Perussuomalaiset

Vilhelm Junnila

Vangitkin vanhuksia paremmassa asemassa

Vanhustenhoidon ongelmat ponnahtivat jälleen esille Esperi Caren vuoksi, jonka jälkeen poliitikot oikealla ja vasemmalla ovat sättineet toisiaan. Kysymys ei saisi olla vain yksityisen ja julkisen terveydenhoidon vastakkainasettelusta, sillä olemassa on hyviä ja huonoja kokemuksia molemmista. Vanhustenhoito soveltuu kuitenkin varsin huonosti voitontavoitteluun ja valinnanvapaudeksi verhoiltuun tulonsiirtoon. Finnwatchin mukaan yhtiö välttelee veroja korkojärjestelyllä ja enemmistö omistuksesta sijaitsee Jerseyn veroparatiisin rahastoissa.

Luin aluehallintovirastojen valvontatapauksia laajemmin ja suurin syy puutteisiin johtuu siitä, että henkilökuntaa on liian vähän. Vanhukset ovat nähneet nälkää ja ulkoiluttaminen ja virkistystoiminta on voinut kokonaan jäädä pois. Tällaista ei voi hyväksyä, tuotettiin palvelu sitten julkisena tai yksityisenä. Valvontaa on ylipäätään aivan liian vähän. Osa palveluntuottajista on voinut toimia vuosia ilman asianmukaisia lupia. Ehdotettu omavalvonta veisi ojasta allikkoon.

Juuri julkaistussa THL:n vanhustenhoidon raportissa käsitellään tilannetta esimerkiksi Turun, Kaarinan ja Liedon kannalta. Kunnat ovat ilmoittaneet, että vanhusten hoitoon on melko hyvin koulutettua työvoimaa suhteessa palveluntarpeeseen. Ruskolla oli heikompi tilanne 2014 ja Paraisilla ja Pyhärannassa edelleen. Entistä useampi kuntien vanhuspalveluista vastaava kuitenkin kantaa huolta kotihoidon ja erityisosaajien riittävyydestä. Vielä 2016 Turku ilmoitti, ettei kunnassa nimetä vastuutyöntekijää, jolta iäkäs ihminen saisi apua palvelujen toteuttamiseen.

Uudet huolet kohdistuvat toimintakyvyn tukemiseen ja perhehoidon määrärahoihin. Ongelmia on ollut myös päästä sosiaalihuoltolain mukaisiin odotusaikoihin. Jätin viime vuonna valtuustoaloitteen Naantalissa, jossa esitettiin selvitettäväksi, toteutuuko vanhuspalvelulaki ja sosiaalihuoltolaki mainituilta osin. Toivottavasti viime aikaiset uutiset pistävät vauhtia virkamiehiin.

Jos henkilökunnan määrässä ja valvonnassa on ongelmia, pidän myös lainsäädäntöä merkillisenä. Esimerkiksi vangeille turvataan lailla oikeus päivittäiseen ulkoiluun, mutta ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa olevat ikäihmiset voidaan säilöä sisään. Elämäntyönsä tehneitä eläkeläisiä tulisi kohdella kunnioittavammin. On käsittämätöntä, että vangitkin ovat vanhuksia paremmassa asemassa. Nyt puhtia päätöksiin!

Vilhelm Junnila on ehdolla Varsinais-Suomessa. Hän on kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja, varakansanedustaja ja Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja.

Lue lisää verkkosivuilta klikkaamalla tähän tai tutustu Facebookissa ja Twitterissä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Jos yrität kertoa, että Julkisen kilpailutus Yksityisen kanssa on jotenkin huono juttu, niin siitä on pakko olla erimieltä. Yritysten voiton tavoittelun vatakohdaksi tuntuu muodostuneen Julkisen erilaiset nokkimisjärjestykset ja monipolvinen hierarkia, ”se kuuluu sille, ei mulle” toimintamalleineen.
Nyt esillä olevan ongelman eräs perussyy taitaa olla palvelusten osaamattomissa ostajissa? Yhtä kauppaa tekevä Kunnan virkamies on aivan eri tasolla, kuin monien vastaavien kanssa touhunnut vastapuoli. Sitten vielä lapsenusko, että valvontaa ei tarvita, kun nimet on paperissa. Ei se noin lammasmaista voi olla.
Tästä ylimenokaudesta on selvittävä ja asioiden korjauduttava. Voi tulla Julkinenkin taas kilpailukykyisemmäksi? Saattaa nimittäin tarjousten hinnat nousta Yksityisellä, kun aletaan vaatimaan sitä mistä on sovittu.
Tämän alan, kuin muidenkin veronkierto, eli hienosti sanottuna ”verosuunnittelu” onkin sitten se vaikeampi juttu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vanhatpuolueet – Siniset mukaan lukien ovat aivan Vauhkona peloissaan !!? Se laittaa ne selittämään/vääristämään totuudet , ylös-alisin !?!*

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vilhelm Junnila eduskunta-avustaja, yrittäjä
#6

Hei, nimenomaan mainitsin, ettei julkista ja yksityistä pidä asettaa vastakkain, sillä molemmista on hyviä ja huonoja kokemuksia. Kilpailutuksella voidaan saada merkittävää säästöä veronmaksajille ja muutenkin tehokkuutta touhuun. Mutta tässä Esperin tapauksessa ei ollut siitä kysymys vaan yhtiön toimintamalleista, jotka asettivat voitontavoittelun kaiken muun edelle. Sellainen soveltuu huonosti vanhustenhoitoon, kuten tiedämme.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Ja pakolaiset !
Siis Terroristimaista tulevat sosiaali pummi Rikoksia ja raiskaus-Terrorismia tekevät pakolaiset .
Joita Sipilä kestitti jopa lähipiirin omistamassa Kylpylä hotelli kivitipussa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#3

Kun tulen vanhaksi minun kannattaisi vaikka murhata joku.
Saisin ilmaisen ylöspidon, asunnon ja ravinnon.
Esim Japanissa on hurja määrä vanhuksia ”hankkiutunut” linnaan kun heillä ei ole varaa elämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#4

Koirat ja kissat lemmikkeinä ovat nykyisin eräs merkki älyttömästä luonnonvarojen ylikuluttamisesta. Suomessa on nykykään noin miljoona koiraa. Mikä lieneekään niiden suoranaisesti ja välillisesti aiheuttama hiilijalanjälki?
Koiria varten kunnat rakentavat koirapuistoja veronmaksajien varoin. Kerrostaloissa koirat aiheuttavat alati häiriöitä, sotkua ja hajuja. Ennen koirien pitämisestä piti maksaa vero, koiravero.
Siitä luovuttiin, miksi? Mitään järkevää perustetta en sille löydä.
Nyt mietitään, mistä otetaan rahat lisääntyvän vanhustenhuollon kuluihin? Minä tiedän.
Koiravero tulee ottaa takaisin. Kohtuulinen vuosittainen koiravero olisi noin 100 euroa.
Siitä tulisi valtion pussiin karkeasti ottaen 100 milj, euroa. Sillä summalla hyvinkin hoidetaan lisääntyvät vanhustenhoitokulut. Eri asia on sitten uskaltaneeko kukaan poliitikkoehdokas ottaa moista aisaa vaaliteemakseen?
Yt ilkka hallenberg

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000