Perussuomalaiset

Teemu Tares

Aurinkovoimaa jokakotiin

Espoossa valmistui takavuosina selvitys, jonka perusteella olemassa olevilla katoilla voitaisiin auringon avulla tuottaa 60% sähköstä ja 90% lämmöstä. Miksei tätä hyödynnetä? Nykyisillä korkeilla sähkönhinnoilla tähän lienee ainoa syy, ettei ihmisillä yksinkertaisesti ole varaa asennuttaa aurinkopaneeleita ja -laitteita itse. 

Sensijaan että vuoteen 2035 mennessä yritetään luopua polttomoottoriautoista ja korvata ne kalliimmilla ja epäkäytännöllisemmillä sähköautoilla, olisi valtiovallan mielestäni paljon järkevämpää satsata yksityiseen aurinkovoiman tuotantoon. Se tapahtuisi parhaiten tarjoamalla investointeihin täysi valtionrahoitus, jolloin varojen puute ei enää estäisi aurinkovoiman käyttöönottoa kansalaisilta.

Idea on lyhyesti sellainen, että valtio antaisi yksityiskotien aurinkolämpö- ja -sähköasennukseen lainan, jota asukkaat lyhentäisivät maksamalla käyttämästään aurinkosähköstä kohtuullisen hinnan. Noin kymmenen vuoden kuluttua laina olisi maksettu takaisin ja aurinkovoimalat jäisivät ihmisten omistukseen tuottamaan edullista sähköä.

Näin voitaisiin sekä vähentää perinteisesti öljyllä, hiilellä, ydinvoimalla ja niin edelleen tuotetun sähkön kulutusta että alentaa kuluttajien sähkömaksuja ilman tukia, koska aurinkokennojen tuottama osuus olisi omistajilleen lopulta lähes ilmaista.

Valtio saisi sijoitukselleen 10%:n tuoton veloittamalla sähköstä yhden ylimääräisen vuoden ja kaikki kodit saisivat aurinkovoimaa joutumatta sijoittamaan siihen niukkoja varojaan. Molemmat osapuolet hyötyisivät!

Lisätietoa aurinkoenergiasta Suomessa:

https://www.lut.fi/fi/artikkelit/aurinkoenergia-ja-aurinkosahko-suomessa

Osallistu keskusteluun!


65 kommenttia
Nimetön
#1

Talvella kun pakkasilla sähkön kulutus on kovimmillaan aurinko sähkön tuotanto on pyöreät 0 ! Se siitä…
Myös Tuulivoiman sähkön tuotanto on samaa luokkaaa.

Ei ole vaihtoehtoja ydinvoimalle ! Me maksamme nyt viherperseilyn kustannuksia kun voimaloita ei ole ajoissa rakennettu !

Yhdestä kilogrammasta tuotetun energian määrä polttoainetyypeittäin:

https://blogi.nordnet.fi/wp-content/uploads/sites/3/2022/05/image-5-1280×632.png

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Pitää opetella varastoimaan aurinkosähköä!!!

Siinä se ratkaisu. Luulis nyt löytyvän Suomesta osaavia insinöörejä tämän ongelman ratkaisemiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät ovat maamme pahin vihollinen
#15

Ensin insinöörien on ratkaista, miten voisi estää lumen tuloa paneeleiden päälle talviaikaan, laittaa joku aurinkovarjo päälle, vai miten? Kun on seurannut isompia paneelikokonaisuuksia talviaikoina, kukaan ei käy kolaamassa lumia pois. Tuuli on sitten toinen ongelma, siellä, missä olen tällä hetkellä, tuulennopeus oli noin 0,25 metriä/s, eli henkäys hellä, käytännössä seisova ilma. Miten helvetissä pystymme tekemään näissä olosuhteissa mitään energiaa, puhumattakaan ottamaan sitä talteen, kun eri ole mitä ottaa. Valtamerillä vaikka hepoasteet oli aikoinaan tappavia tilanteita, kun ei tuule, niin on soudettava. Vain älykääpiöt koettavat tehdä sattumaenergiasta jotain maailmanpelastajaa, vaikkakin jokainen on oman lompakkonsa vartija, ja tekee mitä haluaa. Poliitikoiden tulee ajatella koko väestöä, ennen kuin antaa valtakirjat kaiken maailman huijareille hinnoitella miten haluaa aivan perusenergiasta, vaikka sähköstä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

On jo, öljy

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Sitähän ne Insinöörit ympäri maailman yrittää opetella ja keksiä miten keksiä super akku,mutta ei sitä ole vielä keksitty…
Jos joku insinööri sellaisen keksisi niin se olisi heti Miljardin rikkaampi mies !

Pitäs ensin se akku keksiä eikä mennä perse eellä puuhun ja ostaa etukäteen kalliita aurinko paneleja.
Ihan kuin sähkö autoja on ostettu vaikka ei ole sähköä Suomen maassa.
Joku järjestys pitäs olla ettei eletä kuin hölmäläiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Tares Ympäristötekniikan ja yritystoiminnan konsultti
#11

Aurinkolämpöä voi tuottaa myös kovimmilla pakkasilla. Pakkaset eivät vähennä kustannushyötyjä muina aikoina. Jos esimerkiksi bensa olisi ilmaista kesällä, niin tuskin kukaan jättäisi sitä hyödyntämättä sillä perusteella, ettei ilmaista bensaa saisi myös talvella. …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastohuijaus pyörii rahan avulla
#19

Kovat pakkaset johtuvat pääasiassa vähäisestä auringonsäteilystä tai liian loivasta säteilykulmasta. Kun tuohon lisätään ilmakehän jääkiteet, niin on selvää, että talven auringolla ei taloja lämmitetä. Kaikki tuo varsinaisen kaamosajan lisäksi. Perihelikiertymässä, pohjola on matkalla pidempään kaamosaikaan, eli pitkä kesäaika muuttuu pitkäksi talviajaksi. Ihmiskunta ei voi mitään maapallon asennon muuttumiseen kiertoradallaan, ja tämä on faktaa, olkoon ilmastohöperöt olevinaan mitä tahansa. Asian ymmärtäminen vaatii huippuälykkyyttä, jota on varsin harvassa nykyään, etenkin, kun ihmisten huijaaminen ilmastonmuutoksella on tullut muotiin ja raha alalla haisee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreä leikki on nyt loppu
#26

Juuri näin, nyt näyttää vahvasti siltä, että tulee erittäin kylmä talvi, joka johtuu auringosta, jossa aktiivisuuden kasvaessa plasmavirtaukset kasvavat ja kuten tällä hetkellä tuo on hiipumassa jyrkästi. Tuo tarkoittaa sitä, että idän korkeapaineet vyöryvät huippupakkasineen mm. Suomeen ja polaarivirtaukset eivät sekoita Atlantin lämpimiä virtauksia Eurooppaan. Nuo plasmavirtaukset auringosta ovat se, joka aiheuttaa planetaaristen virtauksien sekoittumista, jossa aurinkotuulen iskut (korkeapainesolu) muodostavat matalapaineita, joka on siis tuulisuuden peruslähde. Eurooppa on saamassa kylmimmän talvensa sitten historian, joka ei todellakaan johdu hiilidioksidista, sen vähyydestä tai paljoudesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Näin on, Siperian pakkaset lähestyy Eurooppaa pikajunan vauhdilla, miinus 40 C astetta ei ole enää kaukana. Siperian korkeapaineet ovat väkeviä ilmastonmuuttajia, kun tälläkin hetkellä Atlantilla on erittäin heikkoa matalapainetoimintaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihernatsit vankilaan!
#38

Kyllä näin, nyt on viimeinen hetki järjestellä sähkölämmitteisten talojen asukkaille lämpimiä evakuointi tiloja, ihmisiä on turha tappaa kylmään, kun poliitikot ovat munanneet koko valtion energiahuollon. Tuossa tärkein on kivihiilivoiman hylkääminen, ennen kuin on korvaavaa energiaa. Viherkommunistit toimivat kuin natsit, ihmisarvo ja henki ei ole vihreiden mukaan minkään arvoinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Suomi on sairas maa…. Ihmnisiä on totutettu asumaan yhteiskunnan elättinä sosiaali pummina ja on haalittu jopa ulkomailta porukkaa pummeiksi .
Samaan aikaan on myyty halvalla kiinteistöjä Venäläisille koska Suomalaisia ne ei kiinnosta kun sosiaali pummina pääsee helpommalla.

Tämä koko mädännyt systeemi pitäs perkata läpi kotaisin että tähän saataisin järkeä.

Nyt kustanniusten nousu nostaa asumis kustannuksia ja vuokria ja valtio velkaantuu entisestään ja Suomen kilpailu kyky huononeen kun kustannukset nousee (Yrityksillä on myös kiineteistö kustannuksia) ja työntekijät on vailla lisää palkkaa kustannusten nousun takia jne..

Konkurssihan tästä tulee !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Tätä sairasta hommaa höystetään Huumeistuksella ja Homotuksella !
Ja kaikella muulla paskalla !

Yhtenä esimerkkinä Urheilun ottamisella aseeksi maailman sodan lietsontaan !!
On haukuttu Kiinaa,Venäjää jne.. Nyt qataria ja Irania haukutaan kuin vierasta sikaa…

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ
TÄHÄN MAAHAN EI ANNETA MITÄÄ SUURIA URHEILU KILPAILUJA EETTISISTÄ SYISTÄ MM.

-Maailman sodan lietsomisen takia
-Velkaantumisen takia
-Pakolaisperäisen rikollisuuden takia
-Huumehörhöjen valtion elätyksen ja rahoituksen takia.
-Homopropakandan levitys lapsille/ Pedofiilian edistäminen

Suomi aivan perse silmä maa…lähes Ruotsin tasoinen PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ TÄNNE EI SAA ANTAA MITÄÄN URHEILU KILPAILUJA ENÄÄN !
Ruotsiin vielä vähempi !

Joku moraali pitää olla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Miten voi olla mahdollista että Suomi arvostelee julkisesti paljon paremmin moraali asiat hoitaneita maita ????
MITEN ?

Mikä helvetin homma se on että pitäs homoja ja huumehörhöjä ja sikamaisesti käyttäytyviä ulkomaisia sosiaali pummeja elättää ja ihannoida !

Eikö esim. Qatarissa asait ole 10 x paremmin kuin Suomessa näissä asioissa !
En usko että siellä valtio rohkaisee Pedofiliaan huumeiden käyttöön tai rikolliseen sosiaali pummaus peräiseen pakolisuus sikailuun !!!

Eikö se ole hyvä että siellä siirtotyöläiset tulee tekemään töitä ja ansaistsemaan jokapäiväisen leivän. Toisin kuin Suomessa jossa maksetaan valtion velalla rahaa niille että ne saa pedofiilata ja raiskata ja Huumeita levittää ja tappaa ihmisiä jne…
BOIKOTTIIN TÄLLAINEN MAA PITÄÄ LAITTAA PWWERSUJEN PITÄÄ VAATIA SITÄ MUUTEN TÄNNE EI SAADA JÄRKEÄ !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Ajatelkaa kuin sairas maa tämä on ,eilen luin kun Poliis kehoitti tiedotus välineissä että Suomalaiset ei saisi Tampereella yksin kävellä !!!!

Hullua !!

Ne Ryöstävät mutiaisethan ne pitäs kerätä häkkiin ja palauttaa tuomion jälkeen sinne mitä on tulleetkin…eikä rajoittaa Suomen kansalaisten elämää !!!

POLIISI VIELÄ TÄLLAISTA EHDOTTAA JULKISESTI !

Sekaisin tämä maa on !

Vittu jos tässä maassa ei ole lakia ,niin poliisin pitäs viedä nurkan taka nämä kusipäät ja ottaa laki omiin käsiin ,ennen kun kansalaisten pitää se tehdä ! niin muuallakin maimassa tehdään jos laki on rosvojen puolella !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Tämä ei ole arvaus eikä edes ennuste, vaan tosiasia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Juuri näin, paljon höperehditään ilmastonmuutoksesta, ymmärtämättä mistä mikäkin muutos johtuu, ilmastojen muutokset, joita on siis useampia, on aina useiden muutoksen summa. Vaikka esimerkkinä Malediivien laskeutuminen johtuu Intian ja Afrikan laattojen divergentti liikkeestä, jossa Intian laatta painuu Euraasian laatan alle ryminällä. Tuossa Malediivit ovat sijaiskärsijöitä, sen on tarkoitus painua aaltoihin, kuten on moni manner painunut syvyyksien maapallon kuoren vertikaalisessa liikkeessä, maankuori ei ole vakio, vaan jatkuvassa muutostilassa. Maapallon korkein vuorikin makaa merenpohjassa, jonne se on aikojen saatossa vaipunut. Intian laatan liike on jopa parikymmentä senttiä vuodessa pohjoiseen. Merenpinnan nousu sen sijaan on liki pysähtynyt, jossa jääkauden jälkeen nousua on tapahtunut noin 130 000 mm, eli keskimäärin noin 13 mm/vuosi. Tuo on väistämätöntä etenkin mantereisen pohjoisen pallonpuoliskon jääkauden jälkeen, joskin isostasia on aina muistettava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät eivät ole pelkästään tyhmiä, vaan idiootteja
#34

Näin on, Malediivit, kuten muutkin atollit ovat historiassa tulivuorten rinteille kasvaneiden korallien jäännöksiä, ja yleensä merenpinnan korkeuden kannalta huipputasoja, joka kuluu monin eri tavoin, mm. makeanveden kuluttamana. Malediiveja rasittaa asuttamisen lisäksi raskas kaivostoiminta historian saatossa. Atollien asuttaminen on järjetöntä touhua, nuo kun katoaa joka tapauksessa ajan kanssa, joten ei rahaa Malen kruunupäille. Merenpohjan maanjäristykset Intian valtamerellä ovat jokainen askel Malediivien uppoamiseen, manner laskeutuu, ja keskiselänteen saumat vuotaa kevyenpää magmaa ylöspäin. On siis absoluuttisen hölmöä väittää, että hiilidioksidia vähentämällä jotenkin saataisiin tuo valtava geologinen prosessi pysähtymään. Vihreillä oli aikoinaan mielikuva että sateet aiheuttaa maanjäristyksiä, mutta miten ne sateet pääsee syvänmeren alueella sinne jopa yli 600 km syvyydelle aiheuttamaan maanjäristyksiä. Vihreillä ei ole mitään ymmärrystä, miten maapallon systeemit toimii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ottakaa järki käteen, poliitikot
#39

Suurimmat hiilidioksidipäästöt koko maapallolla on tällä hetkellä Ukrainan koillis-itä puolella rajan Venäjän puolella, noin 800 km nauhana (471 ppm). Myös häkäpäästöt ovat valtavia (754 ppbv). Venäjän päästöt ovat tähtitieteellisiä Suomen päästöihin verrattuna, kuten myös Kiinan ja Intian päästöt. Suomi pohjolan maana on yksi puhtaimmista maapallon maista, mutta suomalaiset tuomitaan, omat koirat purevat ilmiö. Kaiken lisäksi, perkele, meidän pitäisi alkaa maksamaan näille ilmanpilaajille jotain kehitysapua, voi helvetti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Tiedät varmasti itsekkin mikä on sähköntuotanto juolu- tammikuussa aurinko paneleilla ! saat enemmän sähkö kun laitat polkupyörään -70 dynamon ja ajat sillä rinkiä pihalla, mitä aurinko paneli keskellä talvea Suomessa tuottaa ! Turha tuollaista valheita on levittää !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

60% sähköstä ja 90% lämmöstäkö on valhe vai mikä? Suomessa saadaan lähes yhtä paljon aurinkoenergiaa, kuin Keski-Euroopassa johtuen pitemmästä valoisasta ajasta ja siitä, että kennojen hyötysuhde paranee kylmällä. M.O.T.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aurinkovoimaa lisää
#25

Kyllä olet oikealla asialla. Ylellä 22.11 mielenkiintoinen juttu aurinkovoimasta otsikolla:
Artti Teurin kotipihassa on viitisenkymmentä aurinkopaneelia ja tuulimylly tulossa: ”Kesäisin olen lähes täysin sähköomavarainen” https://yle.fi/a/74-20005646
Nuo pienikokoiset tuulimyllyt tuskin haittaavat ketään päinvastoin kuin jopa 300 m ulottuvat möhkäleet kaikkine haittavaikutuksineen.
Kannatettava ehdotus, hyvin puhuttu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Kesällä meillä ei juuri ole ongelmia energian suhteen, mutta jokaisen on tajuttava, että talvi on meidän ongelma. Ketään ei ole kielletty laittamasta rahojaan tuuli- tai aurinkovoimaan, jos vain pers kestää. Laittakaa vaikka miljoona paneelia, mutta koko sähkönjakeluverkosto ja lämmönjakelu on toimittava ilman vihreiden terrorismia ja idioottien hölmöilyjä talvellakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Juuri näin, elämme pohjoisen Euroopan vaarallisinta aikaa, mannermainen siperialainen ilmasto valtaa alaa. Tuo tietää hirmupakkasia myös Suomeen, ilmaston lämpenemisestä ei ole toivettakaan. Atlantilla seisovia heikkoja matalapaineita tukee Siperian jättimäiset korkeapaineet ja päin vastoin. Kaiken ilmastollisien tapahtumien takana seisoo sekä Golfvirta että aurinkotuulen plasmaiskut, jossa viimeksi mainittu aiheuttaa ilmakehän virtausten muutoksia. Unohtaa ei saa, että Siperian miljoonien neliökilometrien laajuiset korkeapainealueet ovat kuin jättiläiset käsi, joka vääntää kättä Golfvirtaan varastoituneen energian kanssa. Ihminen on tuossa väännössä kuin mikrobi aurinkokunnan laitamilla, eli ei mitään tekemistä ilmaston kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Ilmastonmuutos on jo edennyt sille tasolle, että viikonlopun lumisade on ”tilapäinen ilmiö”, ilta-sanomien otsikko.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaikki tuntuu menevän päin helvettiä
#42

Euroopan tarvitsemaan energiaan tarvittaisiin noin 0,7* Suomen pinta-alan kokoinen aurinkopaneeli. Alumiinia pelkästään tuohon tarvittaisiin noin 699 300 000 000 kiloa, ja lisäksi jakeluverkosto, mutta, kun Eurooppa ei ole se suurin sähkön tarvitsija, ja on oltava globaalinen myös näissäkin asioissa. Miljoonan sähköauton akkuihin tarvitsisi louhia ja jalostaa noin 1250 000 000 tonnia malmia, joka sekin tarvitsee useita ydinvoimaloita. Kaiken kaikkiaan viherhöperyys on tällä hetkellä hypertasolla, jossa järkeä ei löydy edes elektronimikroskoopilla. Nyt on kerta kaikkiaan otettava uusi asento, ei korjailtava vanhoja, kaikki on menossa päin helvettiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Höh, höh. Miksi vain Eurooppaan? Suomenhan piti pelastaa koko maailma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vain umpihullu tuo pienydinvoimalan Helsinkiin
#43

Näin on, tulossa on ehkä kylmin aikakausi kolmeen sataan vuoteen, poikkeuksellisen kylmä talvi, jossa höpinät ilmaston lämpenemisestä saa todella unohtaa. Auringosta saapuvia plasmaiskuja ei ole näköpiirissä, ja mm. Golfvirran aiheuttama matalapainekeskus vaan pysyy paikallaan, kuin aidantolppa. Suomeen tuo vaikuttaa siten, että ilmastomme muuttuu varsin mantereiseksi, ja ennen kaikkea kylmäksi siperialaiseksi. Jos tämä jatkuu, voimme vain totutella talvisin yli 40 C asteen pakkasiin, joka lopettaa vesivoimalla herkuttelun, ja pysyvään energiapulaan. Missään tapauksessa vaikkapa Helsingin kaupungin alueelle ei pidä rakentaa pienydinvoimaloita, antaa vaan turvallisen Hanasaaren hiilivoimalan jatkaa. Kukaan ei tiedä, minkälaisia riskejä taajamiin rakennetut ydinvoimalat tuovat, eihän ne ole edes ohjuksien kestäviä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Vartiainen haluaa ydinvoimalan Helsinkiin, ja entisenä tai nykyisenä sosialistina hiilivoimalasta eroon. Mykkänen nykyisenä vihersosialistina tukee moista menoa. Jokainen älyissään oleva pitää hiilivoimalan alasajoa nykyisessä tilanteessa älyttömänä ratkaisuna, puhtain laitos maailman mitassakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Aurinkopaneelit tuottavat sähköä talvella kovillakin pakkasilla, mutta talvisin pääosin aamulla ja keskipäivällä. Nykyajan aurinkopaneeleilla sähköntuotanto onnistuu silti vaikka ei olisikaan kohtisuoraa auringonvaloa, eikä sähköntuotanto katkea ihan kokonaan vielä edes pilvisellä säällä. Jotkut aurinkopaneelit kestävät myös päältä kävelemistä, eivätkä hajoa kovinkaan herkästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pitäs keksiä sellaiset akut että talveksi riittäisi aurinko sähkö niin sehän olisi hyvä keksintö ,kun hehtaarin tontin laittaisi täyteen aurinko paneleja !

Nyt tehokkaimmat akut on sähkö autoissa Sähköauton akulla 100 kw lämmittää Nykyajan maalämpötaloa muutaman päivän ,jos kylmää aikaa on puolet vuodesta niin tarvittaisiin 100 kpl sähköauton akkuja kun muuta sähköäå a 30.000,- / kpl yhteensä noin 3 Miljoonaa euroa ja muutaman sadan tuhannen euron edestä aurinkopaneleja ja latureita ym. sitten pitäs vielä olla lämmin tila akuille kun ei niissä kylmässä virta pysy koko talveksi.
Puhutaan 4 Miljoonan euron investoinnista että Aurinko lämmöllä voisi talon lämmittää ja muut sähköt tehdä ! eikä se ole varmaa sekään onnistuisiko se. Pitää muistaa että kun akun kautta sähköä siirretään tulee hukka sähköäkin ja mitä vanhemmat akut sitä enemmän siis 100 kw latauksella saadaan käyttöön vain puolet jne..
( ja on vielä vaara että joku pian varastasi kalliit akut

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Aurinkopanelit pitäs saada pyrenneiden vuoriston eteläpuolelle välimeren rantaan ettei tarvis niitä helevetin kalliita akkuja kiinasta ostaa. (niilläkin on pitkät toimitus ajat)
Sitten sähköä tulisi jonkun verran talvis aikaaankin. Mutta sitten loppus tomattien ja muun ruun tulo kun pellot valloitetaisiin aurinko paneleilla.
Ja aina on vaara että Puuttini katkaisis kaapelit tai puolalaiset tai virolaiset varastaisi sähköt matkan varrella,niihinkään ei ole mitään luottamista, ne on semmoisisia velikultia ne !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kyllä on viisain kun tilataan ydinvoimaloita sieltä mistä vaan saadaan hinnalla millä hyvänsä mahdollisimman nopeasti ansi alkuun 5 kpl !
Muuta järkevää vaihtoehtoa ei ole !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päättäjämme ovat idiootteja, täysin pässinpäitä
#16

Miljoonan henkilöauton lataamiseen on varattava noin 4,5 Olkiluodon tehoista ydinvoimalaa, joten meillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada riittävää määrää ydinvoimaloita siihen mennessä, kun pölkkypäät ovat päättäneet luopua polttomoottorit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Jos lakia ei saada voimaan että sähköautojen käyttö ja lataaminen kielletään talvikuukauksiksi Suomessa ,niin on vaara että kansalaistet ottaa lain omaan käteen ja kivet lentää sähkö autojen sisään tuulilasista jos sähkökatkoja niiden takia tulee . !
Persujen rauhan ja järjetyksen puolueena on vaadoittava että sähköautojen talvi käyttö kielto laki saadaan nopesti voimaan ennen Joulukuuta ! VIIKKO AIKAA ! Ennen mahdollisia kovia pakkasia . Pitää olla niin kovat tuomiot ja sakot ettei kenelläkään tule mieleenkään salaa ladata niitä sähkön syöppöjä !
Eihän siinä ole muutenkaan järkeä kun pakkasilla on halvempaa ajaa Diesel autolla!
Persujen on vaadittava myös Diesel veron välitöntä poistoa !
Sitä ei ole muissakaan Eu maissa ja nyt Diesel on kalliimpaa kuin Bensa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kannatetaan!

Aurinko ja tuuli ei oo mikään huuli!
Tämä iskulause peräisin 1970-luvulta. Oltiin silloin jo aikaamme edellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Neula ja laakeri
#4

Minä olen sitä mieltä että valtiovallan tulisi tukea omakotitalojen PUULÄMMITYSTÄ, sillä kaikilla omakotiasujilla ei ole metsiä, vaan joutuvat ostamaan puut. Sitäpaitsi puu on JATKUVASTI UUSIUTUVA luonnonvara, päästöt on siis pelkkää nollaa, ja kaiken lisäksi taatusti KOTIMAINEN energialähde, joten rahat jää Suomeen. Kaikken tärkein argumentti puun puolesta on että uunit, kamiinat, kiukaat ja lämmityskattilat ovat kotimaista tuotantoa, joten nekin rahat jää Suomeen. Aina kun ostetaan aurinkopaneeleita, ilmalämpöpumppuja tai tuulimyllyjä niin rahat menee ulkomaille!.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#9

Puu on aina puuta , sillähän sitä tulisi lämmittää ja myös muuta , enerkiaa tuottaa !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kivihiili on yksi maailman puhtaimmista ja hyödyllisimmistä energioista, joka ei lisäksi kuluta turhaan maapallon happivarastoja. Tuo johtuu siitä, että kivihiili jo itsessään pitää happea sisällään, joka johtuu taas maaperän happikylläisyydestä hiilen muodostumisessa. Kivihiiltä on maapallolla runsaasti saatavissa, ja siitä on tehty mm. puhtainta kaupunkikaasua, jolla ihmiset ovat tehneet ruokaa kotonaan. Voi sanoa, että kivihiili on puhtain koskaan ihmisen käyttämistä energioista oikein käytettynä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Voi on aina voita!Mutta voi ei viinaa voita! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Mikään energiamuoto ja idea ei sulje muita pois.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Puun polttaminen päästötöntä? Toki varmaan ”ilmastonmuutos” asiassa kyllä, mutta ei ihmisten terveyden osalta. Puiden polttamisesta muodostuu myrkyllisiä kaasuja kuten esim. hiilimonoksidia ja pienhiukkasia.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009137200.html
Joillakin täällä kommentoijilla väitteet näyttävät perustuvan faktojen sijasta lähinnä henkilökohtaiseen mutuiluun- tai yli 10 vuotta sitten vanhentuneeseen tietoon joka ei ole enää teknologian kehittymisen vuoksi paikkaansa pitävää tietoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Neula ja laakeri
#23

Kävin lukemassa mainitsemasi IS:n onnettoman jutun, siinä mainittiin muunmuassa että ”Puunpolton arvioidaan aiheuttavan Suomessa 200 ennenaikaista kuolemaa vuodessa. Liikenteessä kuolee vuosittain reilut 200 ihmistä.”. On todella naurettavaa ryhtyä vertailemaan jotain epämääräisiä arvioita puunpolton aiheuttamista kuolemista liikennekuolemiin. Suomessa kuolonkolarien taustat tutkii AINA useiden eri alojen ammattilaisista muodostettu TUTKIJALAUTAKUNTA. Liikenneonnettomuuksien kuolemat ovat tarkasti tutkittu,laskettu ja tilastoitu, ne asiat TIEDETÄÄN, eikä mitään arvioida…höh!.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Niinkutsuttu rakettiuuni ei tuota savukaasuja, vaan polttaa nekin lämmöksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Ongelma ei ole hiilidioksidipäästöt, ei hiukkasetkaan, vaan häkäpäästöt (CO). Pahimmat häkäpäästäjät ovat n. kehitysmaat. Häkä hapettuu aina ilmakehän hapen vaikutuksessa hiilidioksidiksi. Tämä tiedoksi myös koulujen opettajille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Meillä on oikeitakin uhkia
#44

Juuri näin, jättimäiset häkävarastot ilmakehässä eivät liukene mereen, vaan syö ilmakehän happea pitkin talvea, ja pahimmillaan voi johtaa joukkotuhoon pohjoisella pallonpuoliskolla. Tuho voi yllättää, kun massiivinen merenalainen tulivuoripurkaus, vain yksikin supertulivuoren purkaus riittää, tapahtuu kasvukauden ulkopuolella, tai vain suuret määrät laavaa valuu mereen, tuo kun muodostaa CO, eli häkää. Ihmistä ei uhkaa pelkästään asteroidit, vaan myös maapallo itsessään voi olla tuhon avain.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Näin on, lämpeneminen on pienin uhkista, oikeastaan vain harhaisten uhkia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Vetypolttokenno autoja tulee lisätä , vetyä tuottamaan aurinko kennoilla ! ? Ja on puhdasta ”enerkiaa ””!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Veden hajottaminen vedyksi ja hapeksi tarvitsee enemmän energiaa, mitä vedystä saadaan. On siis oltava ympärivuotisia energialähteitä, jotta energiaa olisi koko vuoden käytettävissä, vaikkapa autoissa. On helvetin lapsellista ajatella, että vety tulee paikalle, kun vain viheltää, siihen tarvitaan valtavasti energiaa, jos aiotaan korvata vaikkapa öljyperäiset energiat. Jokaisen on mentävä uudelleen turkinhihaan ja tehtävä uudelleen, joka ei tajua mitään energialaeista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Ei haittaa kun vety tuotetaan aurinkovoimalla taikka muulla energialla, jota ei voida hyödyntää suoraan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomen ongelma on vihreät pässinpäät
#30

Kun tulee paljon vetykäyttöjä, aletaan vetyä tuottaa vaikkapa ydinvoimalla, sähkö kun ei riitä edes kotitalouskäyttöön. Talvella ei Suomessa toimi mikään teollinen vedyntuottolaitos, tuo kun vaatisi vähintään Espanjan leveysasteita. Ympärivuotinen aurinkoenergia ei vaan ole todellisuutta Suomessa, tämä on ymmärrettävä. Valo voi riittää johonkin opastimiin ym. pienkäyttöön, mutta ei massiivisempaan teolliseen käyttöön. Mikä helvetti tässä maassa on vikana, tuntuu että koko pöllöarmeija on valjastettu mahdottomaan propagandasotaan älyä vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#35

Vetyä voidaan tuottaa , kesällä aurinkokennoilla Suomessakin ja sitten varastoida , talveksi varastoon !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Totta kai vetyä voidaan tehdä varastoon kesällä auringon avulla, tapahtuuhan samaa myös kasvikunnassa, eli kasvukausi. Kesällä kaikki on helpompaa, ei tarvitse lämmitellä asuntoja jne. Meillä on jo olemassa jättimäinen auringon hyödyntäminen, mm. ravinto ja lämpö, jonka lisäksi on se hankala talviaika, jolloin on oltava varavoimaa. Eihän meillä muuta ongelmaa olekaan, kuin talviaika. Palmun alla olisi paljon helpompaa. Siis ongelmat kiteytyy juuri talviaikaan, jolloin maa on valkoinen, albedo erittäin korkealla tasolla, ja fillarit talvisäilössä jne. Miten varastoida kesä talviajaksi, joka voi olla helvetin kylmä ja luminen. Mitään varmaa keinoa ei todellakaan ole näkynyt tai kuulunut, vain toinen toistaan lapsellisempia aatoksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Energiasta ei ole pulaa
#46

Juuri näin, ympärivuotista vedyntuotantoa voidaan tehdä mm. Golfvirtaa hyödyntämällä. Tuo jättiläinen kuljettaa vettä 474 500 kuutiokilometriä vuodessa kohden pohjoista, ja vedyn tuotanto riittäisi koko maapallon tarpeisiin. Nyt on syytä lopettaa rupattelu energian puutteesta, jos ei kelpaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Enerkiasta , ei ole pulaa Suomessa , muistetaan että meillähän on turvetta , yllin , kyllin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Aurinkoenergiaa saadaan Suomessakin 500-1000 kWh neliömetriltä vuodessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Juu, ja se keskittyy nimenomaan kaamosaikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Talvella kylmä on ilmaista – jos vain sitäkin hyödynnettäisiin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000