Perussuomalaiset

Toimi Kankaanniemi

EU ja euro - suuret lupaukset ja isot pettymykset!

Suomi vietiin 1990-luvulla Euroopan unioniin (EU) ja hieman myöhemmin euroon. Silloin kansalle luvattiin halpaa ruokaa, työtä, investointeja, hyvinvointia, vahvaa aluepolitiikkaa, vaikutusvaltaa ja jopa sotilaallista turvaa.

Menossa on jo 20. EU-jäsenyys- ja 13. eurojäsenyysvuotemme.  Nyt näemme, että lupaukset ovat olleet katteettomia. Tuhannet suomalaiset jonottavat ilmaista ruokaa leipäjonoissa. Työttömyys kasvaa. Yritykset siirtävät tuotantoansa ja työpaikkoja ulkomaille. Lapsiperheiltä, eläkeläisiltä ja vähävaraisilta leikataan. Veroja kiristetään. Valtion ja kuntien velkataakka on kasvanut viimeisen seitsemän vuoden aikana lähes 50 mrd eurolla ja kasvaa tänäkin vuonna lähes 10 mrd euroa. Suomen todellinen vaikutusvalta EU:ssa on vähäinen. Sotilaallisia turvatakuita EU ei kykene antamaan yhdekään jäsenmaalle. Suomi maksaa joka vuosi EU:lle lähes 700 miljoonaa euroa enemmän kuin sieltä saamme.

EU:ssa säädetään yhä enemmän Suomeen soveltumattomia, jopa haitallisia direktiivejä. Esim. rikkidirektiivi aiheuttaa satojen miljoonien eurojen laskun vain Suomen vientiteollisuudelle.  Direktiivitehtailu on mennyt järjettömyyteen asti. Läheisyysperiaate on unohdettu. Byrokratia on saanut vallan.

Euro on ollut alusta alkaen epäonnistunut poliittinen hanke, johon Suomi vietiin kansaa kuulematta. Euro on liian vahva valuutta Suomelle. Se ahdistaa vientiä. Euron johdosta Suomi on sidottu kymmenien miljardien eurojen arvoisiin vastuisiin holtittomasti talouttaan hoitaneiden euromaiden hallitusten ja pankkien veloista. Vaikka EU:n perussopimuksen 125 artikla kieltää jäsenmaata rahoittamasta toista jäsenmaata, näin tapahtuu.

Suomi on sidottu erilaisiin tukipaketteihin ja pankkiunioniin. Euroopan keskuspankki on ostanut suuren määrän roskalainoja, jotka ovat osin Suomen vastuulla. Muut Pohjoismaat eivät kuulu euroalueeseen. Niillä ei ole vastuita. Korot niissä ovat kuitenkin yhtä matalalla kuin meillä.

Kaikissa EU-parlamentin 22 valiokunnassa ei ole yhtäkään suomalaista meppiä. Kuitenkin niissä käsitellään meitä sitovia säädöksiä. Se ei ole demokratiaa. Suomea koskevat lait on säädettävä eduskunnassa, jonka Suomen kansa valitsee. Nyt EU määrittelee kaksi kolmasosaa laeistamme. Komission byrokraateilla on oikeus puuttua Suomen valtion budjettiesitykseen, vaikka budjettivalta perustuslakimme mukaan kuuluu yksinomaan eduskunnalle.

Kaikki eduskuntapuolueet Perussuomalaisia lukuun ottamatta joko ajavat liittovaltiokehitystä tai hyväksyvät sen. Muiden puolueiden mepit edustavat ja vahvistavat EU-parlamentissa ryhmiä, joissa enemmistö on liittovaltion kannattajia. Enemmistö valitsee johtajat ja nämä määräävät suunnan. Kotimaassa tämä tosiasia usein kiistetään. Perussuomalaisten mepit eivät liity liittovaltiota kannattavaan ryhmään. Suomen etu on tärkein.

Suomen on irrottauduttava hallitusti mahdollisimman pian sekä EU:n että euron holhouksesta. Irtautuminen voi olla vaikeaa ja saattaa tulla kalliiksi. Vielä vaikeammaksi ja kalliimmaksi tulee se, jos ajaudumme ainoana Pohjoismaana yhteisvastuu-, tulonsiirto- ja velkaunioniin Keski- ja Etelä-Euroopan maiden kanssa. Tällainen Suomelle erittäin vahingollinen liittovaltiokehitys on käynnissä.

EU:n tilalle tulee luoda koko Euroopan, myös Venäjän, kattava vapaakauppa-alue, jolla on yhteiset, valvotut säännöt. Tämä turvaa vientiteollisuutemme elintärkeät edut. Samalla kansallinen itsenäisyys ja päätösvalta palautuvat kotimaahan.

Vapaakauppa-alue on paras tae rauhalle Euroopassa. Siinä edut yhtenevät. Venäjä liittyi Maailman kauppajärjestöön WTO:hon. Miksi se ei liittyisi Euroopan vapaakauppaunioniinkin!  Tottakai.  Se, jos mikä on Suomen etu!

Suomen tulee olla avoin, kansainvälinen, pohjoismaiseen yhteistyöhön ja kestäviin arvoihin nojaava ja rauhaa rakentava hyvinvointivaltio. Itsenäisenä paras Suomi!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000