Perussuomalaiset

Toni Seppänen

Gallup - totta ainakin toinen puoli

Soini kommentoi gallup-tuloksen olleen ilmoitus duunarimiehiltä jotka protestoivat ”pakkolakeja”.

Varmasti sitäkin mutta vähintään, vähintään yhtä merkittävää on ollut pettymys siihen kuinka olemme onnistuneet Suomea puolustamaan elintasopakolaistulvassa.

Ei pidä kuitenkaan ymmärtää ettemme mitään olisi tehneet koska enemmän väärässä ei voisi olla.

Silti enemmän,paremmin ja kovemmin täytyy tehdä.

Täytyy pitää kannatuksen kovan ytimen asiat korkealla prioriteetilla.

Vain tulos ratkaisee.

Jos tässä emme pysty parantamaan ja tekemään näkyvämpää sekä rohkeampaa politiikkaa ei tilanne tule korjaantumaan Suomen eikä puolueen kohdalla.

Olen aikaa sitten sanonut että kun juuret unohtaa alkaa alamäki.

Ei tämä ole juuri niin mutta sinnepäin.

Vähän sinnepäin.

Tämä tulee ymmärtää oikein, tietoisesti ei ole unohdettu tai hylätty linjaa mutta tekemisen olisi tullut olla selkeämpää ja määrätietoisempaa.

Nyt täytyy tehdä kovempaa politiikkaa vaikka se hiukan kuumentaisi hallitustyöskentelyä.

Rapatessa roiskuu ja kaikkia ei voi miellyttää, eikä ole tarkoituskaan.

Uskon tämän gallupin olleen ainoastaan hyvä asia Perussuomalaisille, kaikille meille perussuomalaisille.

Pro Patria

Toni Seppänen – Kotisivu

Osallistu keskusteluun!


73 kommenttia
Miten on?
#1

Missä on se Soini joka sanoi: Missä EU siellä ongelma? Pakolaisvyöry jos mikä on todiste EU:n Bilderbergiläisen eliitin täydellisestä hölmöydestä. Voisi jopa puhua kusipäisyydestä! Länsimaihin vihamielisesti suhtautuvaa sakkia joka ei millään muotoa rikastuta meitä kulttuurillaan päästetään vapaasti Eurooppaan loisimaan esimerkkinä nämä partasuiset ”sotalapset”. Tuloksena kymmenittäin no-go-alueita useissa maissa. Nuoret miehet tulevat tänne vain ilmaisen ylöspidon ja nuoren pimpsan perässä, heidät pitäisi ensimmäisinä poistaa maasta takaisin lähtömaihinsa. Somalitkin hakevat turvapaikkaa kun samaan aikaan tänne asettuneet lomailevat Somaliassa. MIKSI SUOMEN PITÄISI OLLA MAAILMAN SOSSU?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sinna
Hämmentynyt
#6

Eikö ole käsittämätöntä, että juuri näiden puolueiden gallup-kannatus nyt kasvoi, jotka näitä pakolaisia tänne haluaa? Tästä voisi päätellä, että suomalaiset nimenomaan haluaa näitä pakolaisia tänne. Vai mitä ne haluaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maukka
Hämmentynyt
#12

Keskeneräistä työtä ei pitäisi näyttää hulluille eikä herroile! Jos nykyisetkin oppositiopuolueet ajoi auton(suomen) suohon onhan se suttuista touhua kun sitä nostaa sieltä? Kunhan pakolaisten palauttaminen alkaa, demarit ja vihreät huutaa täyttä kurkkua ei saa palauttaa, he haluaa ainakin isis miehet riveihinsä? 😉 Kaiken karvaiset mielenosoitukset joissa haukutaan hallitusta saa ylen ihmiset mainostamaan ja masinoimaan mielenosoituksia, tässähän on kieroutunut ylen poliikka kokoajan pelissä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Suomalaiset ovat niin herran ja oman mielipiteen ilmaisua pelkääviä, pelkäävät, että joku voisi olla eri mieltä heidän kanssaan. Eivät uskalla edes ajatella, kun niin pelkäävät, että joku voisi ajatella eri alilla tai yrittää painostaa heitä ajattelemaan toisin.

Pakolaisvyörystä seuraa mellakoita ja yhteiskunnan luottamuksen katoaminen, yhteiskunnan vähitellen tapahtuva hajoaminen.
Venäjän jatkuvasta mollaamisesta seuraa idänkaupan ja turismin romahdus, joka vie työpaikkamme. Soini on niin amerikkalaista, että huvikseen mollaa venäläisiä koko ajan, vaikka tuhoaa työpaikkamme ja perheidemme toimeentulon. Häpeä, itsekäs, vallanahne petturi!

Haastatteluissakin vaalivoiton jälkeen Soini vain toisi kuinka hienoa saavutus se oli hänelle, kunUrpilainen ym. toisetelivat kuin papukaijat kiitoksia puolueväelle.
Soini on ollut huomiota herättävästi usein ”minä, minä, minä…”

On se sinun saavutuksesi Soini, et välittänytkään Suomen kansasta, välitit vain omasta urastasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sinna
#2

Tämä oli odotettu selkäsauna perussuomalaisille. Parempi nyt kuin vaaleissa. Eikö niin?

Tätä oppositio haki napanuoranaan sak. Siksi ne eivät hyväksyneet yhteiskuntasopimusta. Piti ensin mielenosoituksella saada demareille kannatusta ja houkuteltua demareita takaisin. Pakko niiden on kuitenkin jokin sopimus tehdä, sillä tämä maa ei jatkuvia lakkoja kestä.

Gallup-äänestäjiltä on kuitenkin unohtunut se tosiasia, että demarit, vihreät ja vasurit kannattaa tätä hallitsematonta maahanmuuttoa. Ja unohtunut sekin, kuka sen maksaa. Ja mitä se maksaa. Ja se, että kuka sitten maksaa ja millä maksaa, kun velkapiikki menee kiinni.

Kukahan tämän velkapiikin joskus avasi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#8

Matti Vanhanen. ”Suomella on varaa ottaa enemmän velkaa”. Kaikki silloiset maataloustuet ja etuudet rahoitettiin velkarahalla. Homma huipentui Kataisen sarisairaanhoitajan kosikeluun. Saksan ja ranskan pankkien pelastamiseen mennessä mopo oli jo täysin karannut käsistä. Lyhyt oppimäärä. Mitä opimme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

päätökset
Iloinen
#10

Kuka pakolaispolitiikan päätökset tekee hallitus vai oppositio?
Perussuomalaaiset kitisivät suureen ääneen oppositiosta kun muutama pakolainen tuli Suomeen. Entä nyt? Jos joku Persu toteaa, että lupaukset on petetty, on hän rintamakarkuri. Vastuu näyttää loppuvan kun lämmitetylle Audin takapenkille pääsee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kake
Hämmentynyt
#11

”Tämä oli odotettu selkäsauna perussuomalaisille. Parempi nyt kuin vaaleissa. Eikö niin?”

Perussuomalaisten johto teki puolueen linjan vastaiset päätökset tarkkaan harkiten (kuten he usein ovat sanoneet). Lause ”kyllä kansa tietää” lisättynä jälkiviitteellä ”ja sillä on lyhyt muisti” ei välttämättä pidä paikkaansa.

Tutustukaa vaaleja edeltävään varjobudjettiimme ja arvioikaa sitä hallituksessa tehtyihin päätöksiin. Kepu ja kokoomus eivät niitä millään olisi saaneet läpi – olemme päävastuullisia. On kiistatonta, että ne kohdistuvat sairaisiin, eläkeläisiin, opiskelijoihin ja pienipalkkaisiin – etenkin naisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sinna
#3

Gallup on tehty mielenosoituksen aikoihin, joten eiköhän tällä ajankohdalla ole se suurin vaikutus tulokseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#7

Eittämättä, mutta pitkällä tähtäimellä suurin kompastukivi on maahanmuuttopolitiikka ja sen tuloksen ulosmittaaminen.

Jos Perussuomalaiset eivät vedä asiassa kovaa johdonmukaista linjaa on monen ihmisen usko poliittisen vaikuttamisen keinoihin on katkolla.

Se ei ole hyvä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sinna
#13

Totta, Toni. Nyt on syytä nostaa maahanmuuttoasiat pöydälle ja saada kunnon päätöksiä aikaan. Asia koskee kaikkia suomalaisia.

Oppositio joutuu vielä nielemään vaatimuksiaan, joilla nostatti tätä kannatustaan, sillä rahaa ei oikeesti ole. Tai sitten lähtee työpaikkoja ja paljon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

siitähän se
Utelias
#14

Jos Perussuomalaiset eivät vedä asiassa kovaa johdonmukaista linjaa on monen ihmisen usko poliittisen vaikuttamisen keinoihin on katkolla.

Mitä se on, ja eiköhän sitä linjaa olla jo ollut aikaa miettiä ja tuloksethan on nähty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maukka
Utelias
#4

Edellisten, oikeastaan vasemmistoenemmistöisten hallitusten aikaa alettiin tukea asumista ja se johti siihen, että vuorat alkoi nousta juuri tukien takia, nyt ne on pilvissä!
Jos tuet poistettaisiin, vuokrat putoaisi 30-40% Maaseuseudulla löytyy halpoja asumismuotoja, on ihan turhaa suurimman osan eläkeläisistä asua kalliissa keskustan asunnoissa, joille olisi käyttöä työntekijöiden asuntoina! Ennen oli alivuokralaisia, niiltä sai vuokrarahaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

sossut ja persut siirtymä
#5

Tuskinpa maahanmuuttokriittiset olisivat juuri sossuihin palanneet. Sossuihin siirtymisellä täytyy olla muu syy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#9

Siihen on yksinkertaisen hyvin yksinkertainen syy: juuri minulta ei saa leikata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000