On ollut ilahduttavaa huomata Ilveskallion uutisia kuullessa, että vanha, kunnon metsäaktivismi on hengissä. Muistuu mieleen ajat, kun vihreät olivat vielä enemmän Suomea suojeleva kuin tuhoava puolue.

Vaikuttaa siltä, että metsäaktivistit Ilveskalliossa ovat hyvällä asialla. Ilveskallio on vanhaa metsää ja sitä ympäröivät kuusen geenireservimetsät. Ilveskalliosta mainitaan löytyvän myös harvinaisia kovakuoriaislajeja.

Vanhojen metsien lajisto on runsaampaa kuin nuorempien, koska niissä on eriasteisia lahopuita, joissa on omat lajistonsa. Myös metsäteollisuuden sivuilla kerrotaan asiantuntevasti aiheesta, kuten siitä, että jopa neljäsosa Suomen metsälajeista on riippuvaisia lahopuusta. Metsätuholaiset eivät tutkimusten mukaan leviä vanhoista metsistä, koska runsaan lajiston sisällä on tervettä kilpailua. Sen sijaan tuholaiset leviävät Euroopassa vanhoista, samanikäisiä puita käsittävistä kuusiplantaaseista.

Miksi Metsähallituksen tulisi parturoida juuri Ilveskallion aluetta, kun valtiolla riittää metsää muuallakin parturoitavaksi? Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijan ja entisen vanhojen metsien vastaavan, ystäväni Olli-Pekka Turusen näkemys on, että alueen metsät ovat Uudenmaan suojelemattomista metsistä arvokkaimmat lajistoltaan. Hän näkee ne Itä-Uudenmaan omana potentiaalisena nuuksiona, jossa ihmiset voivat virkistäytyä ja nähdä upeaa luontoa. Sellaista paikkaa ei Itä-Uudellamaalla toistaiseksi ole, mutta kysyntää varmasti riittäisi, koska Nuuksiokin on kovalla kulutuksella ja sitä aiotaankin laajentaa. Samoin Sipoonkorpi on ruuhkautunut etenkin sienestysaikaan.

Suomessa on perinteisesti suojeltu mieluiten pohjoisen kitukasvuisia luontoalueita, koska niillä ei ole paljoa metsätaloudellista arvoa. Sen sijaan Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain 3%, vaikka metsäluonto on tietenkin aina kasvuolosuhteiltaan suotuisammassa etelässä lajistoltaan monipuolisempaa.

Koko Suomessa metsistä on suojeltu alle 6%. Valtaosa suojelualueista on pieniä ja liian kaukana toisistaan, jotta lajisto voisi siirtyä niiden välillä ja jotta lajiston säilyminen olisi vakaalla pohjalla pitkälle tulevaisuuteen. EU:n metsistä on alkuperäisessä tilassa enää 4%, vaikka metsäpinta-alaa onkin ihan kiitettävästi.

Suomalaisille luonto on tärkeä. Luonnolla on tutkitusti tärkeitä terveysvaikutuksia. Vaikka luonnonsuojelun nähdään perustuvan ns. pehmeisiin arvoihin, vaeltaminen ja metsissä liikkuminen vaikka riistan metsästyksen merkeissä on monelle raavaallekin miehelle tärkeä harrastus. Lajiston monipuolisuus niin kasvien kuin eläintenkin osalta on tärkeää luonnossa liikkujalle, jos on vähääkään silmää, korvaa ja uteliaisuutta ympäristöä kohtaan, kuten muillakin eläimillä.

Vaikka luonnossa tekisikin vain lyhyempiä kävelylenkkejä ja vaatimattomammissa puitteissa, voi tietoisuus vanhojen ja suht alkuperäisessä kuosissaan olevien metsien olemassaolosta olla tärkeää elämänlaadulle. Vanhat metsät ovat olleet aina vahvasti läsnä fantasiagenressä mielikuvituksen ruokkijoina.

Metsillä ja luonnolla on myös yhä merkittävämpi rooli ihmisen hengellisyydessä, kun maallistuminen on edennyt uskontojen osalta, mutta ihmismieli kaipaa yhä syvempää merkitystä ja mysteerejä elämäänsä.

Jos emme koko Euroopassa suojele riittävästi jäljellä olevia alkuperäisten metsien rippeitä, on vaikeaa vaatia uskottavasti maapallon keuhkoiksi kutsuttujen sademetsienkään suojelua. Paitsi, että ne ovat tärkeitä maapallon ilmaston ja makean veden varantojen kannalta, myös suuri osa lääkekehityksestä perustuu yhä sademetsien kasveihin.

Nyt on syytä karsia menot esimerkiksi maahanmuutosta, jotta vientituloja ei tarvitse repiä jopa komeista, vanhoista kansallismetsistä maahanmuuttajien elättämiseksi.

Kirjoittaja on Espoon kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokkaana Uudellamaalla.