Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

PIILOKORRUPTION KOTIMAA

Suomi on jo vuosikausia sijoittunut yhteiskunnan korruptiota määrittelevissä tutkimuksissa aivan kärkisijoille. Vuoden 2020 tutkimuksessa Suomi oli kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa heti Uuden-Seelannin ja Tanskan jälkeen.
Valitettavasti todellinen tilanne korruption suhteen on paljon synkempi. Suomessa on paljon kansalaisilta näkymättömissä olevaa piilokorruptiota, josta saamme kiittää erilaisia korporaatioita ja etujärjestöjä, hyvä veli -verkostoja ja mm. suomenruotsalaisia säätiöitä. Päivittäin saamme lukea ja kuunnella vaatimuksia mm. talouden vakauttamisesta ja kulukurista. Sen sijaan media tai mikään muukaan taho ei kirjoita jatkuvan huonon suomalaisen sopimuskulttuurin ja heikon hallinnon aikaansaamasta mittavasta yhteisten varojen tuhlailusta.
Valtiomme budjetista siirretään vuosittain miljardeja euroja sellaisille toimijoille, joiden toimenkuvaan ei pitäisi sisältyä sellainen toiminta mitä valtio itsekin harjoittaa. Tällä tarkoitan näitä kolmannen sektorin yhteisöjä, joiden toiminta-ajatuksena on kehittää paperilla ”loistavia” ideoita ja samalla varmistaa maksimaalinen määrä tukieuroja. Kaikenlainen rahan kylväminen on siis syytä lopettaa. Veroeuroista maksettavan tukirahoituksen hallinnointi- ja johtamistavat on saatava yhteneväisiksi koko julkisella sektorilla. Tämän varmistamiseksi tulee kehittää yksi ja yhtenäinen ohjeistus avustuksista ja niiden myöntämisperiaatteista. Yksi ja sama säädöstö siis tulisi määrittelemään tulevaisuuden tukipolitiikka siitä huolimatta, onko tuen myöntäjänä Veikkaus, Opetushallitus tai Business Finland.
Suomen budjetista maksetaan vuosittain mm. satoja miljoonia euroja suomenruotsalaisille säätiöille ja yhdistyksille. Ahvenanmaan vuotuinen satojen miljoonien eurojen valtionosuus on sitten asia ihan erikseen. Vuoden 1920 allekirjoitettu sopimus Ahvenanmaan asemasta sopii huonosti tähän päivään. Ahvenanmaa on Suomen alueista vaurain, ja maakunnalla on k.o. sopimuksen perusteella runsaasti oikeuksia, mutta ei vastaavia velvollisuuksia. Muusta Suomesta poiketen maakunnan asukkailla mm. ei ole yleistä pakollista asevelvollisuutta, ja lisäksi heidät on muusta Suomesta poiketen vapautettu Yle-verosta.
Erilaisten ”säätiöiden” ja ”yhdistysten” ammattimainen rahastaminen – lisättynä lepsulla tukipolitiikalla – on rapauttanut kansalaisten uskoa rahan järkevään käyttöön ja yleiseen oikeudenmukaisuuteen. Kaikenlainen yhteiskunnallinen rahoitustuki varakkaille miljardiomaisuus-säätiöille on yksiselitteisesti lopetettava. Ylitsevuotavan antelias tukitoiminta ilman vastaavaa ammattimaisen tiukkaa kontrolli- ja raportointijärjestelmää on huono yhdistelmä. Seurauksena on ollut tukivarojen ylenpalttista tuhlaamista ja varojen väärinkäyttöä. Hyvänä esimerkkinä epäonnistuneesta projektirahoituksesta ovat esim. uuden (lasten)sairaalaprojektin kustannuksiin liittyvät epäselvyydet.
Uskottavuuden lisäämiseksi tulee julkisen sektorin hallinto kokonaisuudessaan saada täysin avoimeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa kansalainen voi seurata reaaliaikaisesti internetissä julkisen hallinnon kirjanpitoa tositteineen. Vain täysi avoimuus voi palauttaa luottamuksen ja uskon tulevaisuuteen sekä synnyttää uusia innovaatioita talouden järkevään hoitamiseen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


25 kommenttia
Nimetön
#1

Taitaa olla utopiaa että kansalainen pääsee seuraan kirjanpitoa ja vielä lukemaan tositteita.
Jos tähän päästään niin yksityisen puolen yritysten kirjanpitoon on myös päästävä, koska siellä sitä veronkiertoa taitaa olla eniten.
Mutta saa sitä kirjoittaa mitä haluaa mutta ei se mihinkään tule johtamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos RAKAS Nimetönkin. ME luotamme, Kun JEESUS KRISTUS Elää, että Hän HOITAA tämäkin asiakokonaisuuden: ONHAN Hän tullut tekemään tyhjäksi PERKELEEN työt, KUTEN Tämänkaltaisetkin kiusanteot, Palstojen kavennukset, y.n.m. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#19

Hei. Kiitos nimetönkin. ON ❤️ NYT, Niin taikka näin, niin mikäli meillä on aamuisin ISÄMEIDÄN RUKOUS: Tärkein suunnan Ja Ystävämme näyttäjä: SAAMME huoletta, Ja turvallisesti nousta polviltamme ylös-tavoittelemiamme, rukoilemiamme ASIOITA Ja ne ovat ASIOITA, Joita ISÄMMEKIN Rakastaa, KUTEN: Täydellinen avoimmuus, Ja Rehellisyys, KAIKILLE Ihmisille. “TAPAHTUKOON SINUN TAHTOSI ISÄ, EIKÄ MINUN.” “SINUN TAHTOSI TIE ON ❤️ PARHAIN, VAIN MURHETTA, TIE OMA ❤️ TOI.” Sanoo lauluntekijä laulussaan. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Tuukkaakin. Olet Enemmän KUIN ❤️ ❤️ ❤️ Hyvä TAIVAANISÄN 👼enkeli ❤️ ❤️❤️❤️❤️❤️ vähintäänkin Hänenlaisensa. ON ❤️ TODELLA upea Juttu, OLET ❤️ Varmasti Hyvän, TAIVAAN Isän, ❤️ Rakastama tuttu. Rukouksia on ❤️ kuulltu, Ja Nyt, Voimallisesti kauttasi vastattu: KIITOS: JEESUKSELLE Kristukselle. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Tuukkaakin. Ruotsalaisuudessa on ❤️ Suuri Synti: JUMALA on ❤️ ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon. Näemme Nyt Sen selkeästi Ruotsin- KANSAN kohdalla: Miten Isä Antaa siellä ASIOIDEN mennä: PERKELEEN ohjauksessa. TODELLA On, ylpeää Kansaa VASTAAN. YLPEITÄ ne Ovat: Nämä SUOMEN Ruotsalaisetkin, Ja PERKELE On vielä LAITTANUT: OIKEIN SUOMEN Oikeusministeriksi tällaisen henkilön ❤️. Jo On aikoihin eletty, MUTTA, ei ole mikään Ihme, Kun Pyhäkoulut: JEESUKSEN Opilla, on ❤️ “TAPETTU”, KUIN Aikanaan punaiset. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Demarit, kokoomus ja kepu ovat maailman historian läpi teheet keskenään kauppaa välittämättä oikeudellisisista asioista, vain puolueiden nokkamiesten etu mielessä. Tuohon kun lisätään akat, niin jo tampoonitkin ovat ilmaisia. Näin tehdään maailmanennätys korruptiossa, kaikki on kaupan puolueiden välisessä kaupassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, vaaleista huolimatta meno ei muutu. Jos pääministerinä on demareiden edustaja, niin apupuolueena on kepu, RKP ja vasemmisto, ja jos kokoomus on pääministeripuolue, niin apupuolueena on kepu ja RKP, ja demarit ovat vaalikauden jäähyillä, keräämässä voimia. Yhteistä näille puolueille on se, että aina käydään kauppaa keskenään, jotta yhteiskuntarauha säilyy. Tuossa harrastetaan suoranaista lahjontaa, korruptiota. Ainoa mikä on muuttunut, sopiminen devalvaatioista ja palkankorotuskierroksista on jäänyt pois euroon siirtymisen jälkeen. Jäljelllä on kuitenkin hyväpalkkaisten virkojen jakaminen, jossa sosialistien tavoite on saada kaikki valtio virat täytettyä naisilla, osaamisesta riippumatta. Suomi on muuttuut hölmöläksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Puhumattakaan vihreistä, jotka ovat muka niiiiin hyveellisiä ja ovat muka vastaan poliittisia virkanimityksiä ja puolustavat tasa-arvoa ja luontoa. Pah, vihreät ne aivan härskisti ja peittelemättä nimittävät kavereitaan korkeisiin virkoihin ohi todellisten osaajien, tasa-arvo… juuu = suositaan “uhreja”, luonnon puolustaminen täysin valhetta = kaikki vanha romu tunkiolle ja uusia materiaaleja louhitaan ennen näkemättömällä tavalla ja määrällä ja sosialistimaat saavat aivan rauhassa saastuttaa niin vedet kuin ilmankin. Vihreät ovat korruptoituneita enemmän kuin muut perinteiset kähmijät yhteensä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kepu on nyt päässyt valtion jakoavainministerin makuun, niin ei se siitä luovu, vaikka sitten pitäisi olla seuraavankin sosialistihallituksen takuunaisena. Nyt olisi korkein aika oikeistonkin ryhdistäytyä ja lyödä oikeasti hynttyyt yhteen, meillä ei ole varaa enää nykymenoon, sosialidemokraattiseen hegemoniaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#24

Hei. Kiitos nimetönkin. Aikansa tekevät kauppaa keskenänsä, Mutta jos’ Se tärkeinkauppa on ❤️ jäänyt tekemättä Elämässä, Niin itsensä löytävät helvetistä: Mitenkään pelottelematta, Mutta, VAiN toteamalla: KUIN ❤️ ❤️ isä pojalleen. Tärkeitä asioita on ❤️ vähän, tahi Yksi Ainoa. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos Tuukkaakin. On ❤️ Kiva Isämme järjestys, että, Kun sukunimesi etummaisen kirjaimen muuttaa peeksi: OLET ❤️ Paimen, Joka TODELLA, SUOMEN KANSALLE ❤️❤️❤️ OLET ❤️ . Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

Hei. Kiitos nimetönkin. Vaaleista huolimatta meno Ei muutu: Ei! Sitä muuttaa Aina Meidän ❤️ Taivaallinen ISÄMME. JA Nyt On taasen paremmat edellytykset, Kun Tuukka toi ASIOITA päivänvaloon: Perkelehä ei tykkää: Päivänvaloon ASIOIDEN tuomisesta, KUTEN: Ruotsalaisissakin näemme: Ylpeä Ihminen, Ja HALLITUS: Pyrkii tekemään kaikkensa: Pimittäessään: Tärkeitä, törkeitä ASIOITA kansalaisiltamme. HERRA MEITÄ SYNTISIÄ SUOMALAISIA ARMAHDA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. KIITOS Tuukkakin. SUOMEN VALTION johtohenkilöiden perimmäinen tarkoitus, kun ei ole viedä kaikkia kansalaisia, Isän ❤️ ❤️ Jumalan, Ja JEESUKSEN KRISTUKSEN TAIVAASEEN, Niin tämä SUOMEN VALTION touhu, on ❤️ tätä: Johtoporras on ❤️ täysin mätä, NIINKUIN Lasarus Aikanaan haudassaan: Että haisee Jo. ONNEKSEMME JEESUS KRISTUS On Elävänä MEIDÄN ❤️ KANSSAMME, ja Kansa ILOITSEE MYÖS siitä, Ja muista SINÄKIN: KIITÄ, KIITÄ. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#12

Hei. Kiitos Tuukkakin. Kiva, kun TaivaanIsä lähetti Sinut tänne kirjoituspalstalle: OLET ❤️ Rukousvastaus, Varsinkin Nyt, Kun ateistimaisesti ajattelevat nettipoliisit Ja toisetkin “Pakanat”, laittavat: “säästöliekille” kommentointitilat, PERUSSUOMALAISTEN Puheenjohtajavalinnan tähden, että median Suosikki Tulisi valituksi. MEDIA ressukka, Kun On sairas, Ja Totisella ressukalla, THL:llällä, ei ole sille ANTAA OIKEIN: TOTUUDEN, “KROPPIA”, ETTÄ ALKAISI VIIMENÄÄN OPPIA, ETTÄ, JEESUSHAN, TÄÄLLÄ TULEE OLLA MEIDÄN ❤️ ” PÄÄLLEPÄSMÄRI, EIKÄ: BELSEBUU, TAI, JOKU MUU. KIITOS. LH.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

Hei. Kiitos Tuukkakin. Tuossa edellisessä kommentissani On kirjoitusvirhe: Piti OLLA: Toisella ressukalla, THL: llällä, Ei ole ANTAA sille OIKEIN Kunnon TOTUUDELLISTA TROPPIA, ETTÄ TÄMÄ ALKAISI TOTUUTTA OPPIA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#14

Hei. Kiitos Tuukkakin. Sielunvihollinen on ❤️ TEHNYT Meidän ❤️ RAKKAAN Suomemme osalla, Jo pitkäjänteistä työtä: Vuonna 1986, virsikirjauudistuksen myötä: Hänensydämiset IHMISET Poistivat Paljon virsiä kirjoista, Joilla ❤️ oli: Ihmistäherättelevät, Pyhän Hengen SANAT: VIRSI NUMERO 178 OLI MYÖSKIN SELLAINEN: TODELLINEN “ARVOHELMI”. ON ❤️ SILLÄ BELSELLÄKIN, JONKINMOINEN “ÄLLI”, AINAKIN, KUN ON ❤️ PAHANTEOSTA KYSE. TUO VIRSI ON ❤️ MUKAILTU, SAATU, PSALMIN 67 POHJALTA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#15

Hei. Kiitos nimetönkin. SUOMEN Uutiset Ovat raskasta kuunneltavaa, Kun ne Ovat pääasiassa: Sielunvihollissydämisten IHMISTEN tuottamia, Kun siellä mediassa Ei taida olla yhtään ihmistä Joka todistaa IHMISTEN edessä, JEESUKSEN KRISTUKSEN, Herrakseen Ja Vapahtajakseen, ELI LUKEA RUNSAASTI RAAMATTUA JA TÄTEN OMAKSUA ISÄMME OPIT JA ROHKEUS KÄYTÄNTÖÖN, ja tuotakautta uutisantikin, muuttuisi Enemmän, Pyhä Henki painottoisemmaksi: KRISTUS pääsisi ääneen, myöskin radiouutisissa. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kristus
#16

LASSE, OTA LÄÄKKEET!!!!
T. Jesse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#18

Hei. Kiitos RAKAS Jessekin. Älä sinä RAKAS Ota enempää “vääriä lääkkeitä”, Kun SINULLA ❤️ Taitaa Olla, Jo pahanlaatuinen: Kristuskompleksi, “nimestäsi” KRISTUS, päätellen. Eihän me, sinunkanssasi, mitään Kristuksia OLLA, VAAN pelkkiä, SYNTISIÄ IHMISIÄ, Ja JEESUKSEN sovitustyötä tarvitsevia “reppanoita” . Hän Sanoo kyllä Henkensä kautta Omillensa OLEVANSA sisällisesti Meissä ihmisissä, MUTTA EMME me ole tulleet hakemaan 👰 Morsiusseurakuntaa täältä siten, kuin Hän Kerran Tulee: Loistossaan. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#17

Hei. KIITOS Tuukkakin. Tämä KAIKKI, NS. Korona “oppi”, Joka On “rakennettu” Pakanamiehen ympärille, suurilla rahoilla: OLISI voitu, Jos ❤️ rakentajat Olisivat olleet Kristussydämisiä lhmisiä: “Rakentaa”, ILMAN 💰 Rahallisia kustannuksia: Itseasiassa: Sen onkin jo ollut, Olemassa: Iät, ja ajat: Lasaruksen herätysnäyttö, on ❤️ siitä: Oiva näyttö. Tämä KAIKKI maailmanmielisten ihmisten tekeminenhän perustuu SIIHEN, että: Perkelehenkivalta Haluaa sitoa meitä ihmisiä, yhä lujemmin OMAKSI orjakseen, Ja viedä LOPULTA MEIDÄT kadotukseen: JUUDAS ISKARIOTINKIN LAILLA JA KRISTUSTA VAILLA. Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Antikristus
#20

Miten Jeesustelut kuuluu näihin asioihin? Jospa ylläpito voisi häivyttää nämä jeesushörhöt sinne minke kuuluu eli bittiroskakoriin luciferin seuraksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#22

Hei. Kiitos, Kun tulit Antikristus. SINUT Olen halunnutkin “tavata”. Voisitko vähän: ❤️ sydäntäsi avata, vai onko SINULLA ❤️ RESSUKALLA SYDÄNTÄ LAISINKAAN, VAI, TOIMITKO: VARASTETUN SYDÄMEN VARASSA VAAN, JA SIKSIKÖ: OLET ❤️ AINA PULASSA VAAN? NO, MUTTA TIETYSTI: EIHÄN, SUA: SANALLA RUOKITA OLLENKAAN. SINÄ VAIN RAVASSA RYVET JA HUUTELET, JA ISÄÄMME JUMALAA: KUUNTELE ET. JA KERRAN HELVETTIIN TAKAISIN, MENET. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#23

Hei. RAKAS Antikristus Ylläpidolla Ei ole lainkaan TAIVAAN “Avainta”, Ja SINNE VAiN me kuulutaan, Vaik’ ei, Belsebuu, tätä myönnäkkään. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Ahvenanmaa on käki poikasineen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Hurrit sikarikkaine säätiöineen ovat käenpoikasia kaikki.

Hurrit kuppaa suomalaisia/suomenkielisiä minkä kerkiävät.

Pakkoruotsin poistaminen on suora tie hurrien kuppaamisen vähentämiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tuomo
#25

Sitä tuhlailua ei nuukat säätiöt mitenkään järjestelmällisesti harrasta vaan kyseessä ovat katteettomat tulonsiirrot eli peruspääoman ja mahdollisen tuoton verovapaa taltiointi niinkutsuttuihin yleishyödyllisiin rahastoihin sisältäen niiden varainkäytön valvonnan yhden ja saman konsernin puitteissa niin että säätiön pohjavastuu katoaa eetteriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000