Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Yrittäjän uran surkein sijoitus: yrittäjäeläke

Näin yrittäjäpäivänä on hyvä tuoda yrittäjyyttä ja sen epäkohtia esille. Itse haluaisin tuoda esille asian, josta on kyllä jo aikaisemmin puhuttu, mutta mitään sille ei ole tehty. Kyseessä on yrittäjän maksama eläke eli YEL.

Yrittäjä siis maksaa yrittäjäeläkettä vakuutusyhtiölle ilmoittamansa työtulon perusteella. Työtulon saa aloittava yrittäjä määritellä itse tietyn minimin yläpuolelle. Mitä vähemmän maksat, sitä vähemmän eläkettä kertyy ja päivärahoja muodostuu. Tämä kuulostaa vielä ihan sopuisalta, mutta asia hieman muuttuu siinä kohtaa, kun tajuaa paljonko sitä eläkettä kertyy.

Otan itseni esimerkiksi: Eläkeyhtiölle määrittelemäni vuositulo on 22 333.85 euroa. Tästä maksan eläkeyhtiölle vakuutusmaksua 5271 euroa vuodessa eli n. 440 euroa joka kuukausi. Harva yrittäjä on ikinä käynyt katsomassa minkälaisen eläkekertymän omat maksut tuottaa. Voipi olla, että harva edes tietää, että sellaisia laskureita on olemassa.

Minäpä kävin katsomassa oman tilanteeni ja lopputulos oli seuraava: Kun maksan kiltisti eläkeyhtiölle tuon 440 euroa joka ikinen kuukausi siihen saakka kunnes pääsen tavoite-eläkeikääni (69,6 vuotta), saan eläkettä 1269 € kuukaudessa. Olen nyt 33-vuotias, eli toisin sanoen maksuvuosia on edessä vielä n. 36 vuotta eli maksettavaa tulee yhteensä n. 190 000 euroa.

Kylläpä kuulostaa hyvältä! Revi joka siunaaman kuukausi 440 euroa yrityksesi kassavirrasta seuraavan 36 vuoden ajan niin saat pikkasen alle 1300 euroa kuukaudessa eläkettä. Jos olet siis elossa vielä silloin. Jos heittäisin tikalla lehdestä sijoituskohteen, johon laittaisin tuon vastaavan summan joka kuukausi, olisi se varmasti tuottavampi kohde kuin YEL. Vaikka työntäisin tuon saman summan patjaani joka kuukausi ja nostaisin koko summan pois eläkeikään saavuttaessa, sekin kuulostaa inflaatiosta huolimatta houkuttelevammalta ratkaisulta.

Eli voisiko mahdollistaa yrittäjille, ja miksei tietysti palkansaajillekin, jotain muuta ratkaisua oman eläkepäivien turvaamiseen, kuin tämän nykyisen? Miksei voi yksilölle antaa enemmän vastuuta ja sitä myöden vapautta siitä, että rahat eläkepäiviin tulee turvatuksi? Tämä on varmasti ongelmallista yhteiskunnan tasolta, mutta yksilön tasolta tämä tuntuu tällä hetkellä lähinnä…

No, tiedätte kyllä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000