Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Suomi on autoilun Albania

Viime kesäkuussa tein pikavisiitin Albaniaan, kaunis maa, mutta päähuomioni vei paikallinen autokanta. Maanteillä kiisi todella vanhoja mersuja, ihmettelin ikivanhojen autojen määrää. Saksasta on raijattu vanhoja taksimersuja oikein urakalla.

Vanhat autot ovat turvallisuusriski. Uusien autojen turvavarusteet ovat kehittyneet kovasti. Myös autojen päästöarvot ovat parantuneet.

Usein vanhoilla autoilla ajelevat juuri ajokortin saaneet nuoret, kun uuteen autoon ei ole varaa.

Suomessa keskinmääräinen autojen romutusikä on 20,4 vuotta, kun muualla EU:ssa se on vain 15 vuotta.

Suomi on harvaan asuttu maa. Autoa on pakko käyttää.

Auton hankinnan verotuksesta on luovuttava, jotta autokanta uudistuisi.

Autovero alas.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2015/03/suomi-on-autoilun-albania.html

* * * 

MTV 20.2.

Suomessa ajetaan vanhoilla autoilla – eroa EU:n keski-ikään lähes kolme vuotta 

Suomessa ajetaan muihin EU-maihin verrattuna vanhoilla autoilla, kertoo Autoalan tiedotuskeskus. Autokannan keski-ikä on EU-alueella 8,5 vuotta, mutta Suomessa liikennekäytössä olevien autojen keski-ikä oli vuoden 2014 lopussa 11,4 vuotta.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
mahdollinen äänestäjä
Hämmentynyt
#1

Vanhat mersut vm80-90 on teknisesti laadukkaampia kuin uudet autot. Ja esim. W124 mersu on kolarissa turvallisempi kuin uusi toyota aygo ja monet muut uudet pikkuautot. Lähteenä folksam.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Liikenteessä käytössä olevat automme eivät ole lähellekään niin vanhoja kuin tässä viestiketjussa annetaan ymmärtää:

”Turvallisuus- ja ympäristönäkökulmasta katsottuna on usein jopa harhaanjohtavaa puhua koko ajoneuvoliikennerekisteristä lasketuista tunnusluvuista, sillä ne eivät aidosti vastaa Suomen teillä liikkuvia ajoneuvoja.
Koko ajoneuvorekisteri sisältää myös autoja, varsinkin yli 20-vuotiaita menopelejä, joista suurin osa ei todennäköisesti enää palaa varsinaiseen liikenteeseen. Tämän takia liikennekäytössä olevista henkilöautoista laskettu keski-ikä vastaa paremmin todellista autokannan keski-ikää.
Puolet kaikista henkilöautoista alle 10-vuotiaita, dieseleistä alle 6-vuotiaita
Trafi painottaa, että ajoneuvokannan ikää kannattaa tarkastella keskiarvon lisäksi myös muilla tavoin, esim. mediaani-iän avulla. Kaikkia liikennekäytössä olevia henkilöautoja tarkasteltaessa puolet autoista on 9,6 vuotta nuorempia ja puolet vastaavasti tätä vanhempia, toisin sanoen autojen mediaani-ikä on 9,6 vuotta. Vastaavasti 75 % henkilöautoista on alle 14,7-vuotiaita. Käyttövoimittain laskettu mediaani-ikä on bensiiniautoille 10,8 vuotta ja diesel-autoille vain 5,8 vuotta.”
lähde: trafi.fi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#5

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan Suomessa liikennekäytössä olevien autojen keski-ikä oli vuoden 2014 lopussa 11,4 vuotta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Trafin tietojen perusteella ajoneuvokantaa voitaisiin tehokkaimmin nuorentaa ajoneuvoveron huomattavalla korotuksella. Tällöin vanhimmat, vaarallisimmat ja ympäristölle haitallisimmat autot saataisiin pois ja liikenneturvallisuus paranisi. Saisimme myös lisää verotuloja lasten, sairaiden ja vanhusten puutteellisten palveluiden kohentamiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Trabant
Utelias
#4

Trabantit tuotantoon Uuteenkaupunkiin!!
Saadaan oikeanlaisia autoja Suomeen. Sopivat Suomalaiseen ajoneuvopolitiikkaan kuin nenä päähän!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000