Vale, emävale ja Ylen tilasto
Ylen kanavilla on tänään kuultu ja nähty monenmoista asiaa perussuomalaisista, sillä EU-vaalien vuoksi perussuomalaiset ovat tänään näkyvästi esillä. Näin tehdään kunkin puolueen osalta vuorotellen.
Sattuneesta syystä olen tänään seurannut toimitusten työtä tavallista tarkemmin. Jälleen tein havainnon, että toimittajilla on ikävä taito laittaa mutkat suoriksi ja varsinkin silloin, kun kyseessä ovat perussuomalaiset.
Esimerkiksi Yle Etelä-Karjala kertoi, että perjantaina Imatralla tehdyssä gallupissa perussuomalaiset eivät keränneet kannatusta. Kansalaisilta kysyttiin, voisivatko he äänestää perussuomalaisia tulevissa eurovaaleissa.
Tällaiseen johtopäätökseen toimittaja tuli kysyttyään asiaa vain muutamalta. Samalla hän jostakin syystä unohti tai ei ymmärtänyt, että keskivertoihmiset eivät kerro julkisesti puoluekantaansa.
Toimittaja pääsi kuitenkin tavoitteeseensa. Hän sai juttunsa ”kärkenä” kertoa, että perussuomalaisia ei äänestetä. Tällä tavoin voidaan muokata mielikuvaa ja vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen.
Tämä on sinänsä vähäpätöinen yksityiskohta, mutta niistähän se kokonaisuus muodostuu.
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia