voi sivuuttaa saksalaisten näkemyksiä.