Perussuomalaiset

Toni Kallio

Hoitoalalle lisää tekijöitä ja palkat kilpailukykyisiksi

Hoitoalalle lisää tekijöitä ja palkat kilpailukykyisiksi ohjaamalla päästökauppa tulot sotea-alalle

Hoitoalalta on lähtenyt suomalaisia hoitajia yli 70.000. He ovat vaihtaneet muihin töihin huonon palkan ja rankan työn yhdistelmän vuoksi. On tehtävä kaikki mahdollinen, että nämä suomalaiset alan ammattilaiset saadaan palaamaan takaisin hoitoalalle.
Useat poliitikot väistävät vastuunsa hoitoalan kehnoista palkoista toteamalla, että asia kuuluu työmarkkinaosapuolille. Kysymyshän on alan palkanmaksukyvystä. Hoitoalan palkanmaksukyvyn kohentaminen on maan hallituksen ja eduskunnan käsissä.
Suomi saa päästökauppa tuloja tänä vuonna yli 600 miljoonaa ja tulevan kahden seuraavan vuoden varmasti noin 1 400 miljoonaa euro. Perussuomalaiset ovat esittäneet, että nämä lähes kaksi miljardia euroa ohjattaisiin lyhentämättömänä sote-alalle. Näin turvataan terveydenhoidon rahojen riittäminen myös lisä henkilökunnan palkkaamiseen ja palkankorotuksiin.
Kaikille suomalaisille on iso merkitys sillä, mikä on yhden euron ostovoima.Pakollisten menojen vähentämisen jälkeen palkan tulisi riittää elämiseen.Sähkön-, bensan-, dieselin- ja lämmityspolttoaineiden veronalennuksetkohentavat merkittävästi kotitalouksien ostovoimaa. Perussuomalaiset ovat esittäneet, että sähkön-, bensan-, dieselin- ja lämmityspolttoaineiden veroja laskettaisiin 25 %.
Kysymys on arvoista. Ohjataanko rahat suomalaisten hyväksi vai maailman parantamiseen.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Pro PerusSuomi
Iloinen
#1

Tänään on varsinainen vaalipäivä. Vielä ehtii kello 20:00 mennessä äänestämään tietysti PerusSuomalaisia ehdokkaita!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Ja iloinen äänestäjähän on PerusSuomalaisten voimavara!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000