Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Päästöjen vähentäminen tulee kalliiksi

Kaasuautojen korjaus- ja huoltokulut ovat n. 20% kalliimpia kuin dieselautojen. Lisäksi toimintavarmuus on heikompi. Tämä perustuu Helsingin kokemukseen maakaasubusseista. Tekniikka biokaasuautoissa on samankaltaista. Siksi Helsinki luopuikin maakaasubusseista.

Kansantaloudellisesti ei ole siis perusteltua siirtyä laajamittaisesti kaasuautojen käyttöön. Suomi voi ihan hyvin odottaa 10-20 vuotta tekniikan kehittymistä ja taloudellisuuden parantumista ennen suurempia investointeja. On hyvin mahdollista, että tuona aikana saamme uusia ja paremmin kilpailukykyisiä vaihtoehtoja esimerkiksi vedyllä toimivista autoista.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000