Perussuomalaiset

Ion Mittler

Tuomioja: oikeiston tavoite, että työ on ainoa sosiaaliturva

Erkki Tuomioja on ollut viime aikoina uutisissa moneen kertaan, ja monesta syystä. Vappuna myös sen takia, että hän käytti natsi-vertauksia kuvaillessaan suomalaisen oikeiston suunnitelmia sosiaaliturvan leikkaamisesta. Tuomioja väitti, että työn pitäisi oikeiston mielestä olla paras sekä ainoa sosiaaliturvan muoto.

YLEn uutinen aiheesta

Tuomioja liioittelee tahallaan, se lienee selvää kaikille. (Kai hänelle itselleenkin?) Ei kukaan ole sosiaaliturvaa kokonaan poistamassa, siten että työ olisi ainoa mahdollinen keino rahan saamiseksi.

Tuomiojalla on sen verran ikää, että hän muistanee että 1960-luvulla ja 1970-luvulla tilanne oli aika pitkälti sellainen, että työ oli ainoa sosiaaliturvan muoto. Työtön ei saanut rahaa sohvalla maaten, vaan tarjolla oli työttömyys-töitä. Piti mennä valtiolle kokopäiväiseen työhön, saadakseen työttömyyskorvausta. Toki se korvaus oli luullakseni suhteellisesti parempi kuin nykyinen työttömyyskorvaus, jonka saa sohvalla maaten.

Sitten joku sai idean, että Suomella on varaa maksaa työttömyyskorvauksia ilman työvelvoitetta. Siinä ideassa oli sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvä puoli on se että työtön saa maata sohvalla tekemättä mitään. Huono puoli on se että jotkut passivoituvat, syrjäytyvät ja alkoholisoituvat totaalisesti, ja valtio vieläpä rahoittaa heille heidän alkoholisminsa. Sekin on huono puoli, että sohvalla maaten tienaa huonosti.

Niinsanotut välityö-markkinat, eli valtion tarjoamaa työtä normaaleja työehtoja hieman heikommalla palkalla, on konsepti jota toivoisin käytettävän nykyistä enemmän ratkaisuna työttömyyteen sekä työttömyyskorvauksen tasoon. Minussa on sen verran kommunistia, että ainakin teorian tasolla olen kiinnostunut ajatuksesta, että työpaikka valtiolta 80 % TES-palkasta olisi ns. ”oikeus”. Sen saisi ottamalla sen vastaan. Siinä tienaisi paremmin kuin sohvalla maaten, mutta edelleen jäisi syitä tavoitella ihan kunnollista 100% palkkatason työpaikkaa markkinataloudesta.

Jotta tällainen olisi mahdollista, ja taloudellisesti järkevää, valtion pitäisi korvamerkitä joku sopiva talouden sektori alaksi, jolla valtio harjoittaa liiketoimintaa, jossa työntekijät ovat näitä 80 % palkkalaisia. Ei Kokoomus tästäkään ideasta ilahtuisi, koska Kokoomuksella on tapana pyrkiä maksimoimaan sijoittajien pelikentän laajuus ja tuottoisuus yhteiskunnassa. Mutta tavalliselle kansalaiselle siinä olisi hyviä puolia, jos olisi tarjolla työtä sosiaaliturvan muotona.

Arbeit macht frei. Arbeit macht Geld.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Nimetön
#1

Ei olis ollenkaan huono asia palata vähän taaksepäin ja myöntää esim. työttömyysavustusta pientä työtä vastaan.

Näin saataisiin esim.
1) vanhuksille ulkoiluttajia niin sairaaloihin, hoitokoteihin kuin omiin koteihinkin.
2) sopivia työttömiä voisi velvoittaa toimimaan kotiavustajien parina; auttaa nostoissa, pesuissa, asunnon siivoamisessa jne. mikä kullekin sopisi
3) puistojen ja viheralueiden roskien poistoon työntekijöitä
4) leikkikenttien ja tienvarsien puhdistukseen
5) muihin pieniin hanttihommiin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tuomioja on kai seonnut täysin ja lopullisesti.
Ei pitäis antaa toimia enää missään luottamustoimessa eikä eduskunnan tehtävissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Perusongelma on tämä. Mikään määrä työtä ei luo talouteen ainuttakaan uutta euroa. Vain pankista korolla lainattu euro luo ostovoiman ja työpaikan.
Mikä tässä on poliitikkojen niin vaikeaa ymmärtää?
Hallitus voisi jakaa jokaiselle ensi alkuun tuhannen euron toimintasetelin, joka pitää käyttää kotimaisiin tuotteisiin ja palveluihin, ja jonka yritykset voisivat muuttaa valtion maksamiksi euroiksi. Toinen elvytyskeino on nostaa reilusti pieni- ja keskituloisten palkkoja ja kompensoida korotukset yritysten veroja ja sosiaaliturvaa pienentämällä.
Sosialistien nykymenolla talous sakkaa varmasti, kuten sakkaa kokoomuksen murus-talousteoriallakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#6

Rahaa lainaamallako talous kuntoon? Kyllä se on niin, että tekemällä työtä joka nostaa tuotteen arvoa on ainoa keino hoitaa taloutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Elämme edelleen fiat-raha taloudessa. Rahaa painetaan tyhjästä tarpeen mukaan ja jotkut vetävät siitä välistä. Tämä johtaa vääjäämättä inflaatioon, joten tukipaketteja (lisää velkaa) tarvitaan toisensa perään, jotta keinotekoinen talouskasvu pysyisi, eikä talous sakkaisi. Eurotalous toimii juuri näin. Sillä hetkellä jos kaikki nostaisivat rahansa pankista tai maksaisivat velkansa pois, niin korttitalo (velkapyramidi) sortuu. Pystyt maksamaan tänään ottamasi velan takaisin vain jos joku muu ottaa huomenna uutta velkaa.
Tuotteella on arvo vain jos joku on valmis siitä maksamaan pyydetyn hinnan tai oikeammin löytyy riittävän ostovoimainen asiakas, riippumatta siitä paljonko työtunteja siihen on käytetty. Sinullakin on varmasti ostoslistalla kaikenlaista kivaa ja luksusta, joiden arvoa on nostettu käyttämällä niihin kalliita raaka-aineita ja paljon työtunteja, mutta tililläsi ei ole rahaa näitä hankintoja toteuttamaan muuten kuin velaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Tuossa nyt ei ole päätä eikä häntää. Omat velkani pystyin maksamaan vain kun itsellä oli rahaa, kunpa oliskin ollut niin, että jonkun muun velanotto olisi kuittannut velkani. En osta mitään velaksi ja olen velaton nykyään. Ostan vain kun tilillä on tarpeeksi rahaa, toistaiseksi on toiminut hyvin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Sillä sekunnilla kun maksat velkasi takaisin pankille, se raha lakkaa olemasta vai luuletko, että pankille maksamasi raha siirtyy jonnekin pankin pankkitilille, josta se lainataan eteenpäin?
Kaikki liikkeellä oleva raha on velkaa ja pankit luovat sitä tyhjästä ns. luotonlaajennuksella. Ilman velkaa ei ole rahaa. Velka voidaan maksaa pois vain ottamalla uutta velkaa, koska korot.
Onnittelut ja peukku siitä, että olet vapaa ja päässyt irti pankin velkaorjuudesta. Tosin onni saattaa olla lyhytaikaista, koska valtio keksii koko ajan uusia tapoja kuten
veroja velkaannuttaa kansalaisiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Työstä ei ole pulaa. Joka paikkaan tarvittaisiin tekijöitä ja käsiä lisää. Työvoimaakin löytyy vaikka kuinka paljon. Kohtaanto-ongelma? Ehei. Omia on kortistossa yli pari sataa tuhatta palkkatyötä odottamassa ja rajojen takana Eu:ssa miljoonia työttömiä. Minullakin olisi paljon töitä kotona teetettävänä, ns. korjausvelkaa. Missä siis vika? Töitä ja tekijöitä on.
Pula on palkanmaksajista toisin sanoen rahasta. Ei rahaa- ei ostovoimaa – ei työtä. Ymmärrätkö nyt?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Vanhana Ay-jääränä on vaistomaisesti niiden puolella, jotka eivät ole työpaikkaa saaneet tai löytäneet.
Sitten tullaankin siihen toiseen vaihtoehtoon, että yksilö alkaa laskelmoiden”optimoimaan” sen kannattaako minun varhain aamusta raahautua työpaikalle, elatustani ”tienaamaan”? Vai jäänkö vällyihin loikomaan ja elän muiden siivellä, koska erotus työn ja löffäilyn tulojen välillä on NIIN pieni? Tämä ilmiö on johtanut asenteen muutokseen.
Ruotsalaisia pidetään pehmeinä diskuteeraajina, mutta yllätys, yllätys heillä on melko tiukka systeemi. Korvausten vastapainoksi on tehtävä ”jotain”. Jos ei muuta,niin kunta järkkää reipasta puuhastelua. Tähän suuntaan on meidänkin ryhdyttävä asioita hoitamaan.
Sairaat ja työkyvyttömät pitää erotella työhaluttomista, Kela-tukien punttisalien kolistelijoista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Enää ei varmaankaan kukaan työnantaja lähetä kotiin kirjettä,ja kysele töihin.Niinkuin minulle lähetti 1967 vuonna kun olin juuri lopettanut koulun käynnin.Niin paikallisen osuusliikkeen myymälänhoitaja lähestyi minua kirjeellä,kysyen tulisitko meille harjoittelijaksi.Olin silloin 15:ta vanha ja sillä tiellä vierähti sitten pitkälti neljättäkymmentä vuotta.Ja noin 8 km työmatka piti kulkea talvella suksilla,ja kesällä polkupyörällä.Kunnes pienestä palkastani sain säästettyä senverran että ostin ensimmäisen mopedini,joka oli 1958 mallin Syndapp Combinette.Sillä sitten oli helpompi kulkea työmatkoja,kunnes siitä hajosi kytkin.Seuraava mopedi olikin sitten”Rapaheikki”eli Rabeneick,joka olikin sitten tosi hyvä Sacshin koneella varustettu.Aikanaan muutin lähinpään kaupunkiin töihin,ja olin siellä useammassakin elintarvikemyymäläsä töissä.Nyt jo useita vuosia ansaitulla eläkkeellä.Että sellainen tarina,ja hyvät ihmiset tarina on tosi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000