Perussuomalaiset

Teemu Lahtinen

Aikomani loppulausunto käräjillä

Olin suunnitellut pitäväni poleemisen loppulausunnon käräjillä, mutta lakimiehen kanssa päädyimme siihen, että pidetään politiikka salin ulkopuolella ja keskitytään asiaan. Hyvä niin, nyt istunto meni jouhevasti ja kaikki pääsivät lounaalle ajoissa 🙂 Julkistan kuitenkin tekstin tässä. Aloin istunnon jälkeen kirjoittaa myös analyyttisempää bloggausta, mutta katsotaan saanko sen huomenna kirjoitettua loppuun. Mutta tässä puhe, jota ei koskaan puhuttu:

Aiottu loppulausuntoni

Tätä tapausta ei voi ymmärtää, jollei tunne taustoja. Twitteriin Finlexin-sivustolta kopioimani ja jakamani tekstinpätkät, joiden vuoksi olen nyt täällä syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomisesta, toivat alunperin tuomion Jussi Halla-aholle. Sillä, että jaoin tuomion Halla-aholle tuoneet lauseet, ei ole mitään tekemistä kansanryhmien tai uskontojen kanssa, vaan kyseessä on alunperinkin ollut kärjistetty keino osoittaa, kuinka kaksinaamainen ja epäreilu on media ja oikeuslaitos. Suomalaisista tai kristinuskosta voi kirjoittaa aivan vapaasti ja ilman pelkoa vaikka mitä, myös halventavaa ja loukkaavaa tekstiä, eikä siitä kukaan joudu vaikeuksiin. Jos taas suomalaisten ja kristinuskon tilalle vaihtaa jonkun muun ihmisryhmän tai toisen uskonnon, joutuu siitä oikeuden eteen vastaamaan. Ja tämä siltikin, vaikkei kritiikin kohteena ole ihmisryhmä tai uskonto, vaan se kolmas osapuoli, joka häikäilemättä käyttää valtaansa lietsoakseen vihaa suomalaisia ja länsimaista kulttuuria kohtaan.

Vuonna 2012 silloinen valtakunnansyyttäjä Mika Illman antoikin paljon puhuvan lausunnon Hufvudstadsbladetin haastattelussa. Hän totesi tuolloin Jussi Halla-ahon tuomiosta näin:

“on hyvä, että lain tulkitsijat nyt ovat saaneet ennakkotapauksen. Korkein oikeus on vetänyt rajan sille, kuinka pitkälle se, joka arvostelee valtaapitäviä, saa provosoida ja liioitella”.

Halla-ahon tuomiossa ei siis ollut kyse ihmisryhmää vastaan kiihottamisesta eikä uskonrauhanrikkomisesta, vaan kyse oli vain ja ainoastaan siitä, että Jussi Halla-ahon kritiikki osui niin tehokkaasti maaliinsa, että moiselle kritiikille piti vetää rajat. Onkin vähintään paradoksaalista, että Halla-aholle annettu tuomio tuli juuri sen toiminnan seurauksena, jota hän itse kritisoi.

Näitä rajojahan on vedelty vaikka kuinka kauan. Valtaapitävät eivät voi sietää heitä, jotka osuvat kertapotkulla maaliin. Jokainen, joka tuntee Halla-aholle tuomion tuoneiden ja minut käräjäsaliin saatteneiden tekstien kontekstin ymmärtää sen, ettei niissä ole mitään, ei pienintäkään, rasistista ulottuvuutta. Tuon tietävät myöskin he, jotka tuomioita jakavat ja jotka tutkinpyyntöjä jättävät. Jälkimmäiset tuntevat systeemin ja tietävät sen, kuinka helppoa on vaientaa epämieluisat mielipiteet ja saattaa ihmisiä vaikeuksiin, ja tuomioita jakavat elimet ovat valmiita mihin tahansa huolehtiakseen, jottei valtaapitävien norsunluutornit murene.

Länsimaisen demokratian kivijalka on sananvapaus. Viime aikoina on kuitenkin lanseerattu ajatus sananvastuusta ja jotta ihmiset pitäisivät mielessä sen, että liiallinen kritiikki ei ole hyväksi yksilölle itsellekään, käytetään tehokeinona ikiaikaista päitä pölkylle -metodia. Poliittisesta satiirista, pilkkalauluista ja tiedon jakamisesta voi todellakin joutua 2010-luvun Suomessa käräjille. Ei ole mikään ihme, että suomalaisten usko oikeusjärjestelmään horjuu, kun valtaapitävien kritisoinnista voi joutua suurempiin vaikeuksiin kuin väkivaltarikoksesta.

Suomen perustuslaki takaa oikeuden jakaa ja vastaanottaa tietoa kenenkään sitä ennalta estämättä. Sananvapaudella on kuitenkin muutamia rajoitteita, mm. Toisesta ihmisestä ei saa levitellä perättömiä juttuja, jumalia ei saa pilkata eikä yllyttää ketään rikokseen. Mikään laki ei kuitenkaan tunne valtaapitäviin kohdistuvan kritiikin rajoittamista, mutta ne rajat jotain vuosia sitten katsottiin tarpeelliseksi määritellä ja rajoitukset naamioida uskonrauhan rikkomiseksi ja kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi.

Meillä on Suomessa hyvin vapaa lehdistö ja sananvapaustilanne hyvällä tolalla niin kauan kuin vapauksia käytetään “oikein” eikä kritiikki uhkaa vallassa olevien ja yhteiskuntamme hyväuskoisista hyötyvien etuja. Sanoista ja lauseista tulee helposti yhteiskunnan vihollisia, kun niillä sivalletaan iljettävimpiä ilmiöitä ja hulluimpia rakenteita. Siitähän tässä koko tapauksessa on kysymys, oli jo silloin, kun Jussi Halla-aho tuomionsa sai. Minulle halutaan tuomio puhtaasti poliittisista syistä.

Halutaan vaalien alla muistuttaa, että Halla-aho on rikollinen ja jokainen, joka kyseenalaistaa hänen saamansa tuomion, on kanssarikollinen, ihmiskunnan vihollinen ja yksiselitteisesti paha ihminen. Oikeasti kyse on vain ja ainoastaan siitä, että isänmaan ja suomalaisen kansan etua vilpittömästi tavoittelevat poliitikot muodostavat itsensä yhteiskunnan eliitiksi nostaneille tahoille uhan eikä mitään keinoja kaihdeta omaa hyvää puolustaessa.

Minä en kadu pätkääkään sitä, että jaoin nuo Jussi Halla-aholle täysin epäreilun ja jopa absurdin tuomion tuoneet tekstit. Tekisin sen uudestaan ja toivon, että mahdollisimman moni muukin tekee niin niin kauan, että asiasta voidaan lopultakin käydä asiallinen keskustelu julkisuudessa. Halla-aho ei ole ainut, joka on joutunut kärsimään kontekstistaan irti leikkailtujen lauseiden vuoksi, ja niin kauan kuin sitä harrastetaan, on moista alatyylistä kiusaamista vastaan taisteltava.

Haluan lopuksi yksinkertaistaa tämä jopa kafkamaisia piirteitä omaavan oikeusjuttuni: On olemassa sarkastinen mielipidekirjoitus, jossa esimerkein osoitetaan yhteiskunnan toimijoiden kaksinaismoralismi. Tuon kirjoituksen kärkkäät esimerkit kaksinaismoralismista tuovat kirjoittajalle tuomion. Eikö tuo ole jo tarpeeksi hullua? Ei ilmeisesti. Lauseet, joista tuomio annetaan, julistetaan kielletyiksi lauseiksi, joita ei saa koskaan ikinä missään enää sanoa ääneen. Ei siltikään, että niiden sanoma ei ole mitään sellaista, minkä vuoksi ne on kielletty.

Tai ehkä juuri siksi niitä ei saa ääneen lausua.

Minä ne ääneen lausuin ja nyt on minun pääni vuorostaan pölkyllä.

Eipä olla kovinkaan kauas tultu muutaman sadan vuoden takaisesta ajasta. Sanoilta ja mielipiteistä suojeltavat instituutiot ja tahot muuttuvat, mutta periaatteet pysyvät samoina. Valtaapitäviä ei saa kritisoida.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Kekkosen aikoja eläneet muistanevat silloisen ”itsesensuurin”? Se tarkoitti, että Neuvostoliitosta tuli puhua ja kirjoittaa vain positiivisesti. Jokaisen vakavasti otettavan politiikon piti, vaikka sonninäyttelyä avatessaan, mainita ”kansojemme välinen ystävyys, yhteistyö ja avunantosopimus, mieluimmin kolmesti kerraten.
Näytti tuossa muuten Putin eilen hyväksyneen lain ”viranomaisten halventamisesta” ja niistä rankaisemiseksi.
Lohdutuksena voi todeta, että kyllä kansa keinot keksii ja paineet pinnaan alla nousee. Neuvostoliitossa se oli Radio Jerevan. Siellä järjestelmää piikiteltiin vitsien muodossa. Oli hiton hankala pitää aisoissa. Netissä levitettävää tietoa on hiton hankala kontrolloida. Kiinahan siinä lienee parhaiten onnistunut. Meilläkin näytään yrittelevän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Teemu. Tätä tämä elämä on, kun me mukamas’ saatiin Jumala hävitettyä ja nyt pyrimme ohjaamaan ”laivaa”, jossa ei ole ollenkaan ”peräsintä”. Nyt Suomi tarvitsee Perussuomalaiset Suomen ”laivan” peräsimeksi. Karillehan tämä muuten karahtaa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Liioittelu ja provosointi: miten saat ne käännettyä maaliin osuneeksi kritiikiksi, vastakohdakseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teemu Lahtinen kaupunginvaltuutettu, maakuntavaltuutettu
#4

Tähän teemaan iittyy myös seuraava blogini: https://blogit.perussuomalaiset.fi/teemu-lahtinen/taysi-kierros-karajilla/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000