Perussuomalaiset

Björkbacka Kalervo

Talouden haasteet Rovaniemellä

Pääkirjoitus (LK 20.8) paneutui Rovaniemen taloustilanteeseen. Pääkirjoittaja kehotti meitä rovaniemeläisiä kuntapäättäjiä kysymään neuvoa matkailualavaltaisilta kuntien päättäjiltä, jotka ovat hoitaneet taloutensa hyvin tai jopa erinomaisesti. Kuntatalous on laaja käsite, johon vaikuttavat niin sisäiset kuin ulkoiset tekijät. Samoin Lapin kuntien elinkeinorakenteet ovat hyvin erilaiset. Rovaniemi on hallinnollinen, kulttuurillinen ja koulutuksellinen keskittymä, johon kaikkein eniten muun muassa kiky-sopimus vaikutti negatiivisesti. Kuntien taloudelliset ja toiminnalliset tilanteet siis vaihtelevat huomattavasti, toisilla kunnilla ovat valtionosuudet suuret, kun taas toiset joutuvat kattamaan merkittävästi enemmän menoistaan omin voimin. Jos Rovaniemellä olisivat valtionosuudet samaa luokkaa tuloista kuin esimerkiksi synnyin kunnallani Kolarilla tai Muoniolla, voisimme laskea kuntaveron 16,5 prosenttiin. Sen vuoksi kuntia ei voi verrata keskenään. Rovaniemen valtionosuudet kattavat toimintakuluista 23 prosenttia, joka on koko maan keskiarvoa, kun taas mainitsemissani kunnissa valtionosuudet kattavat 46 prosenttia toimintakuluista.

Kuntatalous on ollut ahdingossa koko maassa, niin Rovaniemenkin ja loppua ei näy. Vuoden 2018 tilinpäätöstietojen mukaan kuntatalouden verotulot laskivat -0,5 prosenttia. Rovaniemen verotulot laskivat tuona aikana -1,4 prosenttia. Vuoden 2018 tilinpäätökseen vaikutti kiky-sopimuksesta syntynyt verotulojen liika tilitys kunnille ja Rovaniemi joutui palauttamaan verohallinnolle 5,4 miljoonaa. Tämä tuli kunnille yllätyksenä, koska siihen ei ollut osannut varautua verohallinto kuin ei myöskään Kuntaliitto. Kunnallisverotilityksiä on kertynyt kuluvalta vuodelta ennakoitua vähemmän. Tästä syystä Kuntaliitto on alentanut kunnallisveron kertymäennustettaan 400 miljoonalla eurolla vuodelle 2019. Tämä tarkoittaa Rovaniemen talouteen noin 4,7 miljoonaa, eli lähes puolen veroprosentin verran. Syy on verovaje eli tilitysten ennakkoa hitaampi kertyminen, joka liittyy tulorekisteri-ilmoittamisen teknisiin ongelmiin. Haasteita ulkoisesti siis riittää, mutta myös sisäisesti.

Sisäisiin ongelmiin on ryhdytty muun muassa toiminnan ja talouden uudistusohjelmalla (TTU). Yt-neuvottelut ovat meneillään. Luottamushenkilö -ja henkilöstöorganisaatiot uudistetaan. Kevennetään henkilöstöorganisaatioita niin ylimmästä johdosta aina keskijohtoon asti. Tekeviä käsiä lisätään. Jatketaan myös rakenteellisia uudistuksia hyvässä yhteishengessä.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000