Perussuomalaiset

Ville Tavio

Mikä väestönvaihdos?

15 kommenttia

Suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä Suomessa on pienentynyt jo muutamana peräkkäisenä vuotena, eikä suunnanmuutosta näy.

Vieraskielisten osuus koko väestöstä on nyt seitsemän prosenttia. Samaan aikaan väkiluvun kasvu on pienintä 1970-luvun alun jälkeen ja vähäinenkin kasvu tulee vieraskielisistä.

Ovatko Suomen hallitukset vastuussa siitä, että vieraskielisten osuutta on kasvatettu muutamissa vuosikymmenissä yhdestä prosentista seitsemänkertaiseksi?

Yksikään hallitus ei ole linjannut, paljonko ulkomaalaisväestöä Suomeen saa muuttaa. Kokoomuksen Jyrki Katainen lienee tässä harvoja rehellisiä, sillä hän aikoinaan puhui miljoonista tulijoista.

Nyt on aika pysähtyä pohtimaan, millainen valtio Suomi on, kun suomalaiset eivät ole enää selkeä määräenemmistö. Tätä on myöhäistä pohtia sitten kun väestörakenteen muutos on tapahtunut.

Pääkaupungissa Helsingissä taustaltaan ulkomaalaisia oli tämän vuoden alussa jo joka kuudes asukas. Helsingin ulkomaalaistaustaisista 82 prosenttia on syntynyt ulkomailla ja loput 18 prosenttia Suomessa. Vieraskielisten lukumäärä pääkaupungissa on jopa kymmenkertaistunut 30 vuodessa kymmenestä tuhannesta sataan tuhanteen.

Vantaalla asuu noin 40 000 vieraskielistä ja ennuste vuodelle 2035 on 95 000, jolloin vieraskielisten osuus Vantaan väestöstä kasvaa 18 prosentista 34 prosenttiin eli noin kolmasosaan kaikista asukkaista.

Muu Suomi seuraa tässä asiassa kyllä pääkaupunkiseutua, kun aikaa kuluu.

Pitää myöntää, että tätä menoa myös jyrkän linjan islam saa jalansijaa – siirtolaisuuden lisäksi muslimien kantaväestöä suuremman syntyvyyden vuoksi. Islamisaatio on oma kysymyksensä Länsi-Euroopassa käynnissä olevassa kulttuurien ja väestöjen yhteentörmäyksessä.

Suomen politiikassa eduskuntapuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta puhuvat maahanmuutosta yhä vain samaa puuta heinää ja vetoavat väestönsiirtojen tueksi vaikka Fazereihin ja Finlaysoneihin tai karjalaisten evakkojen asuttamiseen.

Todellisuudessa irakilaisista ja somaleista on mennyt töihin vain noin 20 %.

Suomalainen kansallisvaltio on kriisissä, koska 1990-luvulta alkaen ja Euroopan unioniin liittymisen jälkeen Suomen hallitukset ovat toinen toisensa jälkeen ulkomaalaistaneet Suomea – milloin milläkin verukkeella.

Lopputulema lienee pitkällä aikavälillä hajanainen Suomi, joka ei ole enää hyvinvointivaltio vaan sekasortoinen maa, jossa käydään kalliita yksityiskouluja, asutaan aidatuilla asuinalueilla ja puhutaan valtakielenä tankeroenglantia. Yhdysvalloiksi tuskin silti muutumme, koska emme ole panostaneet maahanmuutossa laatuun vaan määrään. Lisäksi muslimien osuus tulee olemaan meillä toista luokkaa kuin USA:ssa.

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Toisin sanoen kysymyksessä on , vetää liittovaltion Suuntaan !? Kansalta salaa .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mauri Hirvonen
Hämmentynyt
#2

Saksalainen professori:
Tosiasia, mikäli kutsut ja rajat pidetään auki.
… Viesti: Maahanmuuttovillityksen ylläpito karkaa käsistä muuttuen ennen pitkää kaukomailta tulevien sotilaallisiksi invaasioiksi. 🙂

Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Ottakaa oppia meiltä ruotsissa.pian oma kieli vähemmistössä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H Moilanen
#4

Iltalehteen ajoittain bloggaava Alan Salehzadeh Twitterissä 15.8.2019 (ote):

”Vakiovastaukseni öyhöttäjille on tämä, maahanmuuttajat eivät ole valloittamassa Suomea, eikä Suomi ole islamisoitumassa, kuten jotkut väittävät. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2017 lopussa Suomessa asui 373.500 vieraskielistä.”

Alan Salehzadeh heittää aika kevyen argumentin väitteensä tueksi, eli yhden vuoden tilastolukeman. Sehän vain tarkoittaa mikä tilanne oli vuonna 2017, ei mitään muuta.

Ei kai Alan Salehzadeh luule tuon luvun olevan kiveen hakattu? Salehzadeh ei tutkinut mikä oli tilanne esim. 20 vuotta sitten tai nykyisen kehityksen jatkuessa mikä tilanne tulee olemaan 20 vuoden kuluttua. Ala-arvoista työtä geopoliittisten konfliktien tutkijalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Vieraskielisiä ovat muut paitsi suomen-, ruotsin- ja saamenkeliset. Siinä on aika monta kansallisuutta. Venäjää puhuvia on eniten. Vaikka nämä kaikki muunkieliset alkaisivat lisääntyä kuin kanit, se ei vielä uhkaisi kansalliskieliämme millään tavoin. Mutta hölmöjä voi aina hööpöttää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Alan palaa ruutuun
#15

Alan on kääntänyt kelkkansa. Hän joutui ylen paitsioon oltuaan liian kriittinen mamutuksen suhteen.
Nyt häntä aljaa taas näkymään ruudussa ja kuulumaan radiossa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Vihervasemmisto hehkuttaa, koulutus, koulutus ja sitten pelotellaan hirveällä uhalla, TYÖVOIMAPULALLA!
Jos koulutus nähdään keinona ratkaista ongelmia, niin eikö sen painopiste olisi laitettava tuon uhan, työvoimapulan ehkäisyyn? Ratkaisu EI VOI olla yhä suuremman porukan haaliminen tänne, elätettäväksi.
Suureen ääneen kulutetaan digitalisaatio, mobilisaatio, robotiikka jne. Miteä nämä näkyvät käytännön koulutuksessa? Tuskin mitenkään? Hallintonotaaria, sukupuolen -ja köyhyden tutkijaa ja muita tutkijamaistereita kyllä lykkää ovista ja ikkunoista, mutta nuo ongelmien ratkaisualat takkuaa. Miksi? Siksi, että ”oikean asenteen” proffien työpaikat pitää säilyttää. Panostamme sellaiseen koulutukseen, jossa Julkisen puolen kasvun pitäisi olla loppumaton.
Tämä ei voi jatkua, siksi uudet vaalit ja mahdollisimman nopeasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#6

Muutama vuosikymmen niin Suomi on hajonnut ja taistelukenttänä jossa noudatetaan vahvemman oikeutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sitä se suomalaisten keskinäinen riitely tuottaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Kukas olisi vastuussa /tarkastelisi myös YLE n toimintaa ?! Näyttää olevan liian puolueellinen ! Kuitenkin menee n.500000 miljoonaa vero varoistamme siis , yhteisistä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
Hämmentynyt
#10

Euroopassa islamisaatio voidaan kiistää ja varmaan se kiistetäänkin kunnes on liian myöhäistä. Sen sijaan islamilaisen maailman sisällä
islamisaatio on kiistaton fakta. 1960- ja 1970 luvulla arabimaat olivat sekulaarimpia ja erityisesti naisen asema oli vahvempi kuin nykyään. Somalienkin huivipakko on myöhäisempää perua. Islam on nyt marssilla ja etenee koko maailmassa. Euroopassakin ns. ”älymystö” on hurahtanut islamiin samaan tapaan kuin se 1930 hurahti natsismiin, voima ja valta vetää puoleensa väljähtäneeltä maistuvan demokratian sijaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Klasu
#11

Onneksi näin 6-kymppisenä pääsee tästä helvetistä pois ennenkuin täysi kaaos alkaa. Loppuajaksi täytyy muuttaa johonkin syrjäkylään täältä pk-seudulta.
Harmittaa omien lasten puolesta, joutuvat kuseen näiden kehitysmaalaisten kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#12

YLE maksut taitaakin olla n. 500 miljoonaa , oiko se näin ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kalifaatin vastustaja
#13

”Rikosuhripäivystyksen asiakkaat ovat myös kertoneet joidenkin työnantajien vaihtavan ”harjoittelijoita” uusiin ilman, että he maksavat palkkaa tehdystä työstä.

– Vaikka työntekijä on hoitanut työt tällaisen palkattoman jakson ajan hyvin, ei luvattua sopimusta tehdä, vaan tilalle otetaan uusi ulkomaalainen työntekijä samanlaisin ehdoin ja lupauksin, kertoo Rikosuhripäivystyksen erityisasiantuntija Pia Marttila.”

https://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/ulkomaalaistaustaisilla-tyontekijoilla-teetetty-palkatonta-tyota

Siinä osiltaan yksi syy miksi väestöä vaihdetaan- Rikollinen toiminta työmarkkinoilla.

Niin kauan kuin maahanmuutto sekä ulkomaalaistaustaisten syntyvyys yhdessä ovat korkeammat kuin kantasuomalaisten syntyvyys, kuten asia on tällä hetkellä, on väestönvaihto väistämätön lopputulos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Pitäisi lähteä siitä, että kaikkien Suomessa asuvien pitää opetella maan pääkieli, suomi.

Suomea on osattava, oli äidinkieli sitten mikä tahansa!

Suomen kansalaisuutta ei pitäisi myöntää ennen kuin henkilö osaa suomea ainakin tyydyttävästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000