Perussuomalaiset

Vuokko Hämäläinen

Kevät koittaa

Kevät koittaa ja ihanaa niin. Mutta niin varma kuin lintujen laulu ja purojen solina on jokakeväinen koirankakkakeskustelu, johon emme nyt kuitenkaan ota kantaa. Lumivaipan alta paljastuu tänä keväänä myös toinen ikävä ilmiö, käytetyt kasvomaskit.
Kävimme pääsiäisen aikana kiertämässä lähialueita jalan ja oli todella surullista huomata miten paljon teiden varsilla, ojissa ja kaduilla näkyi kasvomaskeja. Keräsimme noin kahden tunnin aikana kolme jätesäkillistä roskia, joista suurin osa oli nimenomaan käytettyjä kasvomaskeja. Jututimme samalla ohikulkijoita ja emme suinkaan olleet ainoita, jotka ovat tämän ongelman huomanneet. Samalla tulimme kiinnittäneeksi huomiota siihen, ettei kevyen liikenteen väylien varrella ole tarpeeksi roskakoreja.
Kasvomaskit ovat ekologisuudessaan luultavasti verrattavissa tupakantumppeihin, eli toisin kuin koirankakka, ne eivät maadu. Joidenkin arvioiden mukaan kasvomaskin häviäminen luonnosta kestää jopa satoja vuosia. Lisäksi kasvomaskien sisältämä muovi saattaa lopulta päätyä mikromuoviksi, joka aiheuttaa omat ongelmansa.
Roskilla on tapana rikastua loppuvaiheessa vesistöihin, valumavesien mukana. Kumilenkin sisältävät maskit ovat eläimille, kuten linnuille haitallisia, koska voivat esimerkiksi kiertyä nokan tai kaulan ympärille. Ympäristöön jätetyt kasvomaskit tuovat esteettisen haitan lisäksi terveysriskin. Ymmärrämme hyvin, ettei monikaan tahdo mennä koskemaan käytettyä maskia, laittaakseen sen roskikseen.
Toivoisimme, että kaupunki lisäisi runsaasti näkyvien roskakorien määrää. Niille on nyt tänä aikana tarvetta.
Vuokko Hämäläinen ja Pauli Kainulainen (kirjoittajat ovat PS:n kuntavaaliehdokkaita)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Korona-aika on lisännyt räjähdysmäisesti koirien määrää ja samalla koirankakkojen määrä on lisääntynyt samaa tahtia.

Suunnattoman epämiellyttävää, kun pitää aina kytätä tietä edessään, ei voi kunnolla ihailla heräävää luontoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Kiinnittäisin huomioita myös erääseen toiseen ikävään ilmiöön. Erityisesti jos sattuu ”vieheriäisiä” olemaan lukijoiden joukossa? Hehän ovat huolestuneita metsien monimuotoisuuden puolesta.
Kysymys kuuluukin, että miten näkevät nuo Tuulivispilät sen edistäjänä? Yhä enemmän ja yhä isompia laitoksia suunnitellaan. Isompien vispilöiden halkaisija jopa satametriä? Valtaosaa kaavaillaan muuttolintujen reiteille. Jo nyt ne tuhoavat lintukantaa merkittävästi. Puhumattakaan tulevista ”puistoista”.
Onko kenenkään koohottajan mieleen tullut edes asettaa rajoituksia vispilöiden käynnille, kiihkeimpään muuttoaikaan? Voisiko vastakkain asettaa Turpeenpolton haitat ilmastolle ja vispilöiden haitan luonnon monimuotoisuudelle? Etsiä niistä komromissi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ja ”Vihriäisten”Jumalolento”Susi kärsii ”tuulivispilöistä”Ja käy yhä”uhanalaisemmaksi”!!! :):):)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000