Perussuomalaiset

Harri Väänänen

Kohta ei sauna lämpiä puulla!

3 kommenttia

Kohta ei sauna lämpiä puulla!
Kotitalouksien kulutuseuroista suurimman osan haukkaa aivan arkiset asiat. Asuminen, energia, ravinto ja liikkuminen. Erot kuntatyyppien välillä eivät ole merkittäviä, mutta kuitenkin Itä-Suomessa korostuvat ravinnon, liikenteen ja asumisen kulut . Meillä on pitkät välimatkat, vähän julkista liikennettä ja talvella ruukkaa olemaan vielä kylmäkin. 

Verottaja ei tunne armoa nykyisessä vihermyllytyksessä ja nyt kannattaakin miettiä, kenen laariin äänensä vaaleissa antaa.
Meillä ei voi hekumoida sähköautoilla jo pelkästään sääolosuhteiden haasteellisuuden vuoksi, saati sitten pitkien välimatkojen. Joka tapauksessa täällä asumme ja kaikkea mihin eniten varojamme joudumme käyttämään, verotetaan rankimman kautta. Keskimääräinen tulotasokin on alhaisempi kuin etelässä, ollaan putoamassa syvemmälle tulokuoppaan.

Vihervasemmistolainen julkisen liikenteen ihannointi ei paljoa täällä auta, linja-auto tulee joskus tai ei sittenkään. Yksityisautoilu on meille perusehto ja energiaa tarvitsemme lämmittämiseen. On huhuttu, että kohta kielletään puun polttokin ja aletaan mittaamaan savupiippujen hiukkaspäästöjä. On sitä maalla osattu puuta polttaa ja kun polttaa kuivaa puuta, niin ei siinä mitään hiukkasia harakoiden kiusaksi liiemmin synny. Olisiko aika ottaa tolkku käteen ja miettiä muita keinoja kuin saunanlämmitystä ilmastonmuutokselta pelastamisessa.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Caruna
#1

Sähkö on niin halpaa että ei kannata puita polttaa,antaa mädäntyä metsiin ne .Autolla ei varsinkaan kannata ajaa kuin sähköllä ,niin halpaa se on !
Jos sähkö loppuu Suomesta kesken , niin otetaan velkaa ja ostetaan ulkomailta,niin halpaa se on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

caruna
#2

On se väärin että Suomessa on saastuttavia teräs ja metsä tehtaita joka puolella ,suljetaan ne ja tehdään muutoksia niihin ja muutetaan asunoiksi ne ja tuodaan laiva lasteittan pakolaisia niihin kun niissä on yleensä satamat omassa rannassa tai ainakin lähistöllä,lämmitetään sähköllä niitä kun se on niin halpaa !
Myös maalämpötalot pitäisi muuttaa suorasähkölämmiteisiksi koska sähkö on niin halpaa .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Vihreiden poliittinen toiminta pitäisi voida kieltää, niin paljon harmia ja haittaa he tekevät älyttömyyksillään suomalaisille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000