Perussuomalaiset

Antti Moisander

Konservatiivisen kirkon puolesta

Seuraavat seurakuntavaalit käydään jälleen 20. marraskuuta. Ennakkoäänestys toimitetaan 8.-12.11.

Olemme joutuneet lukemaan kuluneiden vuosien aikana yhä kiihtyvään tahtiin, kuinka Suomen valtionkirkko on unohtanut perimmäisen merkityksensä, keskittyen kirkolle kuulumattomiin toisarvoisiin teemoihin.

Räikeänä esimerkkinä voitaneen nostaa esiin Tampereen seurakuntien aikomus toteuttaa yhteistapahtuma radikaalin ympäristöliike Elokapinan kanssa. Tampereen seurakunnat perääntyivät kuitenkin lopulta hankkeesta, osaltaan perussuomalaisten kansanedustajan Sebastian Tynkkysen luoman paineen myötävaikutuksesta.

Tulevien seurakuntavaalien ehdokaslistoihin tutustuessa ei voi välttyä huomaamasta, että kaksi teemaa toistuu listoilla: uudistushalu ja ilmastotoimet.

Kirkon uudistaminen ei välttämättä ole aivan tyhjästä temmattu ajatus. Mutta on eri asia, haluaako uudistaa kirkkoa, jotta jäsenkato saadaan käännettyä laskuun, vai uudistaa kirkkoa lähtemään mukaan pride-aatteeseen. Ilmastotoimia taas on astetta vaikeampaa niputtaa seurakuntien toimialaan kuuluvaksi aiheeksi.

Seurakuntien varat ovat rajalliset, ja siitä johtuen on mitä tärkeintä, että varat ohjataan seurakunnille oleelliseen toimintaan ja seurakunnan jäsenten tukemiseen näinä epävakaina aikoina.

Säilytetään kulttuuriperintöä vaaliva konservatiivinen luterilainen kirkko.

Antti Moisander

Kaupunginvaltuutettu (ps.)

Seurakuntavaaliehdokas

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta

Julkaistu PS-lehdessä 10/2022

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Ilmastonmuutos on alkanut jo kauan sitten.Kun viisaat väittävät,että Genetsaretin järvi olisi ollut jäässä?Ja siinä jäänpäällä olisi ollut 5:senttiä vettä,ja tämä sai aikaan sen.Että näytti siltä niinkuin”Vapahtaja” olisi kävellyt vetten päällä.Eli toisinsanoen Ev:lut kirkko on jo myöhässä ilmastonmuutoksen torjumisessa.Sillä ilmasto on lämmennyt niinpaljon,että Genetsaretin järvi ei ole jäätynyt enää reiluun 2:teen tuhanteen vuoteen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Selvennän vähän tuota edellistä kommenttiani.Siis todellakin tuommoista tutkijat väittävät,että Genetsaretin järvi olisi ollut jäässä,kun”Vapahtaja”ikäänkuin käveli vetten päällä?No itse en usko tutkijoiden puheita.Ja kaiken lisäksi tuo kommenttini oli sarkastista piruilua.Olen saanut kristillisen kasvatuksen lapsena,ja kuulun Ev:lut kirkkoon edelleen.Ja minua”kyrsii”todella vahvasti edellämainitsemani kirkon nyky suuntaus.Pride myönteisyys,Ilmastonmuutos vouhotus,ja kaikki muu kristikuntaa/yhteiskuntaa rapauttava toiminta!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Tutkijat väittävät hyvin monenlaisi asioita , jotka eivät pidäpaikkaansa !? Muumaassa , kehitys / evoluulioteoria , siinä kun ei ole Luojaa ollenkaan , mutta luomiskertomuksessa / Raamatussa on Jumala / Luojamme , joka on kaiken luonut !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#2

Kirkko on eksynyt nykynuorison utopioihin, joihin kuuluu ilmastonmuutos ja LGBT-agenda. Kun ei enää kykene saarnaamaan pelastuksesta Kristuksen veressä, saarnaa kieltäymyksistä ilmaston vuoksi ja jumalatonta transhumanismia. Kirkko on mukana kaikenlaisessa arvojen vääristelyssä ja vasemmistolaisessa ääriajattelussa. Ei pidä ihmetellä, että arvokonservatiivit jättävät evankelisluterilaisen kirkon ja etsivät Jumalaa evankelisista lahkoista ja katolilaisuudesta, missä on suhteellisen vahva woke-paavin vastarinta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Mennäänkö takaisin siihen , mistä onlähdetty uskoapuhdistamaan Lutherin päivistä ?! Mutta Lutherillekin jäi vanhat katekismuksen käskyt , niinkuin Roomalaiskatolilaisilta perintönä , luterilaisille !? Ja ne eivät ole Raamatun mukaisia !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000