Perussuomalaiset

Arja Suuronen

Ehdokkaan ajatuksia vaalitenteistä ja sotesta

Aluevaaliehdokkaan ja sairaanhoitajan (Pohjois-Pohjanmaa) ajatuksia vaalitenteistä ja sotesta

Aluevaaliehdokkaana (Pohjois-Pohjanmaa 619) olen seurannut useita puheenjohtajien

vaalitenttejä. Alan ammattilaisena (sairaanhoitaja vuodesta 1984 lähtien) tiedän sotesta jonkin

veran ja minulla on näkemystä siitä, mihin suuntaan se on menossa. Siksi vastaukset tenttaajien

kysymyksiin olivat osittain hämmentäviä ja sisällöltään epätarkkoja ilmeisesti tarkoituksella.

Hämmentäviä asioita ovat olleet muun muassa seuraavat:

Alussa oli yhtenäinen linja siitä, että hoitajien palkkoja nostetaan. Myöhemmin asia

korjataan siten, että työmarkkinat ratkaiskoot asian. Palkankorotukset kuuluvat

nimenomaan työmarkkinoiden toimenkuvaan. Työkuva on muuttunut vaativammaksi ja

työmäärä lisääntynyt. Sote-henkilöstöä tarvitaan lisää, jotta sote-uudistus toteutuu

potilas/asiakas edellä ja joustoja pystytään antamaan työntekijöille esim. lyhyempi työaika.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa ja vaalitentissä ei tule esiin odotetusti

uusia mullistavia ratkaisuja hoitajapulaan. Sote-työpaikoilla ei ole koskaan ollut varaa jäädä

pysähtyneeseen olotilaan vaan, siellä ollaan ajan hermolla ja tehdään kaikki voitava, jotta

hoitoketju toimii. Sote-uudistusta on tehty työpaikoilla jo vuosia. Hyvä asia on kuitenkin se,

että nyt hoitajapulasta keskustellaan julkisesti, tosin liian myöhään ja pakotetusti.

Loppujen lopuksi kyse on päättäjien arvovalinnoista ja veronmaksajien rahoista.

Kohdennetaanko valtion rahaa riittävästi soteen, jotta saisimme toimivan soten ihminen

edellä? Minusta uudistuksen päätavoite tulee nähdä mahdollisuutena parempiin

palveluihin ja paikata puutteita esim. mielenterveys- ja päihdetyössä sekä ikäihmisten

palveluissa. Nykyisentasoiset palvelut tulee ainakin turvata.

Omaishoitajien asemaa ja sosiaalipuolen asioita on tuotu esiin vähänlaisesti esim.

lisääntynyt lastensuojelutarve ja sosiaalityöntekijöiden ylikuormittuminen. Sote on

polvillaan, jos omaishoitajat lakkaavat hoitamasta läheisiään kotonaan. Heidän arvostusta

tulee lisätä esim. palkkiota nostamalla.

Kokoomus syyttää hoitajapulaa lakiin tulleesta hoitajamitoituksesta. Valitettavasti, joitakin

vuosia sitten media nosti esiin lukuisia erityyppisiä laiminlyöntejä, jotka tapahtuivat

yksittäisissä yksityisissä hoivakodeissa. Laadukasta hoivatyötä ei tehdä niukoilla resursseilla

ja käsipareilla, vaan osaavilla hoitajilla. Heidän työolosuhteet ja palkkaus tulee olla

kunnossa. Haluan korostaa, että suurin osa hoivakodeista toimii asianmukaisesti laatu

edellä. Tarvitsemme yksityisiä luotettavia ja vastuullisia toimijoita ja järjestöjä rinnalle

täydentäjäksi, mutta sote-asioissa ohjat tulee olla julkisen sektorin käsissä.

Vaalitentissä pestiin hallituksen likaista pyykkiä julkisesti eli kenen kuuluisi hoitaa korona-

linjaukset. Ministeri Kiuru on jatkuvasti valokeilassa korona-epidemian takia. Monet eri

tahot ovat olleet linjaamassa osittain ristiriitaisesti, miten korona-epidemiaa hallitaan

(STM, THL, AVI, Sairaanhoitopiirit). Tämä linjausten erilaisuus on hämmentänyt kansaa.

Vahvistamme perustasonpalveluita! Erikoissairaanhoito on kallista! Näitä hokemia kuului

koko ajan. Pitkän työhistorian aikana olen kuullut hokeman siitä, että perustaso on kallista.

Perustasonpalveluita olisi pitänyt vahvistaa jo kymmenen vuotta sitten! Vaalitentissä ei

avata selventävästi kansalle sitä, mikä tekee erikoissairaanhoidon kalliiksi.

Erikoissairaanhoidossa annetaan suonensisäisesti hyvin kalliita lääkkeitä kuten biologiset

lääkkeet, solumyrkyt, vajaatoimintalääkkeet yms. Myös tutkimukset ja toimenpiteet kuten

keinomunuaishoidot, hemodialyysit ja sairaalatarvikkeet maksavat. Suurin menoerä on

kuitenkin sote-henkilöstön palkat. Eikö nämä saa maksaa?

Halutaan lähentää perustason- ja erikoissairaanhoitoa lisää. Mielestäni jonkinlainen selkeä

rajapinta ja työjako tulisi säilyttää jo toiminnan sujuvuuden takia.

Mistä rahat yhtenäiseen potilastietojärjestelmään? Tämä hanke tulisi saada tehtyä

nopeasti, sillä potilasturvallisuus kasvaa, kun ajantasainen tieto potilaasta siirtyy esim.

jatkohoitoon. Myös hoitajien työmäärä päällekkäisten kirjausten vähentyessä kevenee ja

siirtyy ydinasiaan eli varsinaiseen hoitotyöhön.

Ollaan närkästyneitä siitä, että Perussuomalaiset ovat ottaneet esiin bensan hinnan

tuntuvan nousun. Jokainen ymmärtää, että tämä ei suoranaisesti kuulu aluevaaleihin,

mutta asia kaipaa julkista keskustelua, sillä ihmisten sietoraja ja kipukynnys on ylittymässä.

Elämä ei saa muodostua kituuttamiseksi. Ihmisten tulee päästä töihin esim. sote-

työpaikkoihin omilla autoillaan myös maaseudulla, missä joukkoliikennettä ei ole.

Muista äänestää! Voit vielä vaikuttaa asioihin! T. Arja 619

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS ARJAKIN. HYVÄ, KUN KIRJOITIT. ASIA JA ISÄASIALÄHEISYYS SUOMESSA PARANEE, KUN TULEE TUNNUSTUKSELLINEN USKONTOKASVATUS VOIMAAN KAIKKIALLA, KOSKA PAKANASYDÄMINEN IHMINENHÄN, EI RUKOILE, EIKÄ ISÄLTÄMME PYYTELE, HÄNENTAHTONIAAN ASIOITA: PAKANA ON ❤️ ”MUISSA MAAILMOISSA.” KUITENKIN: TÄRKEITÄASIOITA ON ❤️ VÄHÄN, TAHI YKSI AINOA ASIA. TEIDÄN HOITOHENKILÖIDEN, SE ON ❤️ HYVÄ TIETÄÄ, KUN TEIDÄN ASIAKKAILLAKIN, VOI OLLA ”TOINENJALKA”, MELKEIMPÄ, TOISEN VALTAKUNNAN PUOLELLA, NOIN LIIOTELLUSTI SANOTTUNA, NIIN OLETTE, ENSISIAISENTÄRKEÄN IHMISEN PAIKALLA, PUHUAKSENNE HEILLE TAIVASASIOISTA, MUTTA TEILLÄ PITÄÄ OLLA AIKAA SIIHEN. SIKSI ME SAAMME OLLA JEESUSUSKOVAISIA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Vaikka onkin valitusta, eiköhän sunnuntaina nähdä, että valitus ei näy äänestyskopissa. Sehän tarkoittaa sitä, että varojen puute paikataan sillä, että sote henkilöstö alkaa puhumaan tagalogia. Helpommalla pääsee, jos työväenopistot aloittavat kiireesti opettamaan tagalogia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Mikäs siinä on , kun sanotaan , että se ja se asia ei kuulu , aluevaaleihin ?!? Periaatteessa kaikki kuuluu , tavalla tai toisella , myös aluevaaleihin ! Yritetään vaan supistaa sananvaltaa !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#4

Hyvät veljet ja siskot tänään on vielä mahdollisuus vaikuttaa!
Äänestämällä PerusSuomalaisia saat mieleisesi aluevaltuuston!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Ja aikaa on vielä lähes kaksi ja puoli tuntia! Antakaas palaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000