Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo tämän päivän Aamulehden kolumnissaan seuraavaa:

”Kävin viikko sitten Santahaminan varuskuntasaarella Helsingissä….

…Kaikki alokkaat olivat 1970-luvun lopulla kantasuomalaisia – mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Nyt alokasrivistössä oli kaikenvärisiä ja -rotuisia nuoria suomalaisia miehiä. Ehkä suurimpana ryhmänä Suomessa syntyneet somalinuorukaiset.

Oli hienoa katsoa aidosti monikulttuurista Suomea. Ja myös tasa-arvoista Suomea, sillä yhden komppanian päällikkönä on naiskapteeni.

Toivotan lämpimästi kaikki monikulttuurisuuden vastustajat vierailulle Suomen varuskuntiin.”

En ole varma keitä Jokinen tarkoittaa ”monikulttuurisuuden vastustajilla”. Epäilisin kuitenkin, että tässä viitataan kaikkiin niihin ihmisiin, joiden mielestä kaikkien eri kulttuurien rantautuminen Suomeen ei ole sujunut täysin kivuttomasti. Mikä tässä lausunnossa sitten eniten mättää? No, minäpä kerron.

Ensinnäkin itse arvostan kaikkia niitä henkilöitä, jotka päättävät asepalveluksen suorittaa. Riippumatta taustasta, tai sukupuolesta tai riippumatta yhtään mistään. Se, mikä näitä ihmisiä yhdistää, on halu palvella isänmaata ja tarvittaessa myös suojella sitä. Tätä pitää kaikkien kunnioittaa. Mutta miten sitten monikulttuurisuus ilmenee armeijassa?

Armeijassa kaikki ovat samalla viivalla: sama peruskoulutus, samat vaatteet, yhteiset tuvat, sama ruoka jne. Tupia tai ryhmiä muodostettaessa etnisellä alkuperällä ei ole väliä. Jokainen tekee töitä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jos yksilö ”hairahtuu yhteiseltä polulta”, useimmiten se on oma ryhmä, joka hänet ”palauttaa ruotuun”. Vapaamatkustajia ei ole, jokainen tekee kykyjensä ja taitojensa mukaan. Omalla työllään pystyy ansaitsemaan hierarkiassa nousemisen tai mahdollisesti ylimääräisen vapaan.

Miten sitten toimii monikulttuurisuus yhteiskunnassa? Ympäri Eurooppaa syntyy ns. No-go zoneja, jonne edes virkavalta ei enää uskalla mennä. Asukkaat eivät uskalla tulla kodeistaan ulos. Saman taustan olevat kerääntyvät yhdelle alueelle ja muiden taustojen omaavat eivät uskalla sinne tulla. Joillakin alueilla maan lainsäädännön on syrjäyttänyt asukkaiden oma lainsäädäntö. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Jos nykyinen eurooppalainen kehitys heijastuisi varusmiespalvelukseen, olisi se siis kutakuinkin seuraava: eri etnisillä ryhmillä olisi kaikilla omat tupansa. Joihinkin tupiin ei edes kouluttajat uskaltaisi enää mennä. Eri tupien välillä syntyisi selkkauksia ja yhteenottoja. Kranaatit räjähtelisivät kasarmien käytävillä. Jotkut tuvista hylkäisivät armeijan ohjesäännöt ja ottaisivat käyttöön omansa. Ainoastaan osa tuvista tekisi työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi, osa makaisi tuvissaan ja valittaisi huonosta ruoasta. Ja niin edelleen ja niin edelleen…

Eli kyllä, siinä Jokinen on oikeassa, että suomalaisessa varuskunnassa näkee todennäköisesti parhaiten erilaisten ihmisten välisen yhteistyön hedelmällisyyden. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan muussa yhteiskunnassa toimi ihan samalla lailla. Voi kun toimisikin.

Mutta kun ei toimi.