Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Seuraava artikkeli oli liikaa Uuden Suomen sensuurille

Uuden Suomen ylläpito ei halunnut tällaista kirjoitusta. Se heitettiin pois.

”Kuinka iloitsinkaan tänä aamuna kun luin Annika Saarikon kannanoton (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007857958.html.

Elämälle kiitos! Kiitos, kiitos, lämmin kiitos!

Suomen pitää joka vuosi saada 10 000 työperäistä siirtolaista asumaan tänne. Saarikko aikoo ilmeisesti asuttaa tyhjenevän suomalaisen maaseudun näillä siirtolaisilla!

Kiitos siitä!

Mikä ylenpalttinen riemu – Keskusta ei olekaan unohtanut omia kannattajiaan maaseudulla. Kiitos siitä!

Annika on reilu.

Hän on valmis lopettamaan turpeentuotannon, nöyrtymään autolla ajamisen vähentämiseen kun vihreät niin vaativat ja yleensäkin tinkimään turhasta hiilijalanjälkiä tuottavasta elinkeinoelämästä syrjäseuduilla. Kiitos siitäkin! Elämälle kiitos!

Mutta ei asukkaista! Kiitos keskusta! Kiitos Annika!

Aikoinaan Sipilän puhe vuonna 2015 aiheutti valtavan ryntäyksen tänne. Sipilä lupasi oman asuntonsa tulijoille. Nyt odotetaan sitä, että ”Sipilä-aallon” lisäksi tänne rynnistää ”Saarikko-aalto”. Kiitos Annika! Kiitos keskusta! Voin kuvitella mielessäni kuinka pakolaiskeskusten ihmistransporteeraukseen erikoistuneet ihmisystävät, nuo kultaketjuin varustetut ihmisvirtojen ammattilaiset viestittävät tätä ilosanomaa eteenpäin! More money! Empty Finnish countryside!

Kalliit älykännykät piipittävät radioaalloilla aina Zairesta Zimbabween ja Kuala-Lumpurin perukoille saakka. Siellä käy vilske ja vilinä! Jokainen töötti toistaa hyvää evankeliumia pohjoisesta maasta, joka haluaa ”työperäisiä muuttajia”. Miljoonat ihmiset toistavat se ja katsovat toisiaan kostein silmin!

Suomen suunta on auki! Kiitos siitä! Kiitos keskusta! Kiitos Annika!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Saarikosta kommentoidessa on äärimmäisen vaikeaa vältellä vihapuhetta, vaikka pitäisi se on olla täysin luvallista sanoa ihmisestä, että tämä on yksinkertaisesti liian tyhmä hoitamaan valtion politiikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Harva näyttää huomaavan sitä, että maanviljelyn ja metsänhoidon tavattoman nopea koneellistuminen vähentää ihmistyöntekijöiden tarvetta kuin pörssiromahdus ja atk vähentää konttorityöntekoa ja etätyön lisääntyminen vähentää julkista liikennettä. Kohta muutama tuhat henkeä pyörittää koko suomen elinkeinoelämän. Siis suomalaiset täällä ei ole kohta lähes kenellekään työtä, karkuun kun virlielä pääsee, uudesta neuvostosuomesta ei pääse kuin siperiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#2

Olit Arto just löytänyt iloisen ja myönteisen vaihteen US-blogiisi. Ja sitten kävi näin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kolahtiko?
Jos ihmiset ohjataan heikoille jäille niin pitäisikö olla aidosti iloinen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arto Luukkanen Dosentti
Iloinen
#9

talk about satiiri ja sarkasmi….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Juurikin näin. Meni vähän pieleen tämän minun ilmaisu. Sorry. Voitko poistaa. Mutta tuo hs. linkki kannattaisi kyllä käydä kaikkien lukasemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arto Luukkanen Dosentti
Iloinen
#7

juu…ja sitten tuli panaania…en ymmärrä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Artokin. Kyllä! Ja, Li Andersson, saisi ottaa alaluokkien lapsille: Oppi,-katselukirjoiksi: Erkki Tantun, 100 Sananpartta- sata kuvaa: Lapset näkisivät piirretyt kuvat, kuinka perkele kannatuttaa itseään ihmisen selässä. Pirulla on nykypäivässä käytössään: monet, jauheet ja litkut, jotka tuottavat, monille lapsillekkin, luultavasti, monet itkut. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Artokin. Kyllä! Ja, Li Andersson, saisi Ottaa alaluokkien Lapsille: Oppi,-katselukirjoiksi: Erkki Tantun: Sata- sananpartta, sata kuvaa: Lapset näkisivät piirretyt kuvat,kuinka perkele kannatuttaa itseään ihmisen selässä. Pirulla on nykyvuorokausissa käytössään: Monenlaiset: Jauheet, ja litkut: Jotka tuottavat monille lapsillekin, luultavasti: Monet itkut. Kiitos. SIUNATEN, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Punainen keskusta on kommarien kätyri.Maanpetturihuoria.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000