Perussuomalaiset

Henna Kajava

Punavihreät muuttaneet amikset päivähoitopaikoiksi

Kauppalehti uutisoi, että ”Ammattikoulut on muutettu päivähoitopaikoiksi”. Perussuomalaisten kannattaisi nyt nostaa tämä maan koulutuspohjaa vakavasti vaurioittanut, selvästi ideologialtaan punavihreä puuhastelu valtakunnan suureksi keskustelunaiheeksi. Hyvinvointimme tulevaisuus riippuu koulutuspohjastamme.

Ammattikoulujen opettajat viestivät, että opetuksessa on nostettu keskiöön muut kuin ammattiaineet, ja oppilaitoksia pidetään lähinnä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten hoitopaikkoina, joissa opiskelijoille opetetaan korostuneesti ihmisoikeuksia. Erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen kommentoi, että ”Opetus palvelee lähinnä sosiaalipoliittisia tavoitteita, vaikka nuorisoa tulisi kouluttaa ammattiin.”

Lisäksi Mäkinen näkee ammattikoulutusta käytettävän nyt poliittisena työkaluna. Tästä tulee hyvin vahvasti mieleen sisäministeri Ohisalo ja köyhyystutkimus, jonka silmälasien läpi Ohisalo tuntuu jatkuvasti katselevan maailmaa jopa sisäministerinä.

Näin siis käy, kun yhteiskunta omaksuu vihervasemmistolaisen narratiivin ihmisoikeuksien ylikorostamisesta. Vihervasemmistolainen poliittinen johtomme – johon kuuluvat myös kokoomus ja keskusta – näyttävät tarttuneen syrjäytymisen ongelmaan paniikinomaisesti ja tunteella. Ammattikoulujen kovaa osaamista kohtaan tämä eliitti taitaa suhtautua säälin täyteisellä ylenkatseella, koska se on rapautettu ja jätetty toisarvoiseksi.

Näin on tehty karhunpalvelus ammattikoulujen nuorille, jotka saavat ammattikouluista kokemuksen, ettei itse ammattialan osaaminen olekaan ensiarvoisen tärkeä ja arvostettava asia, eivätkä he saa itsevarmuutta alansa ammattiosaajina. Samalla haaskataan valtavat määrät koulutusresursseja. Mutta haaskaaminenhan on vihervasemmiston leipälaji, kuten kaikesta kansalaisten työllä ja tuskalla ansaitsemien verovarojen tuhlauksesta nähdään. Nyt on sitten monella alalla työvoimapula osaajista, joita tutkintojen puolesta olisi riittävästi, mutta osaaminen puuttuu. Eihän se mitään, kun vihervasemmisto hankkii mielellään kokoomuksen johdolla työvoimaa ulkomailta tähän työvoimapulaan ja saadaan taas kokoomukselle kansainvälisempää menoa ja meininkiä.

Voidaan vaan kuvitella, miten paljon koulutustakuu heikentää edelleen opiskelijoiden motivaatiota, opetusta ja osaamista. Kun opiskelijoita painostetaan ottamaan opiskelupaikka vastaan, motivaatiotaso laskee. Tilanne taitaa jo nyt olla se, että joillekin aloille on päässyt muodostumaan imagoa huonojen oppilaiden jämäpaikkana. Tällaista ei saisi tapahtua, vaan kaikilla aloilla tulisi korostaa alan vaativuutta ja tärkeää merkitystä. Tietenkin tämä on vaikeaa, kun monilla aloilla on paljon heikosti suomea osaavaa elintasopakolaista ja Suomeen integroitumatonta toisen polven maahanmuuttajaa. Kaikki opiskelua häiritsevä porukka tulisikin siirtää mahdollisimman joustavasti muualle koulittavaksi ja ammattialan arvostuksen tunnetta laskemasta.

Ammattikoulujen kova osaaminen on palautettava opetuksen keskiöön, eikä opiskelijoiden omanarvontuntoa ja ammattiylpeyttä saa enää romuttaa jakamalla tutkintopapereita ilman riittävää osaamista! Ammattikoulujen rahoitusperiaatteet tulee uudistaa siten, ettei rahoitus perustu tutkinnon suorittaneiden määriin. Tilannehan on nykyisellään käsittämättömän perverssi, kuten olen aiemminkin kirjoittanut ammattikoulun uraa tehneen opettajan ja lopputöiden valvojan yhteydenoton seurauksena, kun opot ainakin joissakin ammattikouluissa ovat painostaneet opettajia antamaan hylätyistä suorituksista hyväksyttyjä arvosanoja.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Tässä yhteydessä kannattaisi ottaa puheeksi myös niin amisten kuin koko koululaitoksen turhin aine, josta pitäisi päästä eroon niin pian kuin mahdollista. Kyseessä on luonnollisesti pakkoruotsi.

Pakkoruotsi pois kaikilta koulutustasoilta.
Ruotsista tehtävä valinnaiskieli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

https://vapaakielivalinta.fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Hennakin. Lapsuus oli sittenkin ”Lintukotoaikaa” : Neuvostoliiton tykit jyskäsi, kohti Suomineitoa. Me välillä kyyristelimme perunakellarissa. Mutta, vanhemmilla, omaisilla ja koko Suomen Rakkaalla kansalla: Oli elämässä: Tarpeellisia asioita vähän, tahi, yksi ainoa: Säilyttää, jatkuva puheyhteys: Isään Jumalaan. Sanotaan: Että: Itsemurhia tehtiin sota-aikana vähän. Nyt: Ikäväkyllä: Taitaa olla toisin. IsäJumala: Vartoo, yhä meitä, samankaltaiseen: ”Lintukotomaiseen” yheyteensä: Avoimella Raamatun Sanalla: Matt. 6:33,34. Ottakaamme Rakkaat: Tarjous vastaan: Ja: Alkakaamme iloitsemaan, ja nauttimaan: Suomirouvamaisesta Elämästä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Hennakin. Lapsuus, oli sittenkin ”Lintukotoaikaa” : Neuvostoliiton tykit jyskäsi, kohti Suomineitoa. Me välillä kyyristelimme 🥔 perunakellarissa. Mutta, vanhemmilla, omaisilla, ja koko Rakkaalla Suomen kansalla: Oli elämässä: Tarpeellisia asioita vähän, tahi, Yksi Ainoa: Säilyttää, jatkuva puheyhteys: Isään Jumalaan. Sanoivat, että, itsemurhia tehtiin sota-aikana vähän. Nyt: Ikäväkyllä: Taitaa olla toisin. Isä Jumala: Vartoo meitä, samankaltaiseen: ”Lintukotomaiseen” yhteyteensä: Avoimella Raamatun Sanalla: Matt. 6:33,34. Ottakaamme Rakkaat: Tarjous vastaan: Ja: Alkakaamme iloitsemaan, ja nauttimaan: Suomirouvamaisesta Elämästä. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Niin oli joskus myös kansalaiskolu poliittinen. Yhteiskuntaopin tunnilla opettaja sanoi että jos ei tiedä mitä puoluetta äänestää kannattaa äänestää kokoomusta tai maalaisliittoa.
Yksi oppila totesi että saa sitä äänestää myös kommunistia, silloin opettaja huusi Pekka hiljaa.
Näin silloin ennen, ja tämä ei tietysti ollut politiikkaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Varmaan riippui paikkakunnasta. Kaveri kertonut muistojaan kansalaiskoulusta, ja kovin tuntui olevan Neuvostoliittoa ihannoivaa aikaa hänen kotipaikkakunnallaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Henna ym ! Jospa onkin tarkoitus , että oppilaan viihtyisivät paremmin koulussa ! Mutta siinä vaan vaarapiilee , koulutus menee , pelkäksi , piirileikiksi ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000