Perussuomalaiset

Tiina Grönlund

Oikea valvonta ei voi olla vain kanteluiden varassa

Yhteiskunnassa mikään ei ole pettänyt pahemmin kuin sijoitus- ja hoitopaikkojen valvonta.

Valvomattomuus on johtanut väärinkäytöksiin ja suoranaisiin laittomuuksiin sekä lastensuojelussa että vammaisten- ja vanhusten hoitolaitoksissa. Lapsia on mm. riisutettu alasti henkilökunnan edessä, rangaistu eristämisellä, harrastusten epäämisellä tai omaisuuden takavarikoinnilla. Vammainen poika puolestaan oli päivät teipattuna tuoliin ja yöt kuormaliinoilla kiinni sängyssä. Vanhustenhoidossa toistuvien puutteiden ja laiminlyöntien on puolestaan epäilty johtaneen jopa ennenaikaisiin kuolemiin.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin vuonna 2018 teetttämissä yllätystarkastuksissa lastensuojelulaitoksiin paljastui paljon laittomia toimintatapoja. Tarkastuksia tehtiin vain 3,5 % eli seitsemääntoista yli viidestäsadasta laitoksesta. Pienestä otoksesta huolimatta seurauksena oli läjäpäin huomautuksia lasten ja nuorten epäasiallisesta kohtelusta ja yksi laitoksista suljettiin.

Valviran, eduskunnan oikeusasiamiehen ja valtioneuvoston oikeuskanslerin toteuttama valvonta perustuu pääosin tehtyihin kanteluihin. Tarkastusten määrä on nykyään lisääntymässä, kun nuoret ovat rohkaistuneet ilmoittamaan kohtelustaan. Näistä kanteluista hälyttävä määrä noin 70-80 prosenttia osoittautuu aiheellisiksi. Lasten, vanhusten ja vammaisten kohdalla ilmoitus jää usein omaisten vastuulle – jos hänellä sellaisia on. Yksinäisen etua ei valvo kukaan.

 

Mutta oikea valvonta ei voi olla ainoastaan kanteluiden varassa. – Eihän?

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden valvonnasta kunnissa ovat vastanneet johtavat virkamiehet, toimialueella aluehallintovirasto ja valtakunnallisesti Valvira. Toimeksiantosuhteisten lasten-, vanhusten- ja vammaisten perhehoidon valvonta on yksinomaan kuntien sosiaalityöntekijöiden vastuulla. Valvira on todennut, että valvontaresurssit ovat Suomessa Pohjoismaiden pienimmät.

 

Omavalvonnalla puolestaan pyritään varmistamaan tehtävien lainmukainen hoito ja sopimusten noudattaminen sekä kunnallisessa että yksityisessä palvelutuotannossa. Jostain syystä itse olen kriittinen näiden valvontatehtävien oikeellisuudesta ja kirjausten vilpittömyydestä. Väärinkäytöksiä on paljastunut. Tarvitaan ulkopuolista tarkastusta ja mielellään yllätyksellisesti.

 

Siirryttäessä hyvinvointialueelle vuoden alussa on hyvääkin tiedossa. Aluevaltuutetuista koostettu asiakaskokemusjaosto vastaa niin omien kuin yksityisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien kokonaisvalvonnasta ja raportoinnista. Ainakin valvonta paranee.

 

Asiakaskokemusjaosto vastaa myös palvelujen tasapuolisen saatavuuden ja laadun seurannasta, asiakaspalautejärjestelmän järjestämisvastuun linjauksista ja kehittämisestä sekä asukkaiden aloitteiden ja palvelupalautteiden käsittelystä.

 

Asiakaskokemusjaoston nimenomaisena tehtävänä on saada asukkaiden ääni kuuluville. Olen onnekas ja etuoikeutettu, kun pääsin tähän ryhmään.

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Tiina kysyy , että oikea valvonta ei voi olla , pelkästään kanteluitten varassa ?! Ei varmaankaan voi !! Mutta onkos se ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tiina Grönlund
#5

Pääsääntöisesti näin on. On todettu, ettei valvojia ole riittävästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tämä yhteiskunta on muutenkin aivan sekaisin.
Politikot kannustaa kaikkeen mahdolliseen moraalittomuuten.

Esim. sellainen asia. Iso Osa sosiaaliturvan varassa elävistä ja myös tänne pakolais statuksella loisimaan tulleista , penee Puolet rahasta tupakkaan !
Jos lasketaan ettö sosiaali elätti saa keskimäärin noin 1800,-/ kk avustuksia josta jää käyttörahaa 600,-/ kk
Siis 20 ,- / päivässä rahaa käytettävissä ruokaan ym. kaikkiin muihin menoihin ,niin osa laittaa tästä 10 ,- päivässä tupakkaan HULLUA !
Sitten yskii ja kituuttaa vähällä rahalla
Kun taas hyvin toimeen tulevista vain pieni osa nykyään tuhlaa rahansa ja terveytensä tupakkaan.
Meillä on paljon pienituloisia n.2200-2400,- / kk tienaavia
Ne kun maksaa enemmän veroja työmatkakuluja ym. niin niillekään ei jää kun se 20-25 ,-/päivässä käytettäväksi ruokaan ja muihin menoihin niin pieni tuloisissakin on paljon tyhmiä jotka poltaa puolet omista käyttörahoista savuna ilmaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Tämä asia paljastaa monta vääryyttä tässä maassa !

1. Ei ole oikein että kotona sosiaali turvalla loisimalla jää saman verran rahaa käteen (20,-) käytettäväksi ,kuin pieni palkkaisessa työssä
TÄMÄ KANNUSTAA VELTTOILEMAAN JA HOUKUTTELEE JOPA
ULKOMAILTA LOISIJOITA TÄNNE.

2.Ei ole oikein että tupakan hinta on niin alhainen,että se kannustaa polttamaan puolet käytettävissä olevista rahoista savuna ilmaan
Tupakan hinta pitäisi vähintäänkin 2-3 kertaistaa !
Jotta tupakointi loppuisi ja sosiaaliturvan varassaolevien ja pienituloisten käytettävissä oleva raha määrä tuplaantuisi.

3.Ei ole oikein että tänne tuodaan ulkomailta elättejä loisimaan

4. Ei ole oikein että Suomessa on Euroopan kallein ruuan hinta
vaikka meillä on saman arvoinen yhteisvaluutta Euro käytössä.
Tästä syystä palkat ja sosiaaliturva on Suomessa
Lähes tuplaten suurempi keski ja etelä Euroopassa.
Mikä aiheuttaa kilpailukyky ongelmia jo nyt,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Mikä neuvoksi ?

Sosiaali pummejen tukia ei voi merkittävästi leikata eikä pieni palkkaisten tuloja nostaa.
Ruuan ja asumisen hinta on saatava laskemaan Suomessa !

Ruuan hinta on vaikka pakotettava alemmalle tasolle !
Se on vain kilpailun puutteesta kiinni .
(Esim. vaatteiden hinta on tullut itsestään Eurooppalaiselle tasolle viimme vuosien aikana ,ilman mitään pakkoja vain kilpailun ja netin takia)

Asumisen hintaa saadaan alas kiinteistövero ja Pääomaveroja laskemalla, koska ne vaikuttaa suoraan Vuokratuottoon mitä viivan alle jää joka määrää Vuokratason. Näin Vuokria saadaan 20% lasketttua.

Pieni palkkaisen käteen jäävää osuutta pitää saada näillä keinoin nostettua niin että se kannustaa sosiaalipummit töihin…..

Jos Suomessa makuutetaan kotona ihmisiä se luo aivan mahdottomasti painetta ja ruuhkaa kalliisiin huostaanottoihin,mielisairaaloihin,vankiloihin hoitokoteihin jne… Ihmiset pitää kannustaa tienaamaan itse jokapäiväisen leipänsä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Jos jatketaan samaan malliin ,niin Suomalaisista tehdään samanlaisia Aborginaaleja kuin australin aborginaaleista tehtiin 1960 luvulla niitä mukuutettiin ja työmiehet tuotiin ulkomailta.
Nyt lopuista kotka on hengissä ei ole mihinkään ne on alkoholisoituneita ja huumehörhöjä sosiaali elättejä…
Suomessa käy samoin jos jatketaan Hallituksen Huumeistus;homotus Pakolaisten hyysäys ja sosiaali pummien makuuttamis politiikalla !

TÄHÄN ON SAATAVA MUUTOS !
Tai sitten hyväksyttävä tuo tosiasia.
Joka ajaa konkurssiin koko yhteiskunnan koska hoitaminen ja hyysämien on vielä tupaten kalliimpaa kuin siihen johatva sosiaali elätys..
Eli kaikki kynnelle kykenevät töihin ,ja sairaat ja lapset ja vanhukset on hoidettava kohtuullisin kustannuksin.

Pitää muistaa sekin että kunnon moraalinsa säilyttänyt työmies tai nainen ei halua hoidettavaksi tai hyysättäväksi ennen kun on pakko.
Mutta Moraali kun tuhotaan hyysämällä heti rippikoulun jälkeen niin ei ole halua tehdä mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pale
Vihainen
#9

Miksi meidän pitäisi elättää muiden maiden kansalaisia? … EI MIKSIKÄÄN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Valvonnan puute ei ole uusi asia. Valvontaa ei ole ollut vuosikausiin, ei kunnallisissa eikä yksityisissä hoitopaikoissa.

Huutolaissysteemihän täällä vallitsee. Annetaan sille, joka halvimmalla ottaa hoitaakseen lapsen, nuoren, vammaisen tai vanhuksen.
Eikä perään katsota, eikä mitään kysellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tiina Grönlund
#6

Valitettavasti pitää pitkälti paikkansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000