Laillisen oleskeluluvan myöntäminen laittomille maassa oleskelijoille sillä ehdolla, että he aloittavat opiskelun, on erikoinen vedätys monestakin syystä.

Entä jos henkilöllä on jo ammatti, joka tulee olemaan jatkossakin hänen uravalintansa? Ihan huvikseenko yhteiskunta maksaa hänelle kallista koulutusta, joka samalla vie opiskelupaikan joltain muulta? Ja tietysti opintotuet siihen päälle. Enää puuttuisi, että intersektionaalisessa hengessä laittomat maassa oleskelijat asetettaisiin etusijalle opiskelijoiden valinnassa. Jonon ohi.

Työperäisen maahanmuuton teoreettinen autuus on siinä, että lapsen kasvattaminen ja kouluttaminen maksaa Suomen yhteiskunnalle keskimäärin 300,000 EUR siihen mennessä kun henkilö on 25-vuotias, ja hän alkaa tilastollisesti maksamaan enemmän veroja kuin hän saa sosiaaliturvaa ja muita palveluita. Maahanmuutto suoraan työelämään säästäisi tämän rahasumman, mutta maahanmuutto opiskelemaan ei niinkään.

Suomalaisilla poliitikoilla on tapana moraali-poseerata kehitysmaille maksettavan avun kanssa. Suomi on niin ”hyveellinen moraalisesti”, kun autamme kehitysmaita rahallisesti. Samaan aikaan toisella kädellä osallistumme länsimaiden yleiseen käytäntöön haalia kehitysmaista koulutettua työvoimaa Eurooppaan töihin. Se romahduttaa lähtömaan taloutta ja yhteiskunnan toimivuutta, koska lähtömaa on maksanut lapsen kasvatuksen ja koulutuksen, mutta henkilö houkutellaankin Eurooppaan töihin.

Kaikenlainen poseeraus kehitys-avun hyveellisyyden kanssa on tämän jälkeen suorastaan irvokasta. Mutta ei silti yhtään vähemmän suosittua suomalaisten poliitikkojen keskuudessa.