Persuista viherpiipertäjiä - hyönteiset jättävät meidät
Ajattelin kirjoittaa Espoon luvattomista moskeijoista, joita paikallislehtemme Länsiväylän mukaan ovat kutakuinkin kaikki tänne perustetut moskeijat. Satuin kuitenkin lukemaan artikkelin siitä, kuinka hyönteiset ovat jättämässä meidät, mikä uhkaa tietenkin myös ihmisen olemassaoloa tai ainakin sivilisaatiotamme sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme.
Moskeijat ja kouluttamattoman väestön maahanmuutto uhkaavat Suomen hyvinvointivaltiota ja suomalaisuutta, mutta se, että hyönteiset ovat jättämässä meidät kuolemalla sukupuuttoon sellaista vauhtia, että hyönteisten kokonaismassa kutistuu maailmanlaajuisesti 2,5 prosenttia vuodessa, uhkaa jo koko ihmiskunnan olemassaoloa. Hyönteisten kiivas hupenemistrendi on jatkunut jo 25–30 vuotta.
Oheisen Ylen artikkelin mukaan lähivuosikymmeninä noin 40 prosenttia hyönteislajeista on kuolemassa sukupuuttoon. Ajattelepa tätä vauhtia suhteessa maapallon eliölajien kehityshistoriaan!
Suurin syypää nopeasti hiipivään tuhoon ovat viimeisten 20 vuoden aikana käyttöön otetut maatalouden hyönteismyrkyt, kuten neonikotinoidit ja fiproniili, joita käytetään rutiininomaisesti ja jotka jäävät maaperään. Myrkyt valuvat myös luonnonsuojelualueille.
Jos tätä tuhoisaa kehitystä ei saada pysäytettyä, tutkijoiden mukaan myöskään ihmisellä ei ole juuri mahdollisuuksia selvitä, sillä hyönteiset ovat jokaisen ruokaketjun ytimessä. Ne pölyttävät kaikki tärkeimmät kasvilajit, pitävät maaperän terveenä, kierrättävät ravinteita, pitävät tuhoeläimet kurissa ja paljon muuta, kertoo Sussexin yliopiston professori Dave Goulson.
Hyönteisten sukupuuttoaalto on kahdeksan kertaa nopeampi kuin nisäkkäillä, linnuilla tai matelijoilla, vaikka nisäkkäätkin hupenevat maapallolta nykyään 100-1000 kertaa luonnollista tahtia nopeammin ihmisen toiminnan seurauksena.
Kookkaampien eläinten tilannetta on ollut suhteellisen helppo tutkia, joten tutkijat havahtuivat vasta vuoden 2019 paikkeilla hyönteisten tilanteeseen, vaikka ne ovat maapallon ekosysteemille jopa isompia eläimiä tärkeämpiä. Alla näkyvä Ylen artikkeli aiheesta on mainitsemaltani vuodelta ja siihen tämä kirjoitukseni perustuu:
Meillä Suomessa ja vähintään Ameriikan maalla on surkuhupaisana ongelmana niin sanotussa yhteiskunnan kahtiajakautumisessa se, että toinen puoli toitottaa yhtä eksistentiaalista uhkaa eli ekokriisiä ilmastonmuutokseen painottuen ja toinen puoli toista, yhtä lailla eksistentiaalista uhkaa eli holtittoman maahanmuuton ongelmia. Molemmat puolet ovat oikeassa, mutta silti täytyy riidellä.
Huolestuttavinta vastakkainasettelussa on se, että kummallakaan puolella ei ilmeisestikään perehdytä kunnolla tieteellisiin faktoihin toisen puolen ajamassa asiassa. Tuskinpa vihreät ovat kuunnelleet taloustieteen dosenttia. Matti Viréniä maahanmuuton kestämättömyydestä, vaikka myös Ylen eetteristä on lähetetty Mattia kansan korville.
Toisaalta meillä perussuomalaisissa ollaan varsin hiljaa luontokadosta ja keskitytään omaan, viralliseen agendaan. Sivuutetaanko valtamedian uutiset aiheesta kokonaan? Vaikka vastapuolen toitottamaa totuutta ei suoranaisesti kiistettäisikään, pelkkä hiljaa oleminenkin on haitallista, koska se tulkitaan helposti välinpitämättömyydeksi.
Uutiset Keski-Euroopan helteistä, maastopaloista ja muista ympäristöongelmista satavat helposti yhtä paljon vastapuolen laariin kuin kumiveneuutiset Välimeren yli perussuomalaisten laariin. Helteet ja maastopalot vaan voittavat helposti pelottavuudessa, koska ainakin osa ihmisistä on lukenut, kuinka uhkaamme luisua hallitsemattomaan ja peruuttamattomaan kierteeseen ilmastomme kanssa, kunnes planeetallamme ei ole enää mahdollisuuksia ylläpitää sivilisaatioita siinä merkityksessä kuin nykyisin ne tunnemme.
Oletko itse huomannut hyönteisten vähentyneen? Jos olet melko nuori, et ole ehkä koskaan kokenut sellaisia automatkoja, joissa auton tuulilasissa näkyi vielä kunnolla hyönteisiä.
Perussuomalaisten olisi järkevää täydentää puolueen maatalouspoliittista ohjelmaa viiveettä vaikuttavilla toimilla, joilla edistetään meille elintärkeiden hyönteisten kannalta nykyistä kestävämpää maatalouspolitiikkaa. Suomalaisilla ei ole tulevaisuutta ilman hyönteisiä. Olemme sen velkaa tuleville sukupolville, lapsillemme ja lapsenlapsillemme.
Vaikka Suomen vaikutus maapallon hyönteiskantaan olisi 0,1 tai 0,01%, vaikutus on meille Suomessa paikallisesti merkittävä. Lisäksi tässä tilanteessa jokaisen maan olisi pyrittävä kilvoittelemaan muiden kanssa luonnon huomioimisessa, jotta asiat edistyvät, eikä jäädä odottelemaan, että isommat toimivat. Aina löytyy isompia ja vahvempia, joiden toimintaa voidaan jäädä odottelemaan tumput suorina. Lapsemme ja lastenlapsemme eivät varmastikaan arvosta tällaista asennetta siinä vaiheessa, kun joutuvat todella kohtaamaan maapallon koston tuhlailevan, eksyneen ja asioiden tärkeysjärjestyksen kadottaneen ihmisen toiminnan seurauksena.
Sekä maapalloa että kannatustamme ajatellen meidän olisi tärkeää olla nykyistä selkeämmin hyvien puolella. Hyvien puolelle tarvittaisiin perussuomalaista järkeä.
Kirjoittaja on Perussuomalaisten Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja, mutta kirjoitan yksityishenkilönä.
Tekstin aiheet:
Maastopalot lisääntyvät, koska jääkauden muodostamat mannerten vesivarat ovat huvenneet reippaasti, pohjaveden taso on alentunut keskimäärin luokkaa 24 metriä. Tuossa suurin aiheuttaja on ihminen ja runsas metsäkato viljelyksille ojituksineen. Mannerten kuumeneminen aiheuttaa matalapainetta, joka haihduttaa pintavesiä voimakkaasti ja kuivaa pintaa. Kaikessa tuossa syypää on juurikin pohjavesien vähenemä. Tuleva jääkausi korjaa tilanteen, mutta apu on vuosituhansien päässä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Makeaa vettä katoaa meriin vuosittain noin 650 kuutiokilometriä, josta pohjavesien osuus on noin 68%. Vuodesta 2002 vuoteen 2024 kumulatiivinen vajaus on noin 7400 kuutiokilometriä. Mutta, merien pinnannousu ei ole vain yksin makeanveden käytön lisääntyminen, vaan jäämerialueen pohjan nousu siirtää merivettä kohden päiväntasaajaa, eli merenpinnan nousulle on selityksensä. Ja kun haluaa tietää lisää asiasta ilman vihreää joutavaa turinaa, niin ylemmän vaipan massaliike myös laskee merenpohjaa monin paikoin isostaattisista syistä, ja tuo näyttää kuin merenpinta nousisi. Ilman vihreää aggressiivista humua meillä kouluissa opetettaisiin myös oikeaa tieteellistä muutosta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti