Perussuomalaiset

Anu Elovaara

Lapsilisien päivitys nykyaikaan

Syntyvyyden kasvua haeskellaan ja samalla hetkellä uutisissa sanotaan että maahanmuutolla korjataan suurten ikäluokkien eläkemaksut koska maahanmuuttajat tekevät lapsia enemmän. Itselläni on viisi lasta ja nyt kun kuopus on enää oikeutettu saamaan lapsilisärahaa hän saa 94 euroa kuukaudessa. Hän saa minimisumman koska järjestelmä on aatamin ja eevan aikaisuudessaan luotu palvelemaan sisaruskorotuksillaan vain ikuisesti yhdessä olevia pareja. Aika on muuttunut ja yhteiskunta sen mukana. Lapsilisäjärjestelmällä jossa ei huomioida uusioperheitä ja sitä että yhdestä äidistä voi tulla useampi lapsi vaikka isä vaihtuu, sorretaan tosi raskaasti äitejä. Järjestelmä sallii rasismin eronneita, karanneita ja uuden onnen löytäneitä kohtaan. Kaikki ei mene aina kuin kirkossa kuulutettu. Lapset tulevat äideistä. Isät antavat siemenen. Huolestuneena seuraan keskustelua jossa virallisia vanhempia voidaan lapselle nimetä kohta lukematon määrä. Toivon että systeemin uudistuksella saman äidin tekemistä lapsista jokaiselle lasketaan sisaruskorotus eikä laskuria nollata jokaisen lapsen kohdalla vaikka kaikilla lapsilla olisi eri isä. Sisaruskorotus kaikille lapsille jotka samasta äidistä ovat tulleet. Tämä lakimuutos olisi paras indeksikorotus lapsilisien summiin ja auttaisi perheitä pärjäämään taloudellisesti ja saisimme Suomen syntyvyyden kasvuun.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Maailmankansalainen
#1

Lapsilisien päivitys ei auta tähän akuuttiin kriisiin. Nyt tarvitaan lisää käsipareja töihin ja nopeasti. Vain työperäisellä maahanmuutolla tästä selvitään. 10.000 maahanmuuttajaa vuosittain ja paikallinen sopiminen kunniaan, niin selviämme tästä kriisistä ja tulevaisuus on turvattu. Samalla pikkuhiljaa tämä jäyhä suomalainen muuttuu paremmaksi ja kansainvälisemmäksi. Nyt heti toimeen, sillä nyt on kiire!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Anu Elovaara Omaishoitaja, opettaja
Iloinen
#4

Kiitos kommentista Maailmankansalainen. Lapsilisät ja niiden maksu nykyisessä muodossa eriarvoistaa suomalaisia äitejä. Se on rasismia äitejä kohtaan. Miksi meidän pitäisi suomalaisina muuttua paremmiksi ja kansainvälisemmiksi? Olemme hyviä juuri tällaisina kuin olemme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Maailmankansalainen ei ole ajatellut nyt asiaa , loppuun asti !? Emme tarvitse 10000 maahanmuuttajaa /v. !? Suomalainen jäyhyyskin on vain ++/+!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maailmankansalainen
Iloinen
#5

Ei suomalainen ole mikään staattinen ” punaniska”, vaan aikojen saatossa
” rotu ”on jalostunut, kuten muuallakin maailmassa ja hyvä näin. Tässä hiukan historiaa.
Geneettisesti olemme sekoitus keski- ja itäeurooppalaista perimää (vaikka geeniemme kirjo kertookin pienestä ja pitkään eristyneestä kansasta) ja kielemme taas tulkitaan perinteisesti olevan lähtöisin jostain Volgan mutkan tienoilta. Kulttuurimme puolestaan on oikea sekametelisoppa, aivan kuten kaikki muutkin kulttuurit*.
Kun tänne muuttaa ihmisiä muualta, niin taas suomalainen ihminen jalostuu ja muuttuu. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eerik
#6

Eikö jalostumisen pitäisi olla kehittymistä paremmaksi?
Kehitysmaalaisten invaasio ei tuo kehitystä parempaan, päinvastoin. Länsimaalaiset ovat toinen juttu.
Ei väkiluvun pieneneminen ole ongelma vaan ikävääristymä. Se kun korjaantuu, 4 000 000:n asukkaan maa toimii aivan hyvin. Liian monikulttuurinen sekamelska taas ei vaan toimi missään.
Oikea aito monikulttuurisuus toteutuu säilyttämällä omanlaisensa kansallisvaltiot.
Etenkin Euroopan islamisaatio täytyy estää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000