Perussuomalaiset

Tarja Leinonen-Viinikka

Seurakuntavaaleissa ihmiset etusijalle

Arvoisa lukija! Kirjoitan Sinulle seurakuntavaaliehdokkaana. Ensimmäisiä muistikuvia lapsuudesta on, kun Hilda mummu opetti ensin Levolle lasken ja sitten Isä meidän -rukoukset. Rukouksen jälkeen hän totesi: “Nyt vakkautaan nukkumaan”. Elämän varsitiellä mummun opetuksille on ollut tarvetta. Nyt olen opettanut samoja rukouksia itsekin mummun ominaisuudessa.

Seurakunnan auttamistehtävä on yksi tärkeimmistä kirkon toiminnoista. Tiedämme, että yhteiskunnassa on paljon yksinäisyyttä ja uupumusta, taloudellista ahdinkoa. Kirkollisvero antaa mahdollisuuden auttamiseen. Joskus tärkeintä on toisen ihmisen läsnäolo ja kuulevat korvat. Siinäkin seurakunnan diakoniatyö on mukana.

Tämä auttamistehtävä on itselleni ollut kantava voima olla mukana kirkon jäsenenä mahdollistamassa tätä auttamistyötä.

Aika monella nykypäivänä on kokemusta eroa kirkosta –sivustosta. Erosin kirkosta yhdellä klikkauksella suuttuessani naispappien syrjinnästä ja kiusaamista koskevasta radio-ohjelmasta. Tämä tapahtui viisitoista vuotta sitten.

Ratkaisu ei kuitenkaan tuntunut oikealta. Pohdin pitkään oliko ratkaisu oikea, kun uskomisessa ei ollut tapahtunut muutosta. Sitten sen oivalsin. Asioihin voi vaikuttaa vain mikäli on mukana ja osa ratkaisua, eikä sivustahuutelija! Sen jälkeen tutustuin liitykirkkoon.fi -sivustoon. Nyt olen mukana!

Samoin arvoin – koti, uskonto, isänmaa – olen liikkeellä. Haluan toimia periaatteilla, että ihmiset ovat tärkeitä – eivät seinät. Kirkko kuuluu kaikille ja sinne pitää olla helppo tulla sellaisena kuin on. Ihmisiä ei erotella jyviin ja akanoihin. Lapsiin, nuoriin ja nuoriin perheisiin erityishuomio. Kirkollisverolle pitää saada vastinetta jo eläessään eli yhteydenpitoa ja kohtaamisia kaivataan lisää eri elämänvaiheissa.

Uusia toteutustapoja on kehitettävä, jotta mahdollisimman moni voidaan tavoittaa. Taloudenpito on haasteellista. Niukkuutta joudutaan jakamaan ja katsomaan mikä on tärkeintä. Minä vastaan – ihmiset ovat.

Arvoisa seurakunnan jäsen, tule mukaan – äänestä!

Tarja Leinonen-Viinikka
seurakuntavaaliehdokas

Kuusamo

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Tarja minä kun erosin kirkosta , niin siinä oli syynä kirkon luopumus / eksytys siis kirkko on , eksyksissä ja pakasti !? Eikä niitä asioita vieläkään ole yritettykään korjata !? Ja aina vaan mennään syvemmälle , syntiin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pilkun tuhlaaja
Utelias
#2

Onko,kirkosta,tullut,pakastin? 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Siinä vaiheessa kun kirkosta tuli poliittinen toimija, erosin.
Nykykirkko on menettänyt arvokkuutensa, pyhyytensä. Siitä on tullut liian maallinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Tarja mietit / mietitte , mikä on tärkeintä sanoisin : Jumalan käskyt ja Jeesuksen usko ! Ne tulisi pitää voimassa ja kunniassa !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

No just

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#5

Pienen tauon jälkeen myös Kuusamossa on nyt onneksemme tarjolla Perussuomalainen vaihtoehto seurakuntavaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ateisti
#6

Siitä edellisestä ollut mihinkään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juupatijoo
#8

Mites eduskuntavaalit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jytky
#9

Nyt kaksi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000