Perussuomalaiset

Henna Kajava

Ammattikouluista valmistuu osaamattomia maahanmuuttajia

Minulle soitti jo eläköitynyt ammattikoulun opettaja kertoakseen, kuinka ammattikouluissa oppilaanohjaajat painostavat opettajia päästämään ala-arvoisesti suoriutuneet maahanmuuttajataustaiset oppilaat läpi kouluista. On kuulemma yleistä, että maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suoritusten keskiarvo jää alle yhden arvosteluasteikossa, mutta opot ammattikouluissa painostavat opettajia antamaan hyväksytyn päättöarvosanan. Syynä tähän on se, että ammattikoulut saavat valmistuneista rahaa valtiolta. Jotta rahoitus säilyisi entisellään huolehditaan, että osaamattomatkin oppilaat saavat tutkintopaperit kouluista.

Kyseinen opettaja oli tehnyt uran ajoneuvotekniikan puolella ja hän oli toiminut myös lopputöiden vastaanottajana useita vuosia. Näin hän oli hyvin perillä lopputöiden tasosta, jolla oppilaita valmistuu. Kyselin eläköityneeltä ammattikoulun opettajalta ja lopputöiden vastaanottajalta, että päästetäänkö sitten kantasuomalaisetkin ala-arvoisesti suoriutuvat läpi amiksista, kuten maahanmuuttajataustaiset. Hän vastasi, että kantasuomalaiset suoriutuvat lähes aina hyväksyttävästi ajoneuvotekniikan opinnoissa. Samoin venäläiset ja virolaiset pärjäävät hyvin, joskin venäläisillä on usein kuulemma väärennettyjä työtodistuksia opintoihin hakeutuessaan. Ghanalaisetkin nousivat esille erinomaisena ryhmänä, jotka olivat niin huippuunsa motivoituneita, että se herätti jopa yleistä hilpeyttä. Sen sijaan muilla maahanmuuttajaryhmillä opiskelu oli tyypillisesti ”löysänä menemistä”. Monikulttuurisuus ajoneuvotekniikan puolella näkyi motivaation puutteena, laiskuutena ja etnisinä jännitteinä.

Vaikeimpiin tilanteisiin ammattikoulujen opettajat joutuvat maahanmuuttajaoppilaiden kanssa silloin, kun ammattikouluihin lykätään kielitaidottomia oppilaita. Nämä eivät ymmärrä opetuksesta paljoakaan, mutta läpi pääsevät nämäkin. Välillä tosin on niin totaalisen kielitaidottomia tapauksia, että oppilaita on jouduttu tiputtamaan pois opinnoista.

Amisopettaja kertoi, että ajoneuvotekniikan opetusta oli annettu myös puolustusvoimissa monikulttuurisille porukoille. ”S-ryhmälle” oli tyypillistä, että he haukkuivat kouluttajat aina aluksi rasisteiksi, minkä jälkeen käytiin pitkälliset keskustelut asioista, ja tilanteet saatiin normalisoitumaan.

Esitetyn valossa herää huoli siitä, kuinka luotettavaa suomalainen ammattiosaaminen on jatkossa. Alansa ammattilaisiin on tähän saakka voinut luottaa turvallisin mielin. Amisopettaja kertoikin ammattitaidon rapautumisesta huolestuttavan esimerkin omalla alallaan. Hän oli nimittäin tutustunut ajoneuvovahinkotilastoihin. Niissä tietty aiemmin mainittu ryhmä oli ammattiautoilijoissa kuulemma niin yliedustettuna, että muut ryhmät eivät edes yhteensä yllä samoihin vahinkolukuihin.

Pidän saamiani tietoja luotettavina vähintään pääasioiden suhteen. Tarkistin myös googlaamalla, että soittaja oli toiminut ajoneuvotekniikan asiantuntijanatehtävissä. Meillä Suomessa on noussut julkisuuteen aikoinaan myös yliopistojen kohdalla se, kuinka tutkintotodistuksia halutaan antaa liukuhihnalta ja tasosta tinkien niin maisterin- kuin tohtorinkoulutusohjelmissakin, ja tässä on samantyyppisistä motiiveista kyse. Yleisessä tiedossa on myös se, kuinka kehitysmaista tulleita maahanmuuttajia yritetään kotouttaa epätoivoisesti ohjaamalla näitä niin työelämään kuin oppilaitoksiinkin ja toivotaan kielitaidon karttuvan parhaiten tällä tavalla. Voimavaroja ja rahaa kuluisi valtavasti hukkaan, jos esim. puolet kehitysmaamaahanmuuttajaoppilaista jäisi kertaamaan luokkansa ja opettajilta voisi mennä hermot.

Tässä oli kyse ajoneuvotekniikasta jossain ammattikoulussa. Voimme kuitenkin olettaa, että kyseisessä ammattikoulussa on enemmän tai vähemmän samoja ongelmia ja ratkaisukeinoja näihin muillakin opintolinjoilla. Samoin voimme olettaa edellä käsitellyn perusteella, että nämä ongelmat eivät koske ainoastaan kyseistä ammattikoulua, vaan ovat yleistettävissä laajemminkin. Ongelman laajuutta ja yleisyyttä kokonaisuudessaan voimme vain arvailla. Eri opintolinjat keräävät erityyppisiä oppilaita. Varmasti on paljon myös Suomeen asettumaan pääsystään kiitollisia kehitysmaista tulleita maahanmuuttajaoppilaita, jotka ovat oppineet suhteellisen ripeästi suomen kieltä riittävästi opiskellakseen sujuvasti, ja motivaatio on korkealla. Ghanalaiset tulivat jo mainituiksi ajoneuvotekniikassa. Tämä ei kuitenkaan poista esitettyä ongelmaa, jossa poltetaan taas suomalaisten verovaroja hukkaan ja rapautetaan luottamusta ammattitutkintoihin.

Kuntavaaliehdokas – Espoo

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Nimetön
#1

Mamu-tytöillehän usein suositellaan lähihoitaja-opintoja. Se on ala, jolla on helppo päästää läpi kaikenlaista.
Sitten lähihoitajan paperit nippa nappa saanut mamu pyrkii sairaanhoitaja-opintoihin ja sama riman alta meneminen jatkuu. Se on jo tosi pelottavaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#6

Lähihoitajan pätevyydellä Aino-Kaisa Pekonen (vas) sosiaali- ja terveysministerinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

kassaneiti pääministerinä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Punavihreässä agendassa pätevyydellä ei ole mitään arvoa, ideologia avaa kaikki ovet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ainoa työpaikka?
#13

Kassaneiti. Onko se tosiaan marinin ainoa työpaikka?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Eikös niitä lopputöitä ole myös suomalaiset myös väärentäneet ja kopioineet?, näin muistan lukeneeni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Jos joku suomalainen on netistä kopioinut juttuja, niin sillä perusteella pitäis päästää kaikki mamut kuin koirat veräjästä…
Mielenkiintoista ajattelua. Kai joku suvakki taas asialla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kopioitu on iät ja ajat. Eikä tuo persu ole maailmanhistorian ensimmäinen.
Kova haloo sittäkin saatiin aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kirjoittaja on oikeassa. Järjestelmä on rikki. Yhdenvertaisesta kohtelusta ei kouluissa voi enää puhua. Syitä on useita, yksi on raha.
Varmaa on, että papereita jaetaan yhä kevyemmin perustein ammattitaidottomille ihmisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Surullista tässä kaikessa mamutuksessa on se, että mamuille tarjotaan ohituskaistoja ei vain koulutuksessa vaan ihan joka yhteiskunnan osa-alueella, niin asuntojonoissa kuin työpaikoissakin. Ja sitten on niitäkin mamuja, joille ei mikään kelpaa ja sitä pitää sitten ymmärtää eikä sellaisesta saa julkisuudessa mitään sanoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ikävää on että me asiakkaat joudumme kärsimään ala-arvoisesta työstä esim. siivouspalveluiden yhteydessä. Edes heidän omat esimiehetkään eivät uskalla puuttua tekemättömään työhön rasismin pelossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Siivouksessa vaarallista on se, että jos samalla rätillä vedetään vessan lauteet ja ovenkahvat, niin siinä ne virukset varmasti leviävät.

Virus EI NÄY!

Siivouksessa on pitkälti kyse luottamuksesta, siitä, xettä siivooja tosiaan tekee kuten on ohjeistettu. Jos ei tee, sitä ei näe mistään. Ovenkahvat näyttävät tasan samoilta riippumatta siitä millä ne on pyyhitty tai onko ollenkaan pyyhitty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Mitäpä punavihreät eivät tekisi rahasta… kaikki keinot käy, laittomuus ja röyhkeys ovat suvakkimaailman hyveitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000