Kun perustuslakivaliokunta hylkäsi sosiaali- ja terveysvaliokunnan viimeisimmän lakiehdotuksen, teki se ainoan oikean ratkaisun. Oli koko valtakunnan tulevaisuutta ajatellen merkittävää, että valiokunta ei taipunut poliittisessa paineessa, vaan se tarkasteli asiaa kylmähermoisesti juuri siitä näkökulmasta, joka sille kuuluu.

Päätöksellään perustuslakivaliokunta antaa mahdollisuuden ottaa uudistuksessa etusijalle palvelut ja asiakkaat ja jättää hallinnon muodostaminen taka-alalle. Siinä mielessä on käsittämätöntä, että muutamat tahot ovat edelleen jatkaneet keskustelua pelkästään hallinnosta. On nostettu esille maakuntamalli, jolla sote tulevaisuudessa pelastettaisiin. Tämä osoittaa todellista taantumuksellisuutta ja vanhakantaisuutta. Nyt on uskallettava hellittää omasta etupiiriajattelusta, jota harjoitetaan puhtaasti hallinnon kautta.

Terveydenhoito ja sosiaalihuolto ovat palveluja, joita tuotetaan kansalaisille heidän tarpeiden mukaan. Olkoon palvelut tuotettu julkisesti tai yksityisesti, niin on varmaa, että kysynnän pitäisi ohjata tarjontaa. Suomessa kuitenkin tietyt piirit haluavat ensin rakentaa byrokratian sekä hallintomallin ja ilmeisesti uskoa, että niistä löytyy ratkaisu palvelutarpeeseen. Minun mielestäni nämä kansalaisten hyvinvointipalvelut ovat samankaltaisia palveluja kuin on monet muutkin palvelut. Vaikka ne ovat peruspalveluja, niitä tuotetaan tai ainakin pitäisi tuottaa kysynnän ja tarpeen mukaan. Niinpä sote-uudistuksessa voisimme ottaa mallia siitä, mitä muissa palveluissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut.

Tätä sote-hallintoa rakentaessa on esimerkiksi unohdettu teknologian kehittyminen. Isolla joukolla on koetettu todistaa, että tuleva sote-hallintohimmeli on ratkaisu, jolla varmistetaan palvelut seuraaviksi vuosikymmeniksi. Itse olen sitä mieltä, että teknologia tulee seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä mullistamaan myös terveyspalvelut. Uskallan väittää, että tulevaisuudessa hallintomalli ja –rakenne ovat täysin toissijaisia kysymyksiä itse palvelutuottamisen näkökulmasta. Mutta tämä tapahtuu vain, jos tohdimme ottaa tarkastelussa askeleen eteenpäin.

Tässä on myös mahdollisuus synnyttää hedelmällistä yhteistyötä niin julkisten kuin yksityisten palvelutuottajien kesken. Itse en nimittäin usko millään siihen, että julkinen palvelutuottaja sotessa tulisi koskaan olemaan ainoa onni ja autuus. Mikäli näin olisi, niin se tarkoittaisi, että tähänkään mennessä ei olisi syntynyt markkinoita yksityisille toimijoille. Minusta on väärin ja perusteetonta arvostella kuntia, jotka ovat ulkoistaneet omaa palvelutuotantoaan. Näin ei olisi tapahtunut, jos julkinen sektori olisi omassa palvelutuotannossaan onnistunut, mutta se ei ole selvinnyt siitä haasteesta. Mänttä-Vilppulassa on tästä hyvä esimerkki, jonka kautta voin kirkkain silmin vakuuttaa, että ulkoistettu palvelutuotanto toimii kustannustehokkaammin ja vaikuttavammin kuin julkisesti tuotettu palvelu.