Perussuomalaiset

Teemu Lahtinen

Seinäjoen arabikevät on näytettävä julkisesti

5 kommenttia

Kävin eilen iltapäivällä katsomassa julkisuutta saaneen Seinäjoen arabikevät -dokumentin. Ennakkokohuun nähden se on melko kevyt, tai säyseä, maahanmuuttokriittisestä näkökulmasta. Asiallinen ja ”human interest”, muttei poliittisesti järisyttävä omista ansioistaan. Suuri merkitys sille on kuitenkin tullut Elokuvasäätiön ja Ylen venkoilusta.
Dokumentti alkaa väkevästi pääministeri Juha Sipilän talonluovutuskutsulla, ja hyvin muistuttaa, että SIPILÄ ON SYYLLINEN 2015 turvapaikanhakijakriisiin. Muutoin politiikkaa ei käsitellä, vaan tarina etenee kolmen päähenkilön näkökulmien kautta. Muutama ikävä tapahtuma nostetaan esiin, mutta pääosin kaikista luodaan sympaattista kuvaa.

Elokuvan näkemisen jälkeen monet ihmettelevät sensuuria. Ohjaaja spekuloi, että Hirsimäen ja kahden muslimitaustaisen kriittiset puheenvuorot pitäisi ”tiivistää”, mutta silloin dokumentista tulisi yksipuolista hyysäripropagandaa, mikä ei ymmärrettävästi sovi oman arvonsa tunteville tekijöille.
Itsekin vilahdan elokuvassa, kun tulen ovesta huoneeseen Itäkeskuksen kirjastossa, jossa pidettiin Kiuas kustannuksen pressitilaisuus Storhaugin kirjasta.
Myös HS yhtyy sensuurin ihmettelijöihin, vaikka muuten käyttääkin mielenkiintoisia sanavalintoja päivän tilaisuuteen osallistuneista.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006020239.html

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
#1

Voisiko se tulla leffateattereihin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Lahtinen kaupunginvaltuutettu, maakuntavaltuutettu
#4

Epäilen ettei Finnkino innostu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Late
#2

Teemu, saat ääneni!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Lahtinen kaupunginvaltuutettu, maakuntavaltuutettu
Iloinen
#3

Kiitos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Jo on …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000