Perussuomalaiset

Tatu Tyni

Kommunisti

21 kommenttia

Sivistyssanakirja kommunismista: “Yhteiskuntarakenteen teoria, joka perustuu omaisuuden yhteisyyteen ja jossa (erityisesti tuotantovälineiden) varsinainen omistaja on koko yhteisö, lähinnä valtio.

Kommunisti – kommunismin kannattaja.”

Elävän elämän kokemusteni pohjalta kommunisti on selkärangaton olio. Siksi sillä on yläpää ja alapää samalla tasolla, koskaan et tiedä kumpi pää puhuu.

Kommunisti voi olla järjenjuoksultaan teräväkin. Mutta kun se joutuu hiukankin kovaan tilanteeseen, se alkaa puhua heti toisella päällään ja kieltää vastuunsa kaikesta. Siksi kommunisti ei pysty tekemään rakentavaa ja luomaan itsenäistä liiketoimintaa.

Vanha sanonta: minne kommunismi saapuu, nälkä seuraa perässä.

Vuonna 2017 kommunismi voi Suomessa oikein hyvin, kuten voi todeta vilkaisemalla Suomen valtion velkaa (velkakello.fi, yli 106 miljardia €).

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Nimetön
#1

Tuon kaiken lisäksi kommunismi kielsi kristinuskon, mikä johti siihen ettei ollut mitään moraalia eikä etiikkaa. Raamatut kiellettiin ja vain kommunismin ideologia oli sallittu ajattelemisen ja keskustelun aihe. No tällainen yhteiskuntaideologia sitten romahtikin sijoilleen. Ja jos tänä päivänä katsotaan, että millaiset olot ovat kommunistisissa yhteiskunnissa (esim. Pohjois-Korea ja Kiina) niin eivät ne ainakaan minun mielestäni ole kovin houkuttelevat, ja onko joku kuullut, että turvapaikkaa voi anoa Pohjois-Koreasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Toivottavasti ei olla menossa tuolle tielle kokonaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ateismi on oleellinen osa kommunismia.

Kirkoista tehtiin elokuvateattereita, varastoja, kerhotiloja …

Uskontoa piti Neuvostoliitossa harjoittaa salassa.

Kommunistisen puolueen jäsenen ei ollut hyväksyttävää olla missään tekemisissä uskontojen kanssa.

Nykypäivänä anarkistit ovat aika pitkälle äärikommunismin kannattajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

No nimenomaan just näin, kun ihminen alkaa itse päättää mikä on oikein ja mikä väärin ja ettei ihmisen yläpuolella ole mitään. Naturalismiin tukeutuen kaikki keinot ovat sallittuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Olen “äärioikeistolainen”, koska:

* Kannatan yhden miehen ja yhden naisen välistä avioliittoa.
* Kannatan valkoisten ihmisten olemassaoloa.
* Kannatan sananvapautta.
* Kannatan jokaisen työkykyisen ihmisen oikeutta työhön ja palkansaantiin ilman tempputyöllistämisiä.
* Kannatan perinteisiä perhearvoja (yksi äiti ja yksi isä, joiden huomassa lapset kasvavat).
* Kannatan yhteiskunnallemme vihamielisten ja sitä kumoamaan pyrkivien ideologien voimakasta suitsimista.
* Olen ylpeä syntyperästäni, enkä vihaa itseäni sen vuoksi.
* Kannatan yhteiskuntaamme vihamielisesti suhtautuvien vieraskulttuuristen ihmisten karkottamista keskuudestamme.
* Haluan säilyttää maamme turvallisena ja hyvänä paikkana elää myös jälkipolville.
* Kunnioitan niitä maahanmuuttajia, jotka ovat omaksuneet lakimme ja kunnioittavat tapaamme elää.
MV-lehti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni Taikuri
#5

”Tuon kaiken lisäksi kommunismi kielsi kristinuskon, mikä johti siihen ettei ollut mitään moraalia eikä etiikkaa. ”

Näinhän se on, tämä on oleellinen pointti. Vierailin juuri Pietarin Verikirkossa. Se rakennettiin paikalle, jossa Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881. Neuvostoliiton aikana se oli jokainen vuosi purku-uhan alla. Sodan aikana sitä käytettiin jopa ruumishuoneena.

Nyt kun itänaapuri on palannut Venäjäksi, ortodoksinen uskonto kukoistaa ja maan hyvinvointi kasvaa. Suomessa taas ateismi kasvaa samaa vauhtia kuin syömävelkamme 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni Taikuri
#6

Kommunismi vaihtaa historian aikana kasvojaan, mutta olemus on aina sama. Vihreät on selkeä kommunistinen puolue, joka haluaa rappeuttaa ydinperheen sekä viedä päätäntävaltamme maamme rajojen ulkopuolelle. Voisi myös sanoa, että Suomen suurin kommunistinen puolue vuonna 2017 on Kokoomus. Sillä ei ole enää mitään tekemistä kodin, uskonnon ja isänmaan kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Respect!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Täyttä asiaa. Termi voi olla uusi, mutta ideologia on sama, diktatuurimainen ’kaikki kansat’ liittykää yhteen, ja jos et liity yhteen, sinut viedään kidutuskammioon loppuiäksesi (= vahvimmat saattavat kestää ehkä pari kuukautta). Pelkäänpä pahoin, että tätä kohti ollaan menossa vaikkei sitä tunnusteta. Eihän kommunismin aamunkoitteessa uskottu varoittelijoita niin kuin ei nytkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#19

Mutta muistetaan, että kirjoitettu on! Em. Johanneksen ilmestk.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

CHE
Tyytyväinen
#8

Kyllä Kommunismi ja Marxilaisuus olivat teoriassa hyvin mielenkiintoisia.
Yhteisomistus ja jokaiselle tarpeen mukaan solidaarisuuden hengessä. Hyväkin teoria kaatuu, jos yksilöt eivät siihen sitoudu. Me kaikki haluamme itsellemme enemmän välittämättä naapurista. Minulla voi olla miljoonia, sinä saat rauhassa olla köyhyysrajan alapuolella. Joiltakin leikataan etuuksia, toiset nostavat optioita ja saavat huimia lisäeläkkeitä. Tämmösen markkinatalouden te olette valinneet. Mutta me emme anna periksi, emme koskaan! Hasta la victoria siempre!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

No aloitan vaikka tuosta Che Guevarasta, jamppahan oli melkoinen murhaaja ja vallankahmija, hän oli komentajana 1959–1963 ja toimi tuona aikana puheenjohtajana arviolta 500 poliittisen vangin oikeudenkäynneissä, joissa tuomio määrättiin normaalin prosessin ulkopuolella; ensimmäisten kolmen kuukauden aikana linnoituksessa teloitettiin suunnilleen 55 ihmistä! Juu, TEORIASSA kommunismi ja marxilaisuus tosiaan saattavat kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä ne ovat päätyneet ja aina päätyvät karmivaan diktatuuriin niin Kuubassa kuin monessa Etelä-Amerikan valtiossa ja DDR:ssä, Neuvostoliitossa, Pohjois-Koreassa, Kiinassa, jne. Tasapäistäminen ei myöskään ole hyväksi, jos toinen lintsaa töistä ja minä olen tunnollinen ja idearikas ja kannan vastuun monen ihmisen puolesta, miksi meidän pitäisi saada samaa palkkaa. Demokratia on ainoa systeemi, joka toimii myös käytännössä ja jos arvopohja on kunnossa (koti, uskonto ja isänmaa), kaikki ihmiset saavat pitää henkensä, sananvapautensa, jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Che: ”Me kaikki haluamme itsellemme enemmän välittämättä naapurista”

Puhu vain itsestäsi, minä en kannata ollenkaan tuollaista ideologiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Venetsuela on hyvä esimerkki miten menestyvä maa tuhotaan muutamassa vuodessa kommunismilla !

Maassa on nyt nälänhätä ja siellä tapetaan eniten ihmisiä maailmassa siis maassa jossa ei ole sota käynnissä.

t. Päästiin perseen myyjistä

ps. kyllä persujen joukoissakin on kommunisteja,se on juuri suurin este persujen uudelle nousulle ! Niistä pitäs päästä eroon ihan kun päästiin noista Eu-miljoona kiimaisista Ministereistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Pohjoiskorea on toinen hyvä esimerkki ! Kansa näkee nälkää ja rakettimies uhittelee mailmalle !
Menkööt sinne kommunistit paratiinsa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kyllä olen samaan mieltä, erityisesti tuosta, että persujen joukossa on kommunisteja. Pari kuukautta sitten olisin vielä sanonut, että höpsistä eikä ole, mutta luettuani näitä palstakommentteja olen huomannut, että kyllä heitä on. Lisäksi tai ehkä samoja ovat nämä soinilaiset, jotka aina ja lähes joka sivulla hehkuttavat soinia ja uuvattien ryhmää. No tietysti ne tekee sitä piruuttaan, mutta on siinä kyllä vakavampikin puoli eli ne just nakertaa PS:n kannatusta ja tietysi ihan tarkoituksella. En tiedä että pitäiskö PS:n sivustot sulkea täysin avoimelta kommentoinnilta ja vaatia rekisteröitymistä; ehkä sekään ei auttaisi, kun he eivät itse tajua poistua PS:n sivustoilta jonnekin omiensa joukkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Tarkoitin että Persu kansanedustajienkin joukossa on kommunisteja niin järjettömiä huuteluja ei välillä muuten voi tulla kun joskus tulee…
Jos sivustolla sallitaan vain tietyn valityn iirin kommentointi niin se lisää sisäänläpimyyttä suoraan ja vähentää kannatusta.
Eihän sellaista kukaan viitsisi edes lukea.

t. Päästin perseen myyjistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Entäs Halla-ahon uskonto? Eikö hän ole ateisti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Mutta ei onneksi kommunisti!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tatu Tyni Taikuri
#17

Tässä vielä koti, uskonto ja isänmaa.

Koti, uskonto ja isänmaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#21

”Kommunistisessa yhteiskunnassa kaikki luonnonvarat, tehtaat, työkalut ja koneet eli tuotannonvälineet ovat työläisten yhteistä omaisuutta. Kommunistisessa yhteiskunnassa ei kenenkään tarvitse hallita, valvoa, riistää tai sortaa toista ihmistä. ”

Lainaus on napattu kommunistien omalta saitilta ”Opiskele ja taistele”

Määrittely jatkuu:
”Me kommunistit emme ole idealisteja ja tiedämme, että kommunismia ei voi panna käytäntöön yhdessä yössä. Kapitalismin ja kommunismin välillä on olemassa vielä yksi historiallinen aikakausi ja yhteiskunta, tätä me kommunistit kutsumme sosialistiseksi yhteiskunnaksi. Sosialismin aikakaudella rakennetaan kommunismia, Marx ja Lenin ovat sanoneet, että kun kapitalismi on porvariston diktatuuria on sosialismi proletariaatin diktatuuria.”

Eikös ns. pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta perustu hyvin pitkälle sosialismiin? Kommareita on Suomessa kourallinen – ei liene syytä huoleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000