Hyvät lukijat!

USA:n uusi presidentti Donald Trump on lyhyessä ajassa saanut koko maailmaa koskevan politiikan sekä voimasuhteet horjumaan. Trumpin puheet ovat realisoituneet teoiksi ja nyt viimeistään on ymmärrettävä, että hän todellakin pyrkii tekemään kaiken mistä puhuu. Viimeaikaisiin tapahtumiin viitaten, Trumpista on muodostunut nykyhetken suurvaltojen vaarallisimmaksi katsottava johtaja. 

Asian erityisen vakavuuden takia, mielestäni presidentti Trumpin toimia ja eri skenaarioita tilanteen kehittymisestä on käsitelty melko realistisesti niin koko eurooppalaisen median, kuin myös poliittisten johtajien enemmistön suhteen. Näin ollen, kansalaisilla on pitkälti faktaan pohjautuva tieto muodostaa oma näkemyksensä tilanteesta ja sen todennäköisestä, nopeasta eskaloitumisesta. 

Edellä mainituin perustein kirjoitan oheisen blogini aihealueesta, josta juuri ei ole puhuttu. Olen pohtinut kuluneiden viikkojen aikana kysymystä; miksi lähtökohtaisesti kaikki Euroopan oikeistolaiset, kansallismieliset puolueet sekä liikkeet tukevat Trumpin Euroopalle vaarallista politiikkaa? Tämän pohdiskelun kiteytetyt lopputulokset ovat oheisen blogini pääteemat.

Olen usein painottanut, että kaikilla asioilla on aina historialliset juuret ja vallitsevaa tilannetta on käsiteltävä niin historian, kuin nykytilanteen valossa. Nykyisyys pohjautuu laajaan ketjuun historiallisia tapahtumia ja nykyhetki on käytännössä niiden luoma jatkumo.

Eurooppalainen, kansallismielinen oikeisto kärsii patoutuneesta ja todellisesta epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, jonka juuri syyt sekä osittain niiden aiheuttamat seuraukset käyn oheisessa kirjoituksessani läpi. Trump on osannut ja osasi jälleen iskeä eurooppalaisen oikeiston arimpiin ”kipupisteisiin”, täysin manipulatiivisella tarkoituksella. Toivon, että lukijat pitävät edellä esittämäni tarkoitusperän mielessä lukiessaan esille tuomani syyt, jotka ovat ajaneet Euroopan ”polvilleen”.

Vaikka käsittelen blogissani Eurooppaa sekä käytännössä koko maailmaa, tuon lähtökohtaisesti esimerkit Suomesta, joka valitettavasti on yksi Euroopan eniten yliliberalisoituneista maista ja kärsii johtamattomuuden lisäksi vakavaksi muodostuneesta, vaaleilla valittujen poliittisten tahojen ohi tapahtuvasta epäsuorasta vallan käytöstä.

SANANVAPAUS:

Media voidaan karkeasti jakaa informatiiviseen sekä poliittiseen mediaan. Ottan esimerkiksi oman puolueeni pää-äänenkannattajan Suomen Uutiset. Luonnollisesti poliittisenkin median on pysyttävä totuudessa, mutta se voi käsitellä aihepiiriään vapaammin. Kaikki lukijat ymmärtävät, että SU:n uutisointi kirjoitetaan ja käsitellään perussuomalaisesta näkökannasta. Kun puhutaan sitoutumattomasta mediasta, sen todellakin tulisi olla puhtaasti informatiivinen. Sitoutumattoman median tulee uutisoida maailman ja maan tapahtumista uutisluonteisesti, asiakokonaisuuksiin liemin kantaa ottamatta. Kannan muodostaminen kuuluu lukijalle/katsojalle.

Suomalaisen median politisoituminen ulottuu pitkälle historiaan. Voidaan esittää jopa poliittisesti neutraali kysymys siitä, onko suomalainen media koskaan maamme historiassa ollut pelkästään informatiivinen, vai onko sitä aina ohjannut poliittiset suuntaukset. Katson, että siirrymme historiassa riittävän kauas, kun median toimien käsittely aloitetaan presidentti Urho Kekkosen valtaan noususta vuonna 1956.

Kekkosta voidaan pitää toistaiseksi maamme viimeisenä vahvana presidenttinä. Kekkosta voidaan pitää myös synonyyminä Neuvostoliiton mielistelylle sekä kyseistä ajankohtaa hyvin kuvaavalle termille ”suomettuminen”. Kekkosta ja hänen valtakoneistoaan suojeltiin voimakkaasti median taholta, käytännössä lähes loppuun saakka. Samoin valtamedia, kuin pienemmätkin uutislähteet esittivät kansalle voimakkaasti Neuvostoliittomyönteisen kuvan. Myös Kekkosen jo melko varhain ilmenneet, vakavat terveydelliset ongelmat pystyttiin pitämään median toimesta, kansalta piilossa, aina katastrofaaliseen Islannin vierailuun saakka vuonna 1982.

Kekkosen aikakauden jälkeen maailma muuttui nopeasti. Tämä ei kuitenkaan koskenut valtamediaa, jonka vasemmistomyönteisen ajatusmaailman omaavat toimittajat jatkoivat poliittissävyistä uutisointia, ottaen mukaan uuden, vihreän ideologian. Käytännössä ainoana merkittävänä poikkeuksena suomettumisen ajoilta voidaan pitää sitä, että riippuen maan poliittisen johdon ideologisesta suuntautumisesta, nykypäivänä media ei niinkään välttämättä enää puolusta maan johtoa.

Edelleen merkittävä määrä informatiivisen median parissa työskentelevistä omaavat punavihreän taustan ja tämä myös näkyy.

Mediasta on muodostunut vallanpitäjistä melko riippumaton, vahva vallankäyttäjä. Media ”syöttää” uutiset monesti käytännössä valmiina johtopäätöksinä ja näin pyrkii muokkaamaan kansan mielipiteitä. Se mustamaalaa itselleen epämieluisia poliitikkoja vailla mitään pyrkimystä uutisoinnin myöhempään, totuutta vastaavaan oikaisemiseen. Media myös ylikorostaa tai vastaavasti totaalisesti vaikenee monessa aihealueessa. Näin se on omannut itselleen vallan päättää mistä kansa saa tietää ja mistä ei.

Kuten aloituksessa totesin, käsittelen aihealuetta lähtökohtaisesti oman maamme kautta, mutta haluan korostaa, että samoin, kuin suomettumisen aikana Suomessa, myös Neuvostoliiton ”sateliittivaltioissa” uutisointi oli korostuneen politisoitunutta ja nopeasti Neuvostoliiton romahdettua myös Länsi-Eurooppalainen media siirtyi samalle, mielipiteitä voimakkaasti muokkaavalle tasolle.

Sananvapaus, joka kautta Euroopan ei toteudu, muodostaa kansalle tärkeän sekä myöskin aran ja voimakkaita tunteita nostattavan aihekokonaisuuden. Sananvapautta käsittelevän osion lopuksi tuon esiin Uutismedia liiton julkisen toteamuksen ja jätän lukijan päätettäväksi, toteutuuko sitaatti Suomessa!

”SANANVAPAUS PELASTAA ELÄMÄÄ. Sananvapauden rajoittaminen on aina hälytyssignaali siitä, että demokratia horjuu. Ei ole sattumaa, että diktaattorit rajoittavat aina ensimmäiseksi sananvapautta. Suojellaan sananvapautta. Aina ja kaikkialla”.

KANSA EI AINA ÄÄNESTÄ ”OIKEIN”:

Kuten olen useasti todennut, kansa luovuttaa valtamandaatin kannattamalleen poliittiselle ideologialle. Äänestyksen lopputuloksesta voidaan aina käydä poliittista spekulaatiota, mutta äänesti kansa valtaan autoritarismin, ääriliberalismin tai jotain siltä väliltä juridisesti ei koskaan tule kyseenalaistaa sitä, äänestikö kansa oikein. Äänestämällä toteutuu kansan tahto ja se saa haluamansa johdon.

Euroopan Yhteisöä ja siitä muodostunutta Euroopan Unionia johti pitkän aikaa liberaali oikeisto sekä vihervasemmisto. Ensimmäiset todelliset vaaranmerkit siitä, että edellä mainitsemani tahot eivät todellisuudessa noudata täysin demokratian perusperiaatteita saatiin vuonna 2008. Kyseisen vuoden syksyllä Jörg Haiderin johtama, oikeistokansallismielinen Itävallan tulevaisuuden liitto (BZÖ) saavutti vallivoiton parlamenttivaaleissa.

Kansallismielisten tahojen nousua ei katsottu hyvällä Euroopan muissa valtapuolueissa. Aikaisemmin kansanvaltaa sekä demokratiaa painottaneet puolueet toivat esiin ensimmäistä kertaa suoraan, että kansa oli äänestänyt väärin. Tilanteen ensikertaisuuden johdosta Euroopassa perustettiin muun muassa ”viisasten miesten ryhmä”, johon myös presidentti Martti Ahtisaari kuului. Ryhmän tarkoituksena oli käsitellä heidän runsaasti painottamassa demokratiassa ilmennyttä ”ongelmaa”, eli sitä, että vapaissa vaaleissa kansa saattaisi äänestää valtaan jonkin muun poliittisen suuntauksen, kuin oikeistoliberalismin tai vihervasemmiston. Kyseinen tapahtuma oli todellisuudessa vakava isku todelliselle demokratialle.

Nykyisellään demokraattisina puolueina esiintyvät tahot eivät enää voi käyttää edellä esitetyn esimerkin kaltaista, radikaalia toteamusta siitä, että kansa äänestäisi väärin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nykyEuroopan valtapuolueet olisivat korjanneet näkemyksiään demokratian eri mahdollisuuksien suhteen. Ainoastaan sanamuodot ovat vaihtuneet. Nykyään puhutaan populismista, disinformaatiosta, manipulaatiosta sekä Euroopan kansallismielinen oikeisto on haluttu asettaa eri asteisiin, negatiivissävytteisiin kategorioihin, kuten ”laitaoikeisto” tai ”äärioikeisto”.

Propagandististen puheiden sekä määritelmien lisäksi on siirrytty myös selkeään blokkipolitiikkaan. Edellä mainitulla blokkipolitiikalla tarkoitan toimia tilanteessa, jossa kansallismielinen puolue on voittanut vaalit tai saanut sellaisen vaalivoiton, että sen paikka kuuluisi olla hallituksessa. Liberaalioikeisto yhteistyössä vihervasemmiston kanssa blokkiutuu siten, että vaalien voittaja ei pysty muodostamaan hallitusta, tai monet puolueet kieltäytyvät hallitusyhteistyöstä suuren kansansuosion saaneen puolueen kanssa. Edellä esittämäni politiikka taas mahdollistaa hyvinkin pienten minoriteettipuolueiden pääsyn hallitusvastuuseen. Tämän kaltainen toiminta horjuttaa perustellusti kansan uskoa vaikutusmahdollisuuksiinsa demokraattisissa vaaleissa.

Kun yleiseurooppalaista tilannetta katsotaan Suomen osalta, pidän erityisen vakavana, että eduskuntavaaleissa, joita perustellusti voidaan pitää tärkeimpinä vaaleina, äänestysaktiivisuus on noin 70%. Toisin sanoen, 30% äänestysikäisistä katsoo, että demokratia on ajautunut pysyvään ”oravanpyörään”, jossa hallitusvastuussa olevat siirtyvät seuraavissa vaaleissa oppositioon ja oppositio taas hallitusvastuuseen kyseisen tilanteen jatkuessa loputtomiin ainoalla tuloksella, että mikään ei todellisuudessa muutu. Vallanpitäjät mielellään luonnehtivat äänestämättä jättäneet yhteiskunnasta syrjäytyneiksi. Tämä ei pidä paikkansa. Tällä hetkellä Suomen suurimmaksi puolueeksi voidaan katsoa ”nukkuvat”, jotka ovat ajautuneet krooniseen epäuskoon minkään laisesta vaikuttamismahdollisuudesta äänestämällä. Kyseinen, suuri äänestämättä jättävien ryhmä on oikeassa, mikään ei muutu tulevaisuudessakaan, jos puolueiden johto ei omaa vahvaa johtajuutta ja käytä kansan vaaleissa antamaa valtamandaattia kaikessa siinä laajuudessaan, kuin perustuslaki mahdollistaa.

EUROOPAN UNIONI MUODOSTAMASSA UHAN KANSALLISVALTIOILLE:

Moni ei edes tiedä, että nykyisen EU:n muodostumisen mahdollistanut tapahtumainkulku sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeen. Keski-Euroopassa nähtiin, että jonain päivänä Länsi- ja Itä-Saksa tulevat yhdistymään. Haluttiin ennaltaehkäistä tilanne, jossa uudelleen yhdistynyt Saksa pystyisi muodostamaan uhan muulle Euroopalle. Näin ollen Keski-Eurooppa, erityisesti tulevaisuudessa mahdollisesti yhdistyvä Saksa haluttiin tehdä taloudellisesti sekä resurssipoliittisesti toisistaan riippuvaiseksi. Tulevaisuuden Saksa haluttiin muun muassa tehdä rautavarantojen suhteen riippuvaiseksi Ranskasta. Kyseisen kaltaisilla toimilla haluttiin ennalta ehkäistä Euroopan sisäinen uusi suursota.

Muun muassa edellä esitetty toimi oli yksi ”lähtölaukauksista” kehitykselle, joka lopulta johti Euroopan Yhteisöön, EU:n sekä yhteisvaluutta Euroon. EU:ni, itsenäisistä kansallisvaltioista muodostuvana talous, sekä viimeisimpien tapahtumien johdosta myös sotilasliittona olisi toimiva järjestelmä, joka loisi tarvittavan voiman ja vastavoiman Venäjän, USA:n ja Kiinan etupiirijaolle sekä valtapolitiikalle.

Asetan kuitenkin vahvan painoarvon EU:n toimimisesta itsenäisten kansallisvaltioiden valtioliittona. Nykyinen kehitys ylikansallisesta liitosta, jossa maat ovat alisteisia unionin antamille direktiiveille sekä asetuksille on luonnollisesti Euroopan kansallismielisille puolueille voimakkaan negatiivinen kehityssuunta.

Venäjän kolme vuotta sitten käynnistämän suursodan realisoituessa, Eurooppalaisissa maissa vallinnut harhakupla pysyvästä rauhantilasta puhkesi lopullisesti.

Kuten monesti olen todennut, mikään ei pysy ikuisesti samankaltaisena. Edellä esitetyn faktan ymmärtämättömyys konkretisoituu suomalaisessa politiikassa, jossa maamme lainsäädännön on annettu lukkiintua vanhoihin, aikansa eläneisiin kansainvälisiin sopimuksiin sekä direktiiveihin. Myös poliittisideologisen strategian on vastattava vallitsevaa todellisuutta. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa Euroopan on pidettävä yhä enemmän yhtä niin taloudellisesti, vastavoimana USA:lle ja Kiinalle sekä sotilaallisesti, NATO:n viidennen artiklan romuttuessa Trumpin politiikan myötä. Yhtenäisyys on tärkeää, mutta samalla on edelleen pidettävä kiinni ihanteesta koskien itsenäistä kansallisvaltiota. Yhtenäisyys ja yhteistyö ei kuitenkaan saa johtaa tilanteeseen, missä maamme johto on kokonaisuudessaan sidottu ulkopuolelta tuleviin määräyksiin. Näin osittain jo on ja niin kutsumani ”unionistit” maailman poliittisista suurista muutoksista huolimatta ovat ajamassa Euroopan valtioita kohti totaalista liittovaltiota. On muistettava, että totaalinen liittovaltio on kokonaisuudessaan täysi vastakohta itsenäiselle kansallisvaltiolle.

SUOMI VALITETTAVA ESIMERKKI VIRKAMIESBYROKRATIASTA:

Suorana sitaattina kirjoittamani Metsästyskirjan sivulta nro: 95: ”Perustuslain 1 luvun 2 §:n 1 momentti sekä 3 §:n 1 ja 2 momentti luovat perustan sille, miten maatamme johdetaan. Edellä esitetyn suorana sitaattikiteytyksenä todetaan, että:” Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta […] Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto […]” Toisin sanoen periaate miten maatamme johdetaan sekä miten vallitsevat epäkohdat lainsäädännöllisesti korjataan, on selkeästi määritelty.”

Edellä esittämääni sitaattiin viitaten, otan esimerkin metsästyspolitiikasta. Lähes kaikki metsästykseen liittyvät epäkohdat pystytään korjaamaan ilman EU:n lupaa. Metsästyskirja sisältää käytännössä kaikki metsästys-, riistanhoito- ja metsäpolitiikan lainsäädännölliset muutosehdotukset. Suomessa on pääministerimme näkemyksen mukaan vallassa ”historian metsästysmyönteisin oikeistohallitus”. Lisäksi oma puolueeni, Perussuomalaiset ovat hallituskoalition toiseksi suurin puolue. Silti, vaikka hallitus on ollut kohta kaksi vuotta vallassa, mitään ei ole saatu aikaiseksi. Päinvastoin metsästyspolitiikka on ajautunut ennennäkemättömään katastrofiin.

Vaikka, siis lähes kaikki olisi käytännössä muutettavissa kansallisella päätöksellä mitään konkreettista ei ole saatu aikaiseksi ja tässä kontekstissa näen eräänä olennaisena syynä maamme politisoituneen virkamieskoneiston, joka käyttää todellista valtaa kansan vaaleilla valitun, virallisen johdon ohi.

Toimivassa yhteiskunnassa, esimerkiksi ministeriöiden vaaleissa vaihtumattomien virkamiesten tulisi toimia ministeriötä johtavan ministerin apuna sekä työssään edistää ministerin tahtotilaa. Totuus on kuitenkin se, että jos ministeri ei omaa riittävää tietotaitoa ja paljon painottamaani vahvaa johtajuutta vihervasemmistolainen virkamieskunta edistää aivan muita toimia, kuin ministeri haluaisi ja hallitusohjelmaan on kirjattu. Tästä konkreettisena, metsästykseen liittyvänä esimerkkinä lähtökohtaisesti virkamiehistä muodostuneet suurpetotyöryhmä sekä valkoposkihanhi/merimetsotyöryhmä. Vuoden pohdiskelun tulos on totaalinen nolla, ja lupaukset tilanteen osittaisestakin paranemisesta liittyvät enemmän lähestyviin kunta/aluevaaleihin, kuin todellisuuteen.

Erityisesti vihervasemmistolaiset toimijat ovat vuosikymmenten saatossa saaneet erittäin vahvan edustajiston maamme virkamieskunnassa, ja tämä on merkittävä syy yleispoliittiseen lainsäädännön muuttumattomuuteen ja asiaa palvelemattoman byrokratian jatkuvaan kasvuun.

Kun asiakokonaisuutta katsotaan kansan näkökannalta, Suomen muodostuminen politisoituneiden virkamiesten yhteiskunnaksi antaa jälleen uuden, vahvan argumentin sille kysymykselle miksi kansan vaaleissa esittämä tahtotila ei toteudu!

OIKEUSLAITOKSEN VALLANKAAPPAUS:

Viitaten yllä olevaan väliotsikkoon, oikeuslaitoksen sekä ”oikeusoppineiden” puuttuminen yhä enenemässä määrin asiakokonaisuuksiin, jotka eivät niille kuulu, on yleiseurooppalainen ilmiö, joka kärjistyy erityisesti Suomessa.

Otsikossa oleva toteamus voi kuulostaa radikaalilta, mutta se perustuu vahvaan argumentaatioon. Allekirjoittanut itse on käsitellyt asiaa useasti julkisuudessa. Kun lukijat katsovat blogini ”Arvio tilanteen kehittymisestä” alkua, voidaan todeta, että en todellakaan ole ainut poliitikko maassamme, joka on esittänyt vastaavan laisen näkökannan.

Myös oheisen kontekstin käsittelyssä on ratkaisevan tärkeää palata vallitsevan tilanteen historiallisille alkujuurille. Oikeuslaitos, jota tekstin luettavuuden kannalta jatkossa käytän synonyyminä myös oikeusviranomaisille/”oikeusoppineille”, perustelee toimintansa narratiivilla koskien vallan kolmijako-oppia.

Vallan kolmijako-oppi perustuu Ranskassa aikanaan vaikuttaneen ajattelijan, Montesquieun oppiin, jossa toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovalta kuuluvat selkeästi toisistaan erillisille, itsenäisille elimille. Fakta, jota oikeuslaitos omien intressiensä johdosta ei halua myöntää on se, että Suomessa vallan kolmijako-oppi ei puhtaana versiona ole käytössä!

Havainnollistan maamme todellista valtaoppia suoralla sitaatilla joulukuussa 2023 kirjoittamastani blogista ”Kuka johtaa Suomea?” ”Niin kauan kuin vallitseva perustuslakimme on olennaisimmilta osiltaan voimassa, kansan demokraattisessa eduskuntavaalissa valitsema eduskunta, eli suurimmalta osin enemmistöhallitus on varsinkin tuomiovallan yläpuolella ja käyttää maamme korkeinta valtaa. Toisin sanoen, lainsäädäntövaltaa käyttää Suomessa eduskunta ja eduskuntaan kuuluva valtioneuvosto. Toimeenpanovaltaa käyttää valtioneuvosto sekä presidentti. Tuomiovalta kuuluu tuomioistuimille, joiden tulisi olla riippumattomia. […] Eduskuntavaalien jälkeen muodostettava enemmistöhallitus säätää lait, tarvittaessa tekee muutoksia jopa perustuslakiin aikaisemmin oheisessa kirjoituksessani esittämin varauksin. Virkamiehet vastaavat lain kirjaimen käytännön soveltamisesta virassaan sekä tuomioistuimet tulkitsevat lakia tapauskohtaisesti. Tilanteessa jossa virkamiesten/viranomaisten ratkaisut ja tuomioistuimen päätökset ovat johdonmukaisesti ristiriidassa enemmistöhallituksen poliittisen linjan suhteen, hallitus tekee tarvittavat lainsäädännölliset muutokset. Näin ollen maalla on selkeä johto ja kansan vaaleissa esittämä tahtotila toteutuu.”

Edellä oleva sitaatti tarkoittaa kiteytettynä, että tuomioistuinten rooli on tulkita vallitsevaa lainsäädäntöä sekä kansainvälisiä sopimuksia ja velvoitteita tapauskohtaisesti. Ei muodostaa ennakkotapausluonteisilla päätöksillään estettä eduskunnan tärkeimmälle tehtävälle, eli lainsäädännölle.

Eduskunnan lainsäädäntötyön ja tuomioistuinten väliset ristiriidat ovat konkretisoituneet juuri kansainvälisten sopimusten ja velvoitteiden tulkintaan. Otan suoran sitaatin kirjoittamani Metsästyskirjan sivulta nro: 284. ”Käsiteltäessä perustuslakia on huomionarvoisaa kyseisen lain 94 § koskien kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksymistä. Kyseisen pykälän 1 momentin viimeisessä lauseessa suorana sitaattina mainitaan: ”Eduskunnan hyväksyminen vaaditaan myös tällaisen velvoitteen irtisanomiseen”, ja pykälän 2 momentin ensimmäinen lause jatkaa samaisen asian käsittelyä seuraavalla suoralla sitaatilla: ”Kansainvälisen velvoitteen tai sen irtisanomisen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä”. Toisin sanoen Suomen korkein lainsäädäntö toteaa selkeästi, että kansainvälisestä velvoitteesta voidaan irtisanoutua. […] Lisäksi nyt käsiteltävän perustuslain 94 § 3 momentin suorana sitaattina todetaan, että: ”Kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita.”

Kun pidetään mielessä edellä esitetyt perustuslailliset faktat, luovat ne vahvan argumentaation sille, että vain lähiaikojen räikeimmät tapaukset esiin tuoden, oikeuslaitos on omannut itselleen perustuslakiin kuulumattoman vallan estäessään eduskunnan lainsäädäntötyön suurpetokysymyksessä sekä itärajan välittömässä sulkemisessa. Lisäksi on hyvin todennäköistä, että raja, eli käännytyslain jatko tulee muodostumaan ongelmalliseksi.

Samaan kontekstiin kuuluu myös Ottawan jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen irtisanomista vaatineen kansalaisaloitteen käsittelemättömyys eduskunnassa. Eduskunnan puhemies teki asiassa lopullisen päätöksen, mutta päätökseen vaikutti silminnähden ”oikeusoppineiden” sekä eduskunnan pääsihteerin voimakas painostus.

Korkeimman hallinto-oikeuden tehdessä aikanaan suurpetolainsäädännön kokonaan jäädyttänyt päätös koskien karhun kannanhoidollista metsästystä totesi KHO:n presidentti Kuusiniemi julkisesti, että: ”Demokratia ei ole enemmistön diktatuuria.” Kuusiniemen toteamus kiteyttää oikeuslaitoksen nykyisen näkökannan. Jos demokratia ei ole enemmistön ”diktatuuria” millä termillä kutsumme joulukuun 2023 tapausta? Kansan eduskuntavaaleissa äänestämä eduskunta, siitä muodostettu enemmistöhallitus, kansan tahtotilaa korreloiva perustuslakivaliokunta, tasavallan presidentti, rajavartiolaitos sekä puolustusvoimat halusivat vakavassa kansallisessa turvallisuuskysymyksessä sulkea koko itärajan välittömästi. Yksi mies, apulaisoikeuskansleri Puumalainen pysäytti itsevaltaisesti koko toimen. Mielestäni edellä oleva absurdi tapahtumainkuvaus on todellista diktatuuria! Kaikkein eniten oudoksun, että kaikki rajan välitöntä sulkua vaatineet tahot suostuivat tottelemaan perustuslailliset toimivaltuutensa selkeästi ylittänyttä apulaisoikeuskansleria!

VIHERVASEMMISTO HALLITSEE TUTKIMUS- JA OPETUSLAITOKSIA:

Yhdistynyt vihervasemmisto on aina varhaisesta 1970- luvun lopusta alkaen aloittanut tehokkaan sekä määrätietoisen ”ideologisten juurien” työntämisen yhteiskuntien kaikille osa-alueille. Tältä ei luonnollisesti ole välttynyt tutkimus/opetussektorikaan.

Uusien sukupolvien ajattelun suoranainen manipulaatio alkaa usein jo päiväkodeista, saavuttaen laajimmat mittasuhteensa yliopistomaailmassa. Kyseessä on alusta alkaen selkeä propagandistinen toiminta, jonka kaikki pystyvät havaitsemaan. Moni yliopiston nykyinen professori ei edes lainkaan enää peittele vihervasemmistolaista taustaansa.

Kuten väliotsikkokin antaa ymmärtää, politisoituminen ei koske vai opetuslaitoksia vaan sen räikeimmät vaikutukset näkyvät monen tutkimuslaitoksen, kuten 200 miljoonan euron vuosibudjetilla toimivan Luonnonvarakeskuksen osittain täysin pseudotieteellisissä tutkimuksissa ja tutkimustuloksissa, joilla tuetaan virkamieskoneiston sekä oikeustahojen toimia ja päätöksiä.

Ottaen esimerkiksi LUKE:n, kaikkien tulisi nähdä vakavat vaaran merkit, kun virallinen tutkimus ja toisaalta olosuhteet, jossa kansalaiset elävät eivät enää lainkaan kohtaa.

Vihervasemmiston todellista epäsuoraa valtaa osoittaa hyvin se, että hallituksellamme, jolla on valta leikata, jättää vihreän sektorin merkityksellisen laajat veronmaksajien rahojen budjetoinnit käytännössä rauhaan ja leikkaa kansakuntamme herkimmistä kohteista kuten terveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista.

KANSALLISMIELISEN OIKEISTON SISÄINEN VALTAPOLITIIKKA:

Valitettava totuus on se, että kansallismieliset oikeistopuolueet ovat enemmän tai vähemmän sisäisesti riitaiset. Tämä puhtaasti valtapoliittinen asetelma vähentää kyseisten puolueiden toimintakykyä poliittista päävastustajaa, vihervasemmistoa kohtaan.

En tarkoituksella nosta itseäni ”jalustalle”, mutta käytän poliittista uraani esimerkkinä, joka on valitettavan saman kaltainen monen muun kansallismielisen poliitikon suhteen niin Suomessa, kuin Euroopassa.

Liittyessäni aikanaan Perussuomalaiseen puolueeseen, vilpitön tarkoitukseni oli rakentavassa yhteistyössä puoluejohdon sekä puoluekoneiston kanssa ajaa yhteistä asiaamme ja samalla valjastaa oma asiantuntemukseni puolueen ja isänmaan hyödyksi.

Vain muutamin esimerkein, tasan kaksi vuotta sitten Perussuomalaisen puolueen ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi kirjoittamani noin neljäsataa sivuisen teoksen Metsästyskirja. Kyseinen kirja otti kattavasti kantaa aihealueeseensa sekä toimi osaltaan myös yleisideologisena/poliittisena teoksena. Kirja muun muassa sisälsi käytännön tasolla aihealueeseensa liittyvien ongelmien tarkasti harkitut sekä perustellut lainsäädännölliset muutosesitykset. Kaikesta huolimatta yhtään teoksen lakimuutosta ei ole otettu käsittelyyn.

Olen ainakin suomalaisista politikoista selkeimmin ja voimakkaimmin ottanut puheissani ja kirjoituksissani kantaa oheisen blogin kaikkiin epäkohtiin, sekä lanseerannut poliittiselle kentälle uuden, aihealuetta kuvaavan termin: ”Epäsuoran vallankäytön neljä valtakomponenttia”, jotka siis ovat 1) politisoitunut media, 2) kansan vaaleissa valitseman johdon ohi toimiva politisoitunut virkamieskoneisto, 3) perustuslakiin perustumattoman vallan itselleen kaapannut oikeuslaitos sekä 4) politisoituneet tutkimus- ja oppilaitokset.

Toivon lukijan miettivän oheisessa blogissani käsittelemiäni epäkohtia sekä epäsuoran vallankäytön komponentteja. Ne ovat hyvin pitkälti samoja, joihin USA:n uusi presidentti on omassa maassaan puuttunut. Ne ovat myös hyvin monessa asiakokonaisuudessa yhtäläisiä USA:n varapresidentti Vancen esittämiin, Eurooppaa koskeviin pääongelmiin. Ne ovat syy, joiden seurauksena Eurooppa Suomi mukaan lukien on ”lyönyt itse itsensä polvilleen”.

Kyseiset asiakokonaisuudet tiedostetaan Euroopan oikeistolaisissa, kansallismielisissä liikkeissä ja on tiedostettu jo pidemmän aikaa. Näin ollen voidaan esittää perusteltu kysymys siitä, miksi vasta Atlantin toiselta puolelta tullut varapresidentti sai monessa puolueessa Eurooppaa vaivaavien ydinsyiden julkisen pohdiskelun alulle puolueiden johdossa. On oudoksuttavaa, että Vancen tahallisesti väärässä paikassa ja väärästä aiheesta pitämää puhetta ylistettiin omankin puolueeni eräiden kärkipolittikkojen toimesta ”Oppitunniksi Euroopalle”!

Syy edellä mainittuun on monelta osaa ihmisluonteen syvimmässä olemuksessa ja ei kosketa vain kansallismielistä oikeistoa. Vallitseva johto haluaa pysyä vallassa, vaikka vallan ei tulisi olla itsetarkoitus. Ammattitaito, päämäärätietoisuus sekä persoonalliset ominaisuudet vahvaan johtajuuteen ovat voimakasta valtaa. Ja valta koetaan aina vallitsevan johdon joillain tasoilla vakavaksi uhaksi. Edellä mainittu on syy, miksi kyseisen kaltaiset henkilöt halutaan usein blokata ja siinä samassa vallitseva johto luo itse puolueen sisäisen vahvan opposition. Tämä on valitettavaa, sillä pitkälti samat arvot jakavien puoluetoverien tulisi tehdä yhteistyötä blokkipolitiikan sijaan.

YHTEENVETO:

USA:n uusi presidentti Donald Trump on vahva, kansallismielinen, nykyaikamme yhden suurvallan johtaja. Trump on politiikassaan painottanut laajalti sananvapauden tärkeyttä, vaikka todellisuudessa sananvapaus on hänen kohdallaan hyvin subjektiivinen näkemys. Trump vastustaa virkamiesbyrokratiaa, ja on lyhyen valtakautensa aikana aikaansaanut laajoja puhdistuksia virkamieskoneistossa, mikä luonnollisesti selkeyttää johtosuhteita ja nopeuttaa lainsäädäntöä sekä päätöksentekoa. Trump vastustaa politisoitunutta ja ”lain hengen” unohtanutta, ”pykäliä viilaavaa” oikeuslaitosta. Trump on oman maansa osalta puhkaissut ”punavihreän kuplan” ja pyrkii asettamaan ilmasto- ja ympäristöpoliittiset tavoitteet vastaamaan todellisuutta, ei vihervasemmiston omia poliittisia pyrkimyksiä.

On kuitenkin ymmärrettävä, että vaikka Trump jakaa pitkälti Eurooppalaisten kansallismielisten liikkeiden edellä esitetyt näkökannat, hän ei ole messiaaninen vapahtaja, joka pelastaa Euroopan vihervasemmistolaisista sekä oikeistoliberaaleista suuntauksista.

Presidentti Trumpiakin käsiteltäessä on myös katsottava historiaan. USA:n ”strateginen silmä” on aina ollut Aasiassa sekä Lähi-Idässä. Trumppia ei Eurooppa kiinnosta, tämän hänen johtonsa on hyvin selkeästi tuonut esille toteamuksella, että ”Venäjä on Euroopan ongelma!” Trump, Putin ja Xi hyödyntävät toisiaan ja ovat jakamassa maailmaa uusiin etupiirijakoihin. Trumpin politiikan myötä romahti myös NATO:n viidennen artiklan uskottavuus USA:n osalta.

Trump ja hänen hallintonsa osaa taitavan manipulaation. Kuten oheisen kirjoitukseni alussa totesin, eurooppalainen kansallismielinen oikeisto kärsii patoutuneesta ja perustellusta epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Nykyinen USA:n johto tietää tarkalleen eurooppalaisen oikeiston ”kipupisteet”, joihin varapresidentti Vance taitavasti iski. Trumpin hallinnon tarkoituksena oli tarkoitushakuisesti luoda erimielisyyttä jo muutenkin erimielisten Euroopan valtioiden Ukraina politiikkaan.

Ukrainaan liittyen haluan lausua vakavan varoitukseni siitä, että jos Ukraina kaatuu tai pakotetaan Venäjän kannalta edulliseen ”rauhaan”, Putin jatkaa aggressiivista ulkopolitiikkaansa.

LOPUKSI:

Euroopan kansallismielisten puolueiden tulee pitää kirkkaana mielessä, että emme tarvitse Atlantin takaista ”vapauttajaa” saati toisin, kuin osa Saksan AFD:n poliitikoista, panssareilla itärajan yli tulevaa Putinia. Eurooppalaisten valtioiden on löydettävä omista maistaan vahvat, kansallismieliset johtajat. Ja olisi suotavaa, että ainakin Suomessa kyseinen kehityskulku tapahtuisi varsin nopeasti, sillä Trumpin toimien johdosta aikaikkuna sille milloin Venäjä on iskukykyinen maatamme kohtaan, supistui huomattavasti!