Perussuomalaiset

Vuokko Hämäläinen

Ovatko ikääntyneet väliinputoajia?

Ikääntyneiden hyvinvoinnista ja liikunnan merkityksestä on käyty viime aikoina keskustelua. Liikunta vaikuttaa tutkitusti terveydelle ikääntymisen myötä positiivisesti ja se voi myös hidastaa, ja jopa ehkäistä kroonisia sairauksia. Lihasmassa vähenee ja tasapaino sekä koordinaatio heikkenee iän myötä, joten lihasvoimaa ja tasapainoa parantavan harjoitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kotona kaatumisen seurauksena sattuneesta tapaturmasta voi seurata vanhuksen joutuminen vuodepotilaaksi loppuelämän ajaksi. Suoraan vanhuksille suunnattu ja ohjattu liikuntatoiminta tulisi säilyttää.
Vallitseva koronaepidemia on koetellut etenkin ikäihmisiä. Kokoontumisrajoituksien vuoksi vanhukset ovat joutuvat eristäytymään kotiinsa, joka on ikävää varsinkin yksin asuvien vanhusten tapauksessa. Sosiaalinen kanssakäyminen on yksi hyvän elämän peruselementeistä ja jos sitä ei pysty toteuttamaan, niin ihminen tuntee ahdistusta ja masentuu. Varsinkin tällaisena aikana yhteiskunnan tulisi panostaa ikäihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin.
Kohdellaanko eri ikäryhmiä samalla tavalla? Harjoitetaanko yhteiskunnassamme jopa ikärasismia? Kuopiossa on suunnitelmia Alavan toimintakeskuksen ja sekä muutamien asukastupien sulkemisesta. Paikalliset asukastuvat ovat olleet perinteisesti paikka, jossa eri yhdistykset järjestävät toimintaa kaiken ikäisille. Ikäihmisille olisi, fyysisen kunnon ylläpitämiseksi sekä sosiaalisen kanssakäymisen kannalta, hyvä olla paikka, jossa voi harrastaa ja saada ohjattua toimintaa ja liikuntaa. Ei ole oikein, että ohjattuun toimintaan tottunut vanhus ohjataan yksin kuntosalille, nuorten bodaajien joukkoon. Kuntosalien tulisi tarjota myös selkeästi ohjattua harjoittelua, joka on suunnattu nimenomaan ikäihmisille.
Miten vanhusten ja iäkkäiden asiat hoidetaan? Mielestäni vanhusasiavaltuutetun viran perustamista tulisi nopeuttaa. Tulisiko tästä parannusta ikäihmisiä koskeviin päätöksiin? Päättäjien on helppo karsia ikäihmisten toiminnasta, koska helposti ajatellaan, ettei tämä ihmisryhmä tuota enää mitään. Näinhän asia ei ole, vaan on yhteiskunnankin etu jos vanhukset pärjäävät pitkään omillaan ja elävät tervettä ja täyttä elämää.
Vuokko Hämäläinen
kuntavaaliehdokas (ps)
Kuopio

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Vuokkokin. Kirjoitit hyvin. Olen 81 vuotias, ja en pääse siitä ajatuksesta eroon, etteikö täällä Suomessa olisi jokin, ”pikkuhitlerimäinen” porukka, valvomassa ja hankaloittamassa, meidän ❤️: vanhanväen elämää: esimerkki: Tulen suihkuverhon takaa pesusta pois: Tunnen, aika voimakkaan piston, yläkäsivarressani, voisi olla: koronarokotus? Onko kehitys jo niin pitkällä, ettei jätä jälkeä, edes: syyhypunkin vertaa? (Joka on itse: paljaalle silmälle näkymätön elukka.) Sen tiedän, että perkele, ja, hänen henkiset ihmiset vainoavat: Jeesukseen Kristukseen Uskovia ihmisiä, ”henkeen, ja vereen”. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Vuokkokin. Täydyn jatkaa kirjoittamistani, koska, kun pistoksista kirjoitin: muualla kehossani samankaltaista, hiukan pienempää pistelyä tunsin. Kyllä vääjäämättä tuntuu, että meitä tarkkaan valvoo; muukin silmä, kuin Isän Jumalan: Rakastava silmä. Kyllä: Perkele saisi jo kuolla, vaikka onhan Isällä käyttöä sillekin. Nytkin tämä korona, että me ihmiset tulisimme takaisin montun reunalta: Jeesuksen Kristuksen luo, kun Hän: Ruoileekin, joka päivä, meidän puolestamme. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ikäihmisille pitäisi järjestää autoverottomia autoja, eihän valtio siinä mitään häviä, koska muutoin autot jäävät kuitenkin hankkimatta. Ikäihmisten liikkumista ja asiointia olisi helpotettava kaikin tavoin, ei vain pakottaa julkisilla kulkemaan, joka sopii hyvin nuoremmille ja liikuntakykyisille. Autoilla voi käydä vaikka terveyskeskuksissa ja tuo kaupassa käynnit jokaisen ulottuville, ilman avustajia, mahdollisimman pitkälle elämässä. Taksilla ajelukin tulee kalliiksi. Meidänkin talossa asuu henkilö, jolla on vaihdettu jo lonkat ja polvet, ei tulisi mitään, jos joutuisi kävelemään kauppoihin ym. palveluihin. Auto on välttämätön erityisesti huonosti liikkuville tai miten se sanoisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Meidän talossa asuu noin 75 vuotias, jolla on vaihdettu lonkat. Kauppaan on matkaa vain pari sataa metriä, mutta jyrkän mäen takia joutuu käymään kaupassa autolla. Lisäksi talvella on liukasta, joten auto on täysin järkevä ratkaisu, koska luiden rikkoutuminen se vasta maksaa terveydenhuollolle, kun kaatuu. Autoa tulisi suosia kaikin tavoin talvistakin kärsivässä Suomessa iäkkäille henkilöille, ja valtio säästää miljardeja terveyskuluissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Eipä sitä uskalla pienellä eläkkeellä edes mennä kauppaa taksilla, yksi kilometri voi maksaa suuntaansa jopa 55 euroa, kuten tunnettu tapaus. Sillä eläkeläinen voisi saada vuoden kauppareissubensat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Auto katsotaan Suomessa ylellisyysvälineeksi, vaikka älykäs ihminen huomaa, että alla on pyörät, jota ilman ei edes junat kulje. Miksi eläkeläinen tai vanhus ei saisi käyttää ikivanhoina aikoina keksittyjä pyöriä hyväkseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Helsingissä Meilahden sairaalan alueella ainakin kannattaa varoa huijaavia takseja:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d388bf6e-73bb-434d-b2c0-b82eda639b7e

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Tässä vielä lisää aiheesta

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16782065/meikussa-kupataan-senioreita

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Hyvä, Vuokko! Olet hyvällä asialla, ja olen iloinen, että olet kuntavaaleissa ehdokkaana!

En voi ymmärtää sitä, miten nopeasti tässä maassa on unohdettu kenelle kiitos tästä maasta, Suomesta, ylipäätään kuuluu.

Ilman jälleenrakentajien sukupolvea ja ns. suuria ikäluokkia, jotka nyt ovat seniorikansalaisia, tämä maa ei olisi ikinä pystynyt kouluttamaan omiaan ja sen myötä vaurastumaan ja kehittymään.

Mutta nuoret, jotka ovat tulleet ”valmiiseen pöytään” eivät käsitä kiitollisuudenvelkaansa. Kaikki menevät toistensa selän taakse piiloon, kun pitäisi katsoa peiliin ja tunnistaa tilannekuva: haluttomuus kunniavelan maksuun ja halu hassata edellisten sukupolvien työllä kerrytetty varallisuus taivaan tuuliin.

Vanhuksilla ja vanhustenhoidolla tienataan. Vapaaehtoistyöhön vanhusten parissa perustuvia organisaatioita ei luoda eikä kehitetä, vaikka maassa on pilvin pimein terveitä ja hyväkuntoisia työttömiä, jotka voisivat tässä palvella.

Jatkuu…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

2) Jatkuu…

Seuraa esimerkki elävästä elämästä siitä, miten Suomessa pullataikinan lailla paisunut julkishallinnon byrokratia kokee lähinnä elättää itseään:

Otetaan 95-vuotias, sodista selvinnyt kansalainen, joka on tehnyt työnsä, maksanut veronsa ja pitänyt itsestään niin hyvää huolta, että kykenee vielä asumaan itsenäisesti ja lähtemään ulos kotiovestaan milloin haluaa. Mutta kärsii yksinäisyydestä, koska väki viereltä on vähentynyt.

Vieressä on vanhustentalo ja siellä erilaisia kerhotiloja 200 neliötä, vapaasti kuntalaisten käytettäväksi. Nuoremmat käyvät iltaisin aerobicissä, vanhimmat kärrätään kerta viikkoon aamupöiväkerhoon, ja perjantaisin bingoon.

Taksi tuo paikalle pyörätuolissa ehkä 6 vanhusta, 2-3 saapuu paikalle omin jaloin. Hoitajien vahvuus on 3. Vanhuksista pari kärsii jo pitkälle edenneestä dementiasta, osalla on huono kuulo jne.

Ohjelmassa on mm. sanomalehtien lukua ja kevyen kevyttä jumppaa ja laulua.

Jatkuu..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000