Perussuomalaiset

Henna Kajava

Espoon turvallisuus romahtanut

Jätin valtuustokysymyksen Espoon katuturvallisuudesta jo vuoden 2019 joulukuussa, mutta vasta viime viikolla sain siihen vastauksen. Samalla oli mukava yllätys, että Hesarikin oli uutisoinut valtuustokysymyksestäni ja sen vastauksen sisällöstä.

Uutisoinnit Espoon ja yleensä pääkaupunkiseudun heikentyneestä tilanteesta huolettavat. Mm. sisäministeri on halunnut nähdä merkittävänä syynä tähän koronastressin. Kuitenkin nuorten ryöstö- ja kiristysrikokset lähes kymmenkertaistuivat Länsi-Uudellamaalla jo vuosina 2015-2019, 18:sta 161:een. Julkisella paikalla tapahtuneita väkivaltarikoksia oli tilastoitu ennen koronaa v. 2019 Espoossa 574. Luonnollisesti todellinen väkivaltarikosten määrä on paljon tätä suurempi – seksuaalirikoksissa tyypillisesti moninkertainen.

Samalla poliisiviranomaisten mukaan nuorten väkivalta on raaistunut ja teräaseiden kantaminen ja käyttö lisääntynyt sekä väkivallan ihannointi kasvussa. Espoossa järjestetään myös joukkotappeluita, ”beeffejä”, joita kuvaillaan Länsi-Uudenmaan poliisilta saamassani vastauksessa valtuustokysymykseeni Espoon katuturvallisuudesta mm. näin:

Tappeluiden käynnistämisen syynä on jokin mitätön tai keksitty syy, jolla vastapuoli saadaan pakotettua sovittuun tappeluun. Usein toista osapuolta syytetään täysin keksityistä rasistisista kommenteista tai toisen osapuolen kunnian loukkaamisesta.

Espoolla on Vantaaseen nähden paremmat mahdollisuudet saada nuorten vakavaa rikollisuutta hallintaan, koska kyse on täällä suurelta osin melko suppean joukon sarjarikollisuudesta. Myöskään etnisiä jengejä ei ole vielä syntynyt Ruotsin tapaan, vaikka jengitunnuksia kohtaan onkin ollut kiinnostusta.

Aikooko Espoo jatkossakin antaa nuorten sarjarikollisten uhata nuorisoamme? Miksi rangaistukset ja ohjaavat toimet eivät ole tehonneet? Rikollisuuteen ryhtyneet nuoret on otettava ensimmäisestä kerrasta lähtien riittävään tarkkailuun ja ohjaukseen. Lähiöpoliiseja on oltava riittävästi ja nuorilla välitön yhteys heihin. Valtuuston on saatava osavuosikatsausten yhteydessä tiedot katuturvallisuuden kehityksestä. Segregoituvien lähiöiden nuorten turvallisuutta on kartoitettava kyselytutkimuksin puolivuosittain. Espoon on saatava vaaralliset nuoret kaduilla kuriin!

Turvallisuus on espoolaisten ykkösarvo, mutta Espoon turvallisuusindeksi on romahtanut. Espoo on suurista kaupungeista yhä turvallisin vain siksi, että turvallisuus on heikentynyt myös muissa suurissa kaupungeissa. Vantaalla alaikäisten tapon yritykset ja ryöstörikokset ovat räjähtäneet kasvuun.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Matinkylä on jo saanut mainetta autojen polttamisen alueena.
Onko kyseessä mamujengit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Hennakin. Meidän ❤️ On hyvä tiedostaa: Se: Maailmanmielisten ihmisten: Hullu ajatus, että Jeesuksen Kristuksen Toinen tulo maanpäälle, On Entistä lähempänä: Siksi perkele, ”käärme”: Hermostuneena” luikertelee ja haluaisi vielä: Mahdollisimman monta sielua hukuttaa, Juudan lailla helvettiin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Hennakin. Meidän on hyvä tiedostaa: Se: Maailmanmielisten ihmisten: Hullu ajatus, että Jeesuksen Kristuksen toinen tulo maanpäälle, on, entistä lähempänä: Siksi perkele, ”käärme”: ”Hermostuneena” luikertelee, ja haluaisi vielä: Mahdollisimman monta sielua hukuttaa, Juudan lailla helvettiin. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Ei kai korona , selitä näitä kaikkia väkivallan , lisääntymisiä ?!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Jos ei korona niin rokotteen sivuvaikutuksia varmasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ilman muuta syy on jossain muualla kuin mamujengeissä!
Syyhän voi olla vaikka ilmansaasteissa, katupölyssä, rasismissa, huonoissa opettajissa, huonoissa suomalaisissa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#7

Hei. Kiitos Nimetönkin. ”Ei kai korona, selitä . . .?” Ei, mutta: Sielunviholliselle, kun he tekisivät rokotteen, että hänet saataisiin rehelliseksi, ja puheliaaksi: Mikäs’ meidän olisi olla. Tiedettäisi hänen paha sydämensä: Jossa Rakkaus: Ei ole koskaan: Edes piipahtanut, eikä: Hyvätunne liikahtanut. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Miten niin nuorten tapot ja puukotukset on räjähtänyt käsiin Vantaalla?

Julkisuudesta on saanut sellaisen kuvan, että ne on räjähtänyt käsiin Helsingissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000