Juuri käydyt kunta- ja aluevaalit menivät niin puolueen kuin myös omalta osaltani suoraan sanoen huonosti. Tai . . . ollaan rehellisiä ja todetaan, että huonommin kuin huonosti. Syitä on hyvä miettiä nyt vähitellen järjen siirtäessä tunnetta syrjään koetun pettymyksen jälkeen. Kiukkureaktiot vaaliyönä tai sen jälkeisenä aamuna eivät yleensä ole niin kovin rakentavia eivätkä tuota faktoihin perustuvia analyysejä. Varsinkaan julkiset avautumiset koko kansalle ja itsensä peliin vaalityössä laittaneiden ”opettaminen” jälkiviisaana eivät kanna hedelmää eivätkä todellakaan ole hyvä alku tilanteen järkiperäiseen perkaamiseen.

Entinen puoluesihteeri Arto Luukkanen näytti avautuvan Uusi Suomi blogialustalla vaaliyönä. Aluksi Ihmettelin, miksi kirjoitus oli ajoitettu juuri tuohon ajankohtaan. Tarinan luettuani luulen ymmärtäneeni ajoituksen. Koko kansalle avattiin kirjoituksessa syitä Perussuomalaisten huonoon vaalitulokseen. Kirjoituksessa oli kolme pointtia, jotka eivät tietenkään välttämättä yleisellä tasolla niin huonoja olleet. Toki syyn ja syyttelyn raja oli näissä häilyvä. Politiikan ammattilainen osaa kertoa – ainakin jälkikäteen – miksi meni pieleen ja kenen syy. Esitetystä kolmesta pointista ei pelikirjaksi nopeaan menestykseenkään kuitenkaan ole.

Syitä siis kirjoituksen mukaan löytyy kolme. Ensinnäkin, ehdokasasettelua ei hoidettu kunnolla. Syyllisiä ovat siis paikallisyhdistykset? Taakan voi tietenkin kaataa paikallisille toimijoille. Sujuvasti voi samalla ohittaa sen, että monissakaan kunnissa ei ollut kovin suurta jonoa ehdokkaiksi. Mistähän se johtuisi? Taitaa syy olla syvemmällä pinnan alla. Toinen pointti on Luukkasen mukaan se, että jotkut ovat aloittaneet oman, puolueen sisäisen kampanjoinnin ennen vaaleja. Hänen mukaansa siis puolueen johtopaikoista olisi käyty kisaa vaalien alla ja tämä vei energiaa. Itse pienen ehdokkaan roolissa omaa vaalityötä tehdessäni en tällaista huomannut. Mutta – jos näin olisi ollut, kannattaako asiasta kirjoitella jälkikäteen koko äänestävälle kansalle. Kiukutellaan keskenään siellä pukuhuoneessa, mutta ei tuoda kaikkea yleisölle. Kolmas pointti on, että arvostelua pitää kestää. Tulkitsen tähän liittyvästä tekstistä väitteen, että puolueen johto on erkaantunut kentästä. Tähän viittaa sarkastinen maininta suurista nettitähdistä ja heidän säteilevän tenhoavista esiintymisistä. Vanhat karpaasit kuulemma pitää saada taas esiin kesän puoluekokouksessa. Laskeeko ex-puoluesihteeri itsensäkin niihin? Kriisissä kompuroidessa on tietenkin täysin inhimillistä haikailu niihin vanhoihin (muistin mukaan) hyviin aikoihin. Ympäristö kuitenkin muuttuu koko ajan. Siinä on pysyttävä mukana. Vanhat lääkkeet eivät uuteen tautiin tehoa. Sen paperisanomalehden voi kai herättää henkiin. Monet ilmeisesti sitä kaipailevat. Ei pidä kuitenkaan luulla, että se olisi avain kannatukseen.

Eivät Arto Luukkasen ajatukset täysin tuulesta temmattuja ilmeisesti ole. Itse kuitenkin näen huonon vaalimenestyksen koostuvan jonkin verran eri komponenteista kuin mitä ex-puoluesihteeri esittää. Myös toimenpiteet vastaavan kannatusromahduksen välttämiseksi ovat monimutkaisempi mekanismi kuin kirjoituksen kolmessa pointissa kerrotut. Peruuttaminen vanhaan ei ole oikea vaihtoehto. Eteenpäin pitää mennä, vaikka jotain korjausliikkeitä onkin tehtävä.  

Aivan positiivista, että Luukkanen lupailee nousua tappion jälkeen. Siitä olen samaa mieltä. Sisuakin toki tarvitaan. Se ei kuitenkaan nyt riitä. Suunnan muuttamiseen tarvitaan kunnollista, rauhallisin mielin tehtyä analyysiä ja sen jälkeen pohdintaa, pitääkö strategiaa muuttaa seuraavan kahden vuoden aikana samanlaisen kannatusromahduksen torjumiseksi 2027. Vasta sitten tullaan siihen, mitä taktisia, käytännön toimenpiteitä tarvitaan. Innokkaimmat olivat jo vaihtamassa puolueen johtoa. Pidän tätä melko vastuuttomana ja epäreiluna toimintana varsinkin, kun se heitetään ilmaan julkisesti, kaiken kansan eteen. Vaalitulos on nyt hyvä herätys. Tästä kyllä noustaan, kunhan kotiläksyt tehdään huolella.

Olisikohan tämä vaaliyön kannanotto ollut oman kampanjan avaus. Nähtäväksi jää.