Perussuomalaiset

Arja Suuronen

Muutoksen tuuli puhaltaa sotessa

Valtio jakaa vuosittain noin 1,5 miljardia euroa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ja tulevalla aluevaltuustolla on suuri vastuu siitä, millaiseksi sosiaali- ja terveyspalvelut (sote) muodostuvat ja millä hinnalla asiakas saa palvelut. Jokainen meistä toivoo uudistuksen tuovan paremmat sosiaali- ja terveyspalvelut. Myös pelastuslaitosten odotetaan toimivan tehokkaammin. Nyt jos koskaan on aika toimia ja parantaa esim. mielenterveys- ja päihdepalveluita sekä vastata ikääntyvän väestön palvelutarpeisiin. Painopistettä tulee lisätä ennakointiin, terveyden edistämiseen sekä avohoidon kehittämiseen. Lapsiperheiden tukeminen ongelmien varhaisessa vaiheessa vähentää lastensuojelutarvetta. Alan ammattilaisena, kuntalaisena ja aluevaaliehdokkaana näen kansallisen sote-uudistuksen mahdollisuutena parempaan ja toimivampaan terveyspalveluihin. Tietyt perusasiat tulee olla kunnossa, jotta terveydenhuoltomme toimii saumattomasti ja pystyy palvelemaan laadulla 413 000 asukastaan. Tarvitsemme yksityisen ja kolmannen sektorin luotettavat ja vastuulliset toimijat täydentämään julkista sektoria. Ilman heitä emme pärjää.

Kannatan hyvinvointialueen yhtenäistä potilastietojärjestelmää. Se lisää potilasturvallisuutta ja helpottaa hoitajien työtä, kun ajantasainen tieto seuraa potilasta koko palvelutapahtuman ajan ja myös alueen eri laitosten välillä. Laadukas, saumaton, turvallinen ja toimiva hoitoketju tarvitsee koko sote-henkilöstön työpanoksen, johdon tuen sekä työntekijöiden työhyvinvoinnista huolehtimisen. Hoitajapulaan tulee löytyä pikaisesti järkevä ratkaisu, jotta hoitajat jaksavat työssään, eivätkä hakeudu muille aloille töihin tai ulkomaille paremman palkan sekä työolosuhteiden perässä. 

Pidän tärkeänä, että perustason terveyspalvelut pysyvät lähellä kuntalaisia. Kuntien tulee taistella terveyskeskustensa säilyvyyden puolesta, jotta lääkärien ja hoitajien vastaanotoille pääsee ajoissa. Terveyskeskusten ajanvarausta tulee kehittää palveluystävällisempään suuntaan muun muassa nettiajanvaraus helpottaisi monen ihmisen arkea.

Yksi tärkeimmistä ja arvostetuimmista lähipalveluista on pelastustoimi. Ambulanssien ja palolaitosten tulee pystyä vastaamaan palvelulupaukseensa ja olla paikalla nopeasti hädän tullen. Jälkisammuttaminen ei tuo paljon lohtua.

Työterveysjärjestelmää ei tule romuttaa vaan kehittää. Noin 1.9 miljoonaa suomalaista käyttää työterveyspalveluita. Heitä ei voi hetkessä siirtää terveyskeskusten käyttäjiksi.

Ja lopuksi asian laidasta, olen vakaasti sitä mieltä, että polttoaineiden hinta on alennettava polttoaineveroa laskemalla. Lisäksi Suomen kaltaisessa maassa, missä talvet ovat kylmiä, pitkiä ja pimeitä, sähköyhtiöiden harrastama sähkönhinnalla keinottelu tulee loppua.

 

Arja Suuronen  

Aluevaaliehdokas, ps. 619

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue

Sairaanhoitaja, FM

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS ARJAKIN. JA TOIVOTAAN JA RUKOILLAAN, ETTÄ SE ON ❤️ SAMALLA HYVÄNTAHTOISUUDEN TUULI. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arja Suuronen Sairaanhoitaja, FM
#5

Kiitos Lasse! Muista käyttää äänioikeutesi, se on arvokas asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Turmiolan Juhat ja Annikat
Iloinen
#2

Mitä enemmän tätä soteasiaa jauhetaan, sen vahvemmin tulee minulle usko, että noilla kaikilla euroilla ja suunnitelmilla kun oltaisiin paikattu wanhaa, oltaisiin saatu Suomen paras ja toimivin terveydenhoito ja -huolto. KesKUSTAn kotkotukset ovat aina johtaneet turmioon!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#3

Muutoksen tuulet voisi puhaltaa myös koko valtakunnassa, kun PerusSuomalaiset vetäisi piiiitkän kaulan kakkoseen näissä vaaleissa, mutta se vaatii meiltä kaikilta sitä uurnilla käymistä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arja Suuronen Sairaanhoitaja, FM
#4

Näin se on. Sote-uudistusta on tehty sote-työpaikoilla ilman lakimääräyksiä jo vuosia ja ilman sote-uudistusta. Sote-työpaikat ovat aina reagoineet muuttuneisiin tilanteisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000