Perussuomalaiset

Toni Kallio

Palo- ja pelastustoimintaa ei saa päästä rappiolle

Palo- ja pelastusalaa ja sosiaali- ja terveysalaa ei saa asettaa vastakkain, koska kummankin alan rahoitus pystytään varmistamaan valtion menojen priorisoinnilla. Siirtämällä Hiilineutraali Suomi tavoitetta 15 vuotta eteenpäin samaan kuin EU eli vuoteen 2050, niin valtionbudjettivarauksista voidaan ohjata useita satoja miljoonia euroa viherhumpan sijasta palo- ja pelastusalalle sekä sosiaali- ja terveysalalle.
Pelastustoimi on pidettävä rahoituksen ja pelastustoimen palveluiden järjestämisen osalta itsenäisenä hyvinvointialueilla. Aluevaltuuston on huolehdittava, että pelastustoimi ja sen henkilöstö eivät saa jäädä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisurakassa sivurooliin.
Aluevaltuustojen on turvattava vapaapalokuntien toiminnan jatkuvuus ja tätä kautta viiveetön ensilähtö koko maassa.
Vapaapalokuntatoiminnalla on keskeinen osa alueellisen palo- ja pelastustoimen täydentäjänä erityisesti haja-asutusalueilla. Suomessa on noin 700 sopimuspalokunnassa noin 15 000 koulutettua palokuntalaista jatkuvassa valmiudessa.
Suomessa on maailman huippuosaamista palo- ja pelastuskalustotuotannossa. Perussuomalaiset esittävät, että suomalaista on suosittava, pelastuskalustossakin. Palo- ja pelastuskaluston hankinnoissa paras asiantuntemus on henkilökunnalla. Annetaan heidän päättää, mistä ja minkälaista kalustoa kannattaa hankkia. Suomalaisiin olosuhteisiin valmistettu kalusto varmistaa, että ambulanssi ja palokunta tulee perille kelillä kuin kelillä.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000