Perussuomalaiset

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

Tänään keskusteltiin eduskunnassa äitiyslaista. Kyseessä on yksi hulluimmista lakiehdotuksista, jota Suomen eduskuntaan on koskaan päätynyt.

Mitä laki sisältää

Lapsi menettää oikeuden isäänsä koko elämäkseen. Jos lapselle vahvistetaan kaksi äitiä, hänelle ei voida enää koskaan myöhemmin vahvistaa isää. Vaikka isä haluaisi, vaikka lapsi haluaisi ja vaikka äiti haluaisi. Tämä on usean asiantuntijan mielestä perustuslakiongelma, mutta silti eduskunta kieltäytyi tänään äänestyksessä lähettämästä aloitetta edes arvioitavaksi perustuslakivaliokuntaan.

Lapsi voisi olla äiti. Laissa ei ole mitään ikärajaa sille, kuka voi ilmoitusmenettelyllä päästä äidiksi tai saada lapsen hedelmöityshoidoin.

Mies voi olla äiti. Lain mukaan äiti voi olla myös mies. Tällainen tilanne voi tulla, jos nainen muutetaan mieheksi, mutta säilyttää lisääntymiskykynsä. Joidenkin tutkijoiden mukaan on jo myös mahdollista asettaa miehelle siirtokohtu. Kuka voi väittää, että lapsen etu on saada kaksi äitiä, joista toinen on mies?

Ja mitä tämän jälkeen?

Lain laajennus. Pian vaaditaan, että äitiyslain pitäisi ulottua myös hedelmöityshoitojen ulkopuolisiin tapauksiin, kuten Belgiassa toimitaan jo nykyään. Tällöin yhä useampi lapsi menettäisi oikeuden isäänsä.

Kaksi isää. Jos Suomessa tulee voimaan laki, jossa lapsella voi syntyessään olla kaksi äitiä, niin kohta vaaditaan lakia, jossa voisi olla myös kaksi isää. Muuhan olisi epätasa-arvoa.

Kolme äitiä. Jos on kaksi äitiä, niin miksi ei kolmatta? Alankomaissa työryhmä esittää, että lapselle voitaisiin vahvistaa enintään neljä juridista vanhempaa enintään kahdessa taloudessa. Suomessakin pohditaan jo sosiaalisten vanhempien tuomista lakiin.

​Lasten tulevaisuus

Peruskysymys on siitä, onko aikuinen lasta varten vai lapsi aikuista varten. Vanhemmuuden uudelleenmäärittely ei palvele lapsen parasta vaan aikuisen mielihaluja. Lapsesta uhkaa tulla tuote, jonka aikuiset tilaavat hankkiakseen itsellensä mielihyvää ja statusta yhteiskunnassa.

Lasten aseman turvaamista tärkeämpää tehtävää on päättäjälle vaikea kuvitella. Lapset ovat meidän aikuisten vastuulla ja armoilla. Äitiyslakia koskevassa äänestyksessä ensiviikolla mitataan, onko lasten etu päättäjien suussa pelkkää sanahelinää.

Eduskunnassa kuultiin tänään käydyssä keskustelussa myös perusteluja siitä, että äitiyslaki on laajasti hyväksytty eri asiantuntijoiden taholta.

Politisoituneet lapsijärjestöt ajavat vihervasemmistoideologiaa kannattavien työntekijöidensä kautta yhä absurdimpia ”asiantuntijalausuntoja”. Terve perusymmärrys perheestä ja lapsesta jää paitsioon. Kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet.

Jos jatkamme tällä itsekkäällä linjalla, joka laittaa poliittisen hyväksynnänhaun lasten hyvinvoinnin edelle, murennamme koko yhteiskunnan selkärangan, perheen. Tätä kehitystä perussuomalaiset ei hyväksy.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Koko tämä kahden naisen tai kahden miehen välinen avioliitto on luonnonvastainen. Sitten kun kaksi naista pystyy keskenään (ilman apua) hankkimaan lapsen tai mies pystyy siittämään miehelle lapsen,
vaihdan mielipidettä.
Ihmistä ei ole luotu kaksineuvoiseksi.
Terveisiä Kikelle. Ei onnistu luonnollisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juu, mutta kun nykyään mieskin voi synnyttää ja sukupuolen vaihto on vain ilmoitusasia. Nainen voi olla isä ja mies äiti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Onhan tämä käsittämätöntä kun pikku vauva laitetaan ennen syntymää kahden naisen loukkuun niin ettei isästä ole tietoakaan.
Vaikka nykyään naispareille myydään vyöllä vuötärölle kytkettäviä teko peniksiä joihin voi lorauttaa siemennestettä ja panna lapsen sillä alulle niin ei se naisesta Miestä ja isää tee siltikään !

Eihän Mihestäkään tule naista vaikkka leipoo kakun !
Eikä vaikka pukee päälle hamee eikä edes vaikka käy sukupuolen krjausleikkauksessa jossa lääkäri tekee tekopillun,lapsen tekeminen on silti mahdottomuus.

Muutenkin on aivan järjetöntä hommaa että valtio.kirkko,politikot tukee mielenterveys ongelmista kärsivien ihmisten sukupuolen krjaus laikkauksia siis silpomista !!!
Tässä pitäisi ottaa takapakkia ja kieltää ja julistaa laittomaksi tällainen homma ! Tämäkin on seurausta järjettömästä ja holtittomasta rahan jaosta terveys alalla ja huumeilla pään sekoituksella johon syyllistyy niin Lääkärit kuin Hoitajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suvakit muistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Niikolta asiaa!! Sen sijaa Elomaa puolsi uutta lakiesitystä puheenvuorossaan eduskunnassa iltapäivällä – kuulinko väärin?? Jos todellakin kuulin oikein, toivottavasti Elomaa siinä tapauksessa jää äänestyksestä pois eikä nyt ainakaan anna kannatusääntään tälle järjettömälle laille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lampinen
#4

Sairas on tämä maailma.
Mitä epänormaalimpaa ja sairaampaa sitä suurempi meteli asian puolesta.
Saatana pakkohoidon tarpeessa olevat vaativat ”oikeuksiaan”!
Suvaitseminen on jo ajat sitten mennyt liian pitkälle!
Aika vähällä järjellä täkin maata johdetaan….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Koeputkilapsen isä on pipetti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000