Perussuomalaiset

Harri Väänänen

Oispa metsää! Onhan sitä vielä!

Suomi onnistui korvaamaan Venäjän tuonnin 10 miljoonan kuutiometrin tuonnin korvaamisen meidän omalla puulla. Samalla pidämme huolta meidän omasta hiilinieluista. Kasvava metsä on kumminkin hiilinielujen vahvistaja. Vanhan kuusimetsän monimuotoisuus on kuollut ja odottaa päätehakkuuta tai metsäpaloa, jotta uusi elämä auringon valon kautta voisi alkaa.

1950 luvulla puuston määrä oli noin 80 kuutiometriä hehtaarilla, tällä hetkellä puuston määrämetsämaalla on keskimäärin 122 kuutiometriä hehtaarilla. Etelä-Suomessa puuston määrä on jopa 148 kuutiometriä.

Rajoittamalla metsän hoitotoimenpiteitä ja hakkuita ohitamme hiilinielun vahvistamisen. Lisäksi taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden meidän hyvinvoinnin perustasta, Suomen metsästä.

Taloustutkimuksen mukaan 10 miljoonan kuutiometrin liikevaihdon vaikutus Suomalaisten talouteen on kahdeksan miljardia euroa.

Ismo Jaakola Koneviestin pääkirjoituksessa tiivistää sanoman:

”Olemme lisänneet 1960-luvulta lähtien puustopääomaa noin miljardilla kuutiolla. Ja vaikka lisäisimme hakkuita nykyisestä 10 miljoonalla kuutiolla, meillä silti metsät kasvavat enemmän kuin niitä käyttäisimme. Mutta monimuotoisuuden ja hiilinieluille asetetut vaatimukset haastavat meidät. Taklataan haaste” sanoo myös Ismo Jaakola

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Oispa metsää ? Metsäähän on Suomessa ainakin vielä , mutta monet himotsevat Suomenkin metsiä ja niitten määräys valtaa !?! Näyttäis – siltä , että
EeeUuu , olisi siellä etunenässä , viemässä päätäntävaltaa Suomelta !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Metsät pitää polttaa tulevaisuudessa tuulivoiman säätöenergiana kun tuulivoimaa on lisätty hallitsemattomasti ja on unohdettu tehdä tuulivoimalle säätövoimaa. Turve tuotanto ja Hiilivoima on ajettu alas On sulatettu turve tuotanto koneet ja räjäytetty Hiilivoimalat maantasalle. Ydinvoimaa ei voi kaasuttaa kovin paljoa kulutuksen mukaan.
Tämä on sitä Hölmöläisten vihreää Politiikkaa !
Ei muutako puuta pesään sillähän ne ennenkin laivat ja junat kulki ja koulut ja kerros talot lämpeni.

PERSUJEN ON EHDOTETTAVA 6 UUDEN YDINVOIMALAN RAKENNUS TYÖMAAN ALOITUSTA HETI VÄLITTÖMÄSTI.
Uusia tontteja ei ehdi nyt katselelemaan vaan ne pitää tehdä entisille tonteille Loviisaan , Eurajoelle ja Hanhikivelle (Fennovoiman konkurssi pesän tontille) niissä on kaikissa kolmessa on kaikki valmiina ,ei muutako hommat käyntiin ja Stukk alas turvallisuus.
Lisäksi Tuulivoiman säätöenergia on ratkaistava ,ensimmäinen keino pitää olla TUULIVOIMAVERO !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ydinvoima sisältää edelleen vielä tuntemattomia riskejä
#7

Olkiluoto kituu edelleen ydinvoiman kehityksen aallossa. vetyräjähdyksiä pelätään, syöttöpumput ovat jopa ratkaisevassa asemassa turvallisuuden kannalta. Maapallo, kuten maailmankaikkeuden monet muutkin planeetat ovat ydinvoiman riskisijoituspaikkoja lähinnä geologisista syistä. Varmasti riskejä riittää tulevaisuudessakin, eikä vähiten joidenkin sotahullujen takia. Vain hiili-, turve- ja puuvoima vesivoiman lisäksi ovat varmatoimisia, ja tietysti säistä tai vuodenajoista riippumattomia energiamuotoja, jos sivuutetaan kuivuusjaksot vesivoiman osalta, erityisesi mannerilmastossa, joka on eri kuin mereinen ilmasto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmiskunnan ei pidä luottaa tuntemattomaan
#10

Juuri näin, geologiset riskit, kukapa ymmärtäisi Suomen, Skandinadian olevan eri mannerta vaikkapa Euraasian kanssa, ja iktä riskejä tuohon sisältyy? Maa kohoaa Suomen eteläisellä rannikolla, kun Viron puolella, Euraasian mantereella maa ei kohoa. Näitä mantereita, voisiko sanoa Skandinaviaa jopa mikrolaataksi, liimaa yhteen vain kalkki, keskellä Suomenlahtea, jopa reilun tuhannen kilometrin matkalta. Kun tuo liitos pettää, voi se aiheuttaa jopa satojen metrien korkuisen tsunamin, joka ulottuu ympäri koko Itämeren altaan, mukaan luettuna Suomenlahti ja Selkämeri, unohtamatta Perämeren pohjukkaa. Euraasian ja Skandinavian sauman repeämä voisi tuhota kaikki ydinvoimalat jopa miljoonien neliökilometrien alueella, ja aiheuttaa muutoinkin välittömästi kymmenien miljoonien asukkaiden menetyksen, jota täydentäisi säteilytuhot koko Euraasian alueella, miljardien ihmisten sairastuminen säteilyvammoihin. Megatuhot ovat vain geologisten ja arvaamattomien tapahtumien päässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Maakaasusta ja kivihiilestä saadut kaasut pysyvät hyvin hallinnassa, samoin kuin turve ja puusta saadut energia, vaikka kokisimme suurempia luonnon geologisia katastrofeja. Tiheä ydinvoima verkosto sen sijaan on äärimmäinen riski, eli tuhovoima luonnon katastrofeissa on totaalinen. Ilmastoriskit fossiilisilla ovat käytännössä nollilla, kun täydellinen tappavat riskit ovat vain ajan kysymys, jossa kukaan ei halua palaa säteilyn seurauksena, jos tarkkoja ollaan. Maapallo ei ole kiinteä planeetta, vaan jättimäiset voimat jyllää sisuksissa ja maapallon kuori on vain suolevy, jolla tallustelemme, ikään kuin kaikki olisi tässä. Jos uhkaa vaara avaruudesta, niin enemmän olisi pelättävää jalkojemme alla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kyllä Suomessa puuta riittää, niin pitkälle, kuin ilmakehän ravinteet, ja lämpöä riittää. Talvella puu ei kasva, Itämereltä ja Atlantilta tuulten tuoma lämpö ei riitä. Maapallon akselin asennon muutos tuo yllätyksiä metsäisyyden vähenemisenä, mutta tuossa voimakkaampi kasvun hidastuminen tapahtuu vasta tuhansien vuosien kuluessa, kasvun tyrehtyessä kokonaan myös tuhansien vuosien vuosien kuluttua jääkauden ajaksi. Tällä hetkellä puu kasvaa voimakkaimmin ihmisen kaivaman ja kiertoon saattaman hiilen ja rikin avulla, eli ne tärkeimmät osat puukasvien olemassa olossa, jossa puun tarvitsema sienirihmasto elää myös, kun tärkein puuston tuhansien vuosien ”talviunet” johtuvat juuri roudasta, jossa sienirihmasto on täydessä ”talviunessa”. Pohjoisen pallonpuoliskon puunkasvi kiihtyy kuutionkäyrässä sitä myöten, kun routa sulaa, ja sienirihmnaston toiminta mahdollistuu. Näitä Siperian routavapaita alueita on mm. Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen lämpimillä sauma- ja jokialueilla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Näin on, ihmiskunnan kiusaksi luotu hiilidioksidipelko lämpöineen on todellisuudessa vain illuusio, viherkommunistien kampanja tuhota maapallon talousjärjestelmä, jossa myös demarit touhuaa, kuin jyrsijät viljavarastoissa. Maapallon ilmasto on pomppuinen, kirotut vuodenajat, ja johtuu mantereisen pohjoisen pallonpuoliskon metsäisyydestä ja eteläisen pallonpuoliskon rauhallisemmasta mereisestä osasta. Demarit ja muut vähäpäiset luovat järjestelmää, jossa talvet opitaan säästämään sähköä, kun kesällä saa sähköä voi käyttää vapaasti vaikka lämmitykseen. Maailmankaikkeus pullistelee energiasta, mutta silti sosialistien hallituskautena nuo saavat energiapulan, kuten myös rahapulan aikaiseksi, ja samaan aikaan maa velkaantuu sadoilla miljardeilla euroilla. Sosialistit eivät onnistu muussa kuin kurjuuden luomisessa. Meillä on lumeaton määrä energialähteitä, mahdollisuus tehdä bensiinin korvikkeita, mutta mitään ei tapahdu, vapaiden hiilivetyjen alkuperä on oltava tuulesta tai auringosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Juuri näin, nyt meteorologit huohottaa, että sää lauhtuu. Todellisuudessa tuulensuunta muuttuu, kapea tuulirako itäiseltä Atlantilta, jossa lämpölämpötila on luokkaa 13.9 C astetta, joka alenee matkalla lounaiseen Suomeen, ja jota lämmittää matkalla myös Itämeren eteläisen osan lämpö, 5,9 C astetta. Nyt kannattaa muistaa, että nuo lämpövarastot ovat viime kesän lämpövarastoja, jotka vähän kerrallaan hiipuvat. Auringolla ja hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä tämä tammikuun lämpöihin, vaan olemme lämmöissä matkalla kohden kylmää. Itäpuolella Suomea vallitsee laaja korkeapainealue, jossa lämpötilat ovat luokkaa miinus 30 C astetta, ja kun tuuli käy idästä, voi raukkaa, joka saa tuosta kesäisiä lukemia, joita Ylen meteorologit etsivät ahnaasti eteläisestä Euroopasta, todistaakseen edelleen ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Aurinkorannikon 15 C astetta ei todellakaan ole paljon, ja siesta on keksitty jo satoja vuosia sitten, eli ilmasto on kylmenemässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin juuri, keskilämpöjä ei pitäisi laskea koskaan tuulensuuntien mukaan, koska jos vallitseva tuuli on suoraan lämpimän Atlantin puolelta, tuo antaa väärän tuloksen, etenkin hiilidioksidin kannalta. Keskilämmöt ovat lämpimien ilmavirtausten summa, eli etenkin, jos trooppisten merien suuntaa on mukana tuossa, ja kaiken lisäksi sotketaan tuohon hiilidioksidin vaikutukset, lopputulos on kaoottinen sekamelska, vailla mitään järkeä. Lisäksi aurinkotuulen sekoittama, auringon roihupurkaukset, napapyörre sotkee lopullisesti planetaariset ilmavirtaukset, nimen omaan pohjoisnavan seudulla, joka on itse asiassa negatiivinen napa ja imuroi aggressiivisia hiukkasia, joka siis kuumentaa maapallon pohjoisnapaa. Maapallon magneettikentän vahvistuminen parantaa myös otsonitilannetta, joka nyt juuri on jo todettu, tuo kenttä kun ohjaa hiukkavirtauksia ohi maapallon. Ilmasto on kaiken kaikkiaan rauhoittumassa, mutta ennen kaikkea kylmenemässä, joka ei ole hyvä asia, energiaa tarvitaan yhä enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidi on teoreettinen lämmittäjä
#15

Hiilidioksidin ja rikin lisääminen ilmakehään viilentää sitä. Venuksen ulkokaasukehään saapuvasta leikkautuu puolet saapuessaan pintaan, ja juuri kaasukehän runsaan hiilidioksidin vaiktuksesta. Ilmasrokeskustelusta on jäänyt pois kokonaan merkittävä hiilidioksidin lämpöä absorboiva osa, jossa maata lähestyessään mm. hiukkaset ja tietty säteilyn taajuudet reagoivat hiiliatomiin, lämmittäen yläilmakehää, joka nähdään mittauksissa. Euroopassa 10 hPa:n korkeudella lämpötila on luokkaa miinus 41,3 hPa:n korkeudella ja 70 hpa:n korkeudella miinus 62,5 C astetta. Samaa suuntaa antaa Afrikan päiväntasaajalla, 10 hPa:n korkeudella lämpötila miinus 47,5 C astetta ja 70 hPa:n korkeudella miinus 72,6 astetta. Lämpötilat ovat satelliittitietoa. Hiilidioksidin vaikutus maapallon lämpötiloihin on täyttä satua, hiilidioksidin ominaispaino johtaa kaasujen faasiossa siihen, että sen osapaine ylempänä laskee liian alas, jotta se voisi lämmittää vaikkapa vuoristoja, eli alle teollisen ajan pitoisuuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, ilmastohuijauksille tulisi jo laittaa stoppi, on tässä muitakin huolia maailma täynnä, kehitysmaiden massavaellukset, sodat jne. Ennen kaikkea vihreiden mittava ihmiskunnan vaikka väkivaltainen harventaminen on kaamea tavoite, myös lopullinen rauhan hautaaminen. Nälissään väestö lähtee liikkeelle, ja mahdollisesti täyttää nämä pohjolan maatkin, kun ruoka loppuu, ja kun hiilidioksidin vähyys johtaa massiiviseen ravintopulaan, joka on sata varmasti edessä. Nyt on korkein hetki laittaa vihreät uudelleen koulutettavaksi ja Greenpeacelle porttikielto Suomeen, tuo saastaläjän ei pitäisi ainakaan päästä aivopesemään vähäisen syntyvyyden maassa enempää väkeä, lapset loppuu muutoinkin. Jos haetaan syitä vähäiseen lasten määrään tai syntyvyyteen, vika on ehdottomasti vihreiden aiheuttamassa maailmalopun tunnelmassa. Meillä on vielä mahdollisuudet pelastaa maa afrikkalaisten kynsistä, suomalaiset lisääntykää, unohtakaa vihreiden propaganda, ilmasto ei muutu ihmisen toimin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pilluman
#4

Eikö ne Vihreät tiedä että Metsähän on niin kuin pillu, kun tasaisin väliajoin harventaa niin kasvu villiintyy vaan…
Nainen joka ajaa säännöllisin väliajoin niin karvojahan tulee muovikassillinen vuodessa,kun taas nainen joka ei aja niin ei tuu karvaakaan ,mutta haju sensijaan pahenee vaan..
Sama se on metsässäkin ,kysykää vaikka Metsämäniltä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Hoitamaton suojelu metsä haisee homeelle !
Mutta hoidettu metsä haisee raikkaalle ja siellä kasvaa marjatkin 10 x paremmin mitä hoitamattomassa rehottavassa ja jos vähän ojitetaan välillä niin kasvaa jopa mesimerjatkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pireskelevä Kulkuri
Hämmentynyt
#5

Tänään YLE:n aamu-TV:sä joku vihreä päästi suustaan oikein emävaleen/möläytyksen! 🙂 Suurpedot Karhu,Ahma,Ilves ja varsinkin kuulemma SUSI,sitoo itseensä hiiltä?Ja on näin hyvin elintärkeä luonnolle/ilmastolle??? 🙂 Ei jumankauta!!!Sallikaa mun vihreet nauraa?!! 🙂 🙂 🙂 Suurpedoista varsinkin juuri SUSI,joka ei nuku talviunta,niinkuin Karhu.Ja saalistaa ympäri vuoden,ja syö pääasiassa lihaa.Aikuinen SUSI n.3-5kg vuorokausi,mikäli onnistuu tappamaan Peuran/Hirven,ym.Aiheuttaa piereskelemällä vain ja ainoastaan metaanikaasuja,ja ilmaston pilaantumista.Siinäpä oikein”hiilensitoja”puaha ha haa…. 🙂 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kaikki maapallon märehtivät tuottaa metaania, ja vihreät ovat ottaneet vain ravintoa tuottavat naudat hampaisiinsa. Myös ihminen tuottaa metaania, syödessään selluloosapitoista ravintoa. Tuo ja selluloosan käyttö ravintona on erittäin huono hyötysuhteeltaan, lisäksi huono sulamaan, ihmisellä kun on vain vähän selluloosaa sulattavia mikrobeja. Käytännössä ravintoarvokin on kiinni siitä, onko tuo ravinto kypsennettyä. Raaoilla salaateilla ravintoarvo saattaa olla täysin nolla, kun nauta ottaa siitäkin ravintoa, tuottaa maitotuotteita ja aikanaan lihaakin. Siltikin ravintoarvoltaan nolla ravintoa tuodaan ulkomailta jopa lentorahtina, älytöntä. Intian noin 16 miljoonaa nautaa tuottavat maitoa, on pyhä eläin, kun Suomessa reilusti alle miljoona nautaa tuottaa runsaasti ravintoa, ja toimii myös talvikausina tuoreravinnon tuottajana, perusravinnon tuottajana. Siitäkin huolimatta vihreät haluaa tuoda Etelä-Amerikasta vähäravinteista soijaa jne., ja kunto laskee, aivot rapistuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Susi tuo pierevä kulkuri
#12

Juurikin noin!Mutta tuo vihreiden”Jumalolento”SUSI”! Muka hiilensitoja? Haah ha hah hah hah hah hah,haah ha hah hah hah ha,hah hah ha,hah hah ha,hah hah ha ha.Nauraen kuljen kuin kunigas mä oisin,maantiellä herra oon jne… 🙂 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000