Perussuomalaiset

Pekka Hetta

Onko ilmastonmuutos näiden todisteiden pohjalta huijaus?

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos- Vuosisadan huijaus?

Alla löytyy linkki ohjelmaan, jossa Cru:n ja IPCC:n huijaustutkimukset ovat tulleet julki.
Ohjelmassa paljastetaan ilmastotutkijoiden JOHTAJILTA sähköpostikeskusteluja.

Siinä käy ilmi esimerkiksi se, että ”asiantuntijoiksi” on valittu vain sellaisia ihmisiä, jotka ”tietävät mitä sanoa”.

Siinä käy ilmi myös se, että tietyt mittauspisteet on poistettu, koska eivät tue lämmönnousua ja tietyt pisteet taas jätetty, sillä niissä näkyvät ns.”teollisuusilmasto”, joka aina lämpimämpää.

Siinä käy myös ilmi, että mittaustuloksia vääristellään jättämällä tiettyjä lukuja julkaisematta. Miksiköhän??

Tutkimuksessa tulee ilmi myös se, että ns.lätkäjengi on huijaamalla saanut aikaiseksi 0.7°C ilmastonmuutoksen.
Tämä huijaus tuodaan esiin kiistattomasti.

Vasta-argumentteja tuovat arvostetut tutkijat leimataan hulluiksi.

Miksi kaikki eri mieltä olevat sivuutetaan asian tutkijoina ja heidät leimataan?
Onko syynä raha vai kauhea pelko isolle nöyryytykselle asian suhteen?
Ehkä kumpikin…

Joka tapauksessa tämä asia on nyt ajankohtainen ja tuon muistutuksena ilmi tämä MOT:in dokumentin.

https://areena.yle.fi/1-50117233

Osallistu keskusteluun!


48 kommenttia
Nimetön
#1

Ilmastonmuutos on jatkuva luonnon prosessi, mutta mikä tai miten iso vaikutus siihen on ihmisellä, on eri asia. Tällä hetkellä suora säteily on täysin ihmisestä riippumaton asia, ja aiheuttaa tämän hetken kuumat. Kyseessä voi olla otsonikatoa, joka aiheuttaa samat oireet, mikä nyt vaivaa. Otsonikatoa muodostuu myös pitkään jatkuneesta aurinkotuulen tuomista hiukkasista, joka hajottaa otsonia, kuten siihen liittyy myös heikko m-kenttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt ovat 4,6%. Luonnon osuus on 95,4%. Suomen 0,007%. Miten paljon voimme siis vaikuttaa?

Valitettavasti hiilidioksidi ei ole ainoa, eikä edes tärkein muutostekijä ja esimerkiksi tulivuoriin, pilviin, aurinkoon, meriin, leväkasveihin ja biosfäärin metaanipäästöihin emme voi vaikuttaa lainkaan!

Globaalin muutoksen aiheuttajista kuitenkin eräs merkittävimmistä on ihmisten syytä ja siihen voimme vaikuttaa niin paljon kuin haluamme. Se on västöräjähdys!

Kannattaisi tehdä sellaista, jolla on vaikutusta, eikä heitellä resurssejamme taivaantuuliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#13

VÄESTÖRÄJÄHDYS

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Mainio kirjoitus Hettalta! Tässäpä muuten muutama mielenkiintoinen tiedonpalanen lisäksi. Kuka muistaa kesän 2015?
IS 14.7.2015 ”Suomessa kylmempi kesä kuin maailman kylmimmässä paikassa Siperiassa – uskoisitko näitä lämpötiloja?
Suomessa hytistään tänään joillakin paikkakunnilla alle 10 asteessa, kun taas Siperiassa voi nauttia yli 30 asteen kesäsäästä.”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000961118.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

ja lisää heinäkuulta 2015:
”Viileä sää jatkuu – ei muutosta huomennakaan
Sää jatkuu koleana, kertoo meteorologi Anniina Törmä.”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000960978.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Forecan sääsivuilla saa ihan paikkakuntakohtaisia säätietoja. Tässä vähän tulevien päivien sääennusteita:
10.7.2021 Lämpötiloja maailmalta, Forecan sääsivut (Celsius-asteita):

Lontoo ylin +19, alin +15 (10 pv päivää ylin +22, alin +14)
Pariisi ylin +20, alin +17 (10 pv ylin +27, alin +14)
Bryssel ylin +21, alin +14 (10 pv ylin +23, alin +13)
Nairobi ylin +18, alin +12 (seuraavat 10 päivää ylin +23, alin +12)
Kapkaupunki ylin +15, alin +8 (10 pv ylin +19, alin +5

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Ja näin Foreca kuitenkin poliittisesti korrektisti kohkaa: Forecan sääsivut Blogi | Julkaistu 3.7. ”Näin Suomen kesät kärventyvät, jos ilmastotavoitteisiin ei päästä – ”Kanadan kohtalo voi pian olla täällä””
MUTTA FORECA EI KERRO että onhan nämä tämän hetkiset helteet paikallisia. Samaan aikaan britit, ranskalaiset, belgialaiset hytisevät koleassa kesäsateessa!! Eikä eteläisen pallonpuoliskon talvikausi näytä mitenkään erityisesti lämmenneen. Kesät eikä talvet ole koskaan samanlaisia eikä koko maailma kärvistele helteissä samaan aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ja vaikka koko ajan jo tehty toimenpiteitä (katalysaattorit, savupiippujen savukaasupesurit teollisuudessa, ym. ym.), ajatellaan nyt vaikka viimeisen 5 tai 10 vuoden ajalla eikä kuulemma mitään muutosta ole tapahtunut! Kun kerran toimenpiteiden tuloksia on mahdoton mitata, kuinka voidaan vaatia lisää toimenpiteitä???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Miten jotkut jaksaa tätä? Holokausti oli valetta ja tietysti myös ilmastomuutos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#7

Et sisäistänyt täysin kirjoitustani. Tässä ei oteta kantaa ilmastonmuutokseen vaan sen aiheuttajaan. Ilmasto muuttuu, mutta onko ihmisen osuus merkittävä vai ei? Siitä on eriäviä tutkimustuloksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#12

vuoden 2017 ennusteen mukaan maapallon väkiluku on 8,6 miljardia vuonna 2030 ja 9,8 miljardia vuonna 2050. Väestön vuosikasvu on noin 83 miljoonaa. Jopa varakkailla valtioilla tulee olemaan ongelmia täyttää kansansa vatsat.

Tällä väestönkasvulla ei millään ole mahdollista hidastaa ilmastonmuutosta, vaikka koko maailman autokanta muutettaisiin sähköautoiksi. Maapallon väestön kasvulla ja kulutuksella on jatkuva etumatka päästöjen vähentämiseen nähden.

Itse asiassa jos autojen ostotarve ja tuotanto seuraisivat maapallon väestön kasvua, niiden tuotannon päästöt ja kulutuksen energiankäyttö kasvaisivat niin mittaviksi, että ne tekisivät kaikki pyrkimykset maapallon päästöjen vähentämiseksi tyhjäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vettä riittää 10 000 litraa/asukas/vrk
#16

Ihmisen tuottama hiilidioksidi riittää merilevän kasvuun noin 1,5 tunniksi vuositasolla, eli ei suuressa kokonaisuudessa juuri mitään, kun muistetaan, että myös mantereilla on kasvillisuutta. Se on varmasti vaikeaa ymmärtää, miten pieni tuo ihmisen tuottama lisähiili on siinä valtavassa hiilenkierrossa, joka on todellisuutta. Väestön lisääntymisen vuoksi hiilidioksidin lisäys tulisi luokkaa kaksinkertaistaa, tosin siten, että se ei lisää ilmaston saasteita. Myös jatkuvasti vähenevä maapallon kasvualusta vaatii ehdottomasti tehokkuuden lisäämistä ruoan tuotannossa. Vettä maapallolla riittää, se olisi vain jaettava tasaisesti, kun viljelyksiä joudutaan kuitenkin kastelemaan ja veden kulutus kasvaa muutoinkin väestön kasvun myötä. Esim. Jordan-joen vesi ohjautuu pääosin yhteiskunnan käyttöön, kasteluun jne., josta seurauksena on Kuolleenmeren jatkuva kuivaminen. Libya käyttää Saharan pohjavettä jopa 6 miljoonaa kuutiometriä vuorokaudessa viljelyksien kasteluun jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#19

10 miljardia ihmistä tarvitsevat katon pään päälle, teollisuutta, tuotantoa, hyödykkeitä, vettä, ruokaa, lämpöä…Tästä kokonaisuudesta on kyse kun puhutaan ihmisen vaikutuksesta luontoon ja ilmastoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidi huijaus todellista
#20

Juuri näin, oikeastaan tuo ilmastonmuutos johtuu muista tekijöistä, väestön lisäys vaikuttaa merkittävästi luontoon. Nyt kannattaa muistaa, että esim. viime vuodesta tähän hetkeen hiilidioksidi ei ole kasvanut, päin vastoin lämmittäminen on esim. vähentynyt merkittävästi. Se mikä kannattaa erityisesti huomata, että Venäjän itäosan jättikorkeapaine alueella on erittäin alhainen hiilidioksidi pitoisuus, jopa 370 ppm, eli parasta luokkaa. Hiilidioksidilla ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen ja lämpenemisen kanssa. Alempi hiilidioksiditaso on päin vastoin suoraan todiste korkeammasta lämpötilasta, eli teoria on todistettu vääräksi. Jokainen ammattilainen voi välittömästi tarkistaa itse asian, jos on välineet ja osaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Näin on, myös Etelämannerta ympäröivä merijäätikkö kasvaa rajulla nopeudella, eteläisen Atlantin osalta kasvua on kolmelta päivältä noin 50 kilometriä kohden pohjoista. Etelämantereen jääkausi etenee, vaikka sitä ei oikein tunnuta ymmärrettävän tai hyväksyttävän jääkaudeksi. Tosi kuitenkin on, että Etelämantereen kaamos on paljon pidempi kuin pohjolan, se on perihelikiertymän taikaa. Tuon tajusi jo Albert Einstein, kun kehitti laskukaavan Merkuriuksen kiertoradasta. Mies oli nero, mutta ilmastonmuutoksessa on nyt puhdas politiikka toiminnassa, jossa ei paljon neroja tarvita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät munasivat itsensä perusteellisesti
#22

Totuus on niin, että mitä korkeampi hiilidioksidi pitoisuus, sen kuumempaa. Läntisellä Venäjällä on poikkeuksellisen alhainen hiilidioksidipitoisuus, ja lämpötila yli 30 C astetta. Vastaavasti Hollannissa hiilidioksidi on luokkaa 433 ppm ja lämpötila vain 16 C astetta. Asia on vihreille varmaan järkyttävä tieto, mutta itsehän ovat itsensä munanneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Korjaan, mitä alempi hiilidioksidipitoisuus, sen kuumempaa.

Tuo johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että hiilidioksidi leikkaa saapuvaa säteilyä. Sama ilmiö toimii myös Venus-planeetalla, jossa pintaan saapuva teho on puolittunut ulkokehään saapuvasta. Mukana suojauksissa on myös rikkipisarapilviä, joka olisi mahdollista myös maapallolla, jos fossiilisia poltettaisiin enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#17

Eiköhän siihen pitäisi puuttua ennenminkin kun näissä monessakin lähi-idän maissa.Kaikki muovijäte pullot ym,kipataan rekan lavalta suoraan jokiin ja mereen!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vähähiilisyys aiheuttaa kuumia kupoleita
#24

Se on sitä saastuttamista, joka sekoitetaan jatkuvasti ilmaston lämpenemiseen. Aasialaisessa hurrikaanissa ja tsunameissa irti pääsee tuhansia tonneja muovi ym. roskaa, joka ajautuu Tyynenmeren pyörteisiin, mutta kyllä roskaaminen on noilla alueilla mieluummin kulttuuri, kuin vahinko. Toisaalta kuumimmat alueet tällä hetkellä sijaitsevat heikon hiilidioksidin alueilla, joka on väärin äärimmäisen tärkeää hiilidioksidia vastaan. Iso media jaksaa jauhaa vaikka Kanadan kuumista, mutta ei mainitse kylmistä mitään. Tällä hetkellä Kanadan rannikolla alhaisin lämpötila on 4 C astetta, ja esim. Hollannissa Suomen hiilidioksidia korkeampi arvo, ja silti kymmenen astetta viileämpää. Voimakas hiilinielu tai hiilivuo kasvillisuuteen harventaa kaasuja kuumakupoleissa ja pitää niitä paikoillaan, josta seurauksena on yhä vain kuumemmat oltavat. Hiilidioksidin ja rikin lisääminen ilmakehään viilentää reippaasti kelejä, joten turha jauhaminen hiilettömästä maailmasta on suorastaa järjetöntä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

Hei. Kiitos 😕 hämmentynyt Nimetönkin. Holokausti ei ole valetta ja ihmisen osuus ilmastonmuutokseen, On Melko olematon, Mutta saataisiinhan me tehdä parannusta syntisyydestämme, Joka asiaan auttaisi: ETTEMME Saisi JUMALAN rangaistuksia päällemme. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Mutta kun ,tutkitaan Raamattua vähän paremmin , niin ymmärretään , että ihmisten teoilla on , suuri merkitys , ilmastoon / saastumiseen !! Tutkitaan Jesajaa luku 24 niin hu omataan , tämä kaikki on meidän ihmisten , aiheuttamaa !? Olemme rikkoneet lait ja hylänneet käskyt , jne!? Mutta sitä ei korjatakkaan , polttoaineen hinnan korotuksilla !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#15

Hei. Kiitos 😕 RAKAS Nimetönkin. Kyllä, Kaikki pahahan juontuu Meistä ihmisistä. JUMALA ISÄMME kääntää omansa, meistätuntuvan Pahan Meidän ❤️ hyväksemme, Kun VAIN OLLAAN Hänen yhteydessään, EMMEKÄ ala halveksi- maan, Ja pilkkaamaan Häntä. Mitä pakanallisempi kansakuntakin on ❤️, KUTEN esim. Kiinankin: SEN saastuttavampi, Ja tottelemattomampi, Se on: JEESUKSEN KRISTUKSEN mielenmukaisuuteen päin. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000