Perussuomalaiset

Henna Kajava

Ötökkäkato uhkaa maataloutta - hyvää biodiversiteettiviikkoa

Tänään sunnuntaina on kansainvälisen biodiversiteetin suojeluviikon viimeinen päivä. Toivottavasti olet törmännyt uuteen ja hyödylliseen tietoon luonnon monimuotoisuudesta.

Erityisesti pölyttäjähyönteisten kantojen romahdusta on rummutettu. Romahdus on herättänyt myös viljelijät, sillä pölyttäjät ovat elintärkeitä ruoantuotannollemme. Esimerkiksi Saksassa pölyttäjien määrä on romahtanut 75 % vain 27 vuoden aikana ja kehitys on tietenkin samansuuntainen yleisesti korkean elintason maissa. Syynä katoon ovat hyönteisten elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Pörriäisten puolesta kampanjoidaan nyt monella taholla, MTK:ta ja maa- ja metsätalousministeriä myöten. Ministeri Jari Leppä ojensi vastikään Facebookiin laittamallaan videolla hyönteishotellin mallin Matti Vanhaselle pyytäen tätä sitoutumaan hyönteishotellin rakennuspuuhiin omalla pihallaan. MTK kampanjoi biodiversiteetin suojelun puolesta sivuillaan ja kertoo, että ”Kahdeksan kymmenestä järjestömme viljelijästä ja metsänomistajasta kertoo kehittävänsä toimintaansa ympäristön kannalta yhä kestävämmäksi.”

Pörriäisten ohella tietenkin kaikki lajien ja niiden sisällä geneettinen monimuotoisuus on tärkeää, koska ekosysteemeissä eliöt ovat riippuvaisia toisistaan. Toiset lajit ovat epäilemättä kuitenkin vielä arvokkaampia kuin toiset. Pörriäiset vaikuttavat suoraan ravinnontuotantoon. Niiden pelastamiseksi on julkaistu yksinkertaiset toimintaohjeet. Ohjeiden noudattaminen säästää mukavasti myös vaivaa ja lompakkoa ja ne kuuluvat näin:

1. Vältä nurmikon leikkaamista. Jätä ainakin osa leikkaamatta. Nurmikon leikkuussa leikkaantuvat samalla kukat, jotka ovat pölyttäjille tärkeitä ja helposti kuolee myös ötököitä. Laitoin itse juuri taloyhtiömme Facebook-sivuille ehdotuksen, että osa pihan nurmikosta jätettäisiin tänä kesänä leikkaamatta.

2. Vältä myrkyllisten torjunta-aineiden käyttöä puutarhassasi. Yleensä luonto hoitaa lopulta hommat ja kannattaa malttaa odottaa luonnon omien torjuntapartioiden saapumista pienellä viiveellä. Näitä ovat mm. leppäkertut ja kukkakärpäset.

3. Suosi kukkivia kasveja, jotta pölyttäjät saavat ravintoa. Luonnonkukat ainakin ovat näille mieluisia ja lista hyvistä vaihtoehdoista löytyy esim. Pelasta pörriäinen -kampanjan sivuilta: https://yle.fi/aihe/kategoria/luonto/pelasta-porriainen

4. Askarrelkaa hyönteishotelli – ohjeita löytyy verkosta. Myös lahoava puu sellaisenaan houkuttelee ötököitä, joten sellaiset herkut kannattaa säästää metsän pienimmille.

Osa ihmisistä kammoksuu ötököitä ja se on ihan biologista. Kuitenkin kielteisyys hyönteisiä kohtaan helpottaa, kun tietää niiden hyödyllisyyden. Ne ärsyttävimmätkin ötökät ovat usein jonkin toisen eläimen ravintoa. Maailmalla monet tutut lintulajit ovat vähentyneet huolestuttavasti, koska niille ei riitä tarpeeksi hyönteisravintoa.

Yhteiskuntamme ja taloutemme rakentuu voimakkaasti luonnon varaan. Sen lisäksi ihmiset arvottavat luontoarvot yleisesti hyvin korkealle elämän mielekkääksi kokemisen kannalta. Esimerkiksi kotikaupungissani Espoossa asukkaat arvottavat luontoarvot tärkeimmiksi itselleen heti turvallisuuden jälkeen. Tietenkin terve luonto on myös turvallisuuskysymys esimerkiksi ravinnontuotannon edellytysten kannalta.

Itselleni kohtaaminen uudenlaisten ötökkäkummajaisten kanssa on yleensä matkojen tai mökkireissujen arvokkainta antia. Osittain kyseessä on varmaan sukuvika, koska esimerkiksi isäni toimistossa on juoksuhämähäkin pesä, jossa on jälkeläinen jo toisessa polvessa ja isälläni on nimetkin näille pienille seuralaisille. Luonto tarjoaa meille paljon mysteereitä, joita ilman elämä olisi aika tylsää.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/01/viisi-tapaa-pelastaa-porriainen-valitse-omasi-ja-merkkaa-tekosi?page=1

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Hennakin. Olipa avartava ja antoisa kirjoituksesi. Kiitos. Noin se on täällä; Jumalamme Luomassa maailmassa; Mikä ei meidän mielestämme ole minkään arvoista; onkin Jumalalle Ensiarvoisen tärkeää; että; tämä; rikaskin ’raharötkö; pystyisi; edelleen; vain siinä; ’Roopeankkamaisessa’; ’hopeakiillon’ ’varaston ovenvälissä’ ’itseään paistattelemaan’. Vähänkin köyhempi elämänmuoto olisi meille tarpeen; ja runsaasti rikkaampi; pienten suhteen; olisi Jumalallemmekin Iloksi. Sama se on meidän ihmistenkin suhteen; toisiimme. Katselin kauhulla ja melkeimpä lamauttavalla; itkulla; kuinka järkyttävällä tavalla poliisit suhtautuivat; ’veljeesä’ siellä Helsingin kovalla kivirapulla. Sydäntä riipaiseva näky. Voimme vertauksellisesti ajatella; Siinä istui rauhallisesti; ’pieni’; ihmispörriäinen’; heleässä auringonpaisteessa. Saapui;- (Jeesus Kristus; Raamatussa sanoo: joka ei minun kanssani kokoa; hän purkaa) paikalle saapuivat; ’purkupojat’. (jatkuu)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos. (Jatkuu) Siis; saapuivat; ’purkupojat’; lamauttimensa kanssa ja myös käyttivät sitäkin, todistettavasti; inhottavalla tavalla; ’ihmispörriäistä’ kohtaan. Järkyttävää perkeleen tottelemista; poliisien puolelta. Suomen poliisienkin; olisi täreää; lukea ja omaksua; Raamatun Pyhää Sanaa, Eikä käyttää; mikä ihmisen lamaa. Jeesus Kristus; meidät maasta Luonut Sanoo: ”Minkä te teette; yhdelle; näistä minun; vähimmistä veljistäni; sen te teette minulle.” Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000