Perussuomalaiset

Tarja Leinonen-Viinikka

Nyt jos koskaan - yhdellä äänellä on väliä!

Tänään kaatuneitten muistopäivänä ajatukset palaavat aikoihin, jolloin Suomi taisteli kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Sen puolesta, että meillä on vapaus ja demokratia. Kohta on kuntavaalit, joissa kaikilla äänioikeutetuilla on oikeus ilmaista kantansa oman kunnan ja koko valtakunnan asioista. On helppoa ajatella, ettei se meitä susirajan tällä puolella asuvia haittaa, mitä pääkallon paikalla päätetään hallituksen toimesta, vaan sepä on iso virhe. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kuntatalous ei ole omalla paikkakunnalla ja omassa vaalipiirissä pyörivä kupla tai ikiliikkuja, vaan olemme sataprosenttisesti sidoksissa hallitustason päätöksiin. Se, mitä Helsingissä rapataan, niin vaikkapa Kuusamossa roiskuu.

Katson luottavaisin mielin tuleviin vaaleihin. Ilmassa on jo pitkään ollut tyytymättömyyttä hallituksen vetämää linjaa kohtaan. Tätä en ihmettele yhtään. Erilaiset maksurasitteet lisääntyvät, vihreä siirtymä vie työpaikat ja liian kunnianhimoiset ilmastotavoitteet kurittavat veronmaksajia.

Se, ettei oman maan etuja olla valmiita puolustamaan, tuntuu raskaalta ajatukselta erityisesti tänään. Hallitus hakee Suomea väkisin yhteisvelalliseksi kohti Euroopan liittovaltiota. Tätä mieltä on Keskusta, Sosialidemokraatit, Vihreät ja Kokoomus. Itsenäisyyttä ei meiltä sodallakaan viety, jotkut tahot haluavat viedä sen sitten uhrilampaan lailla vapaaehtoisesti Brysseliin.

Maakunnissa on keskusta ollut hallitsevassa asemassa, jopa yksinvaltiaana, päättämässä kuntien ja kaupunkien asioista. Yksinvaltiudessa on omat ongelmansa. Valta sokaisee ja yhteistyö muiden kanssa loppuu tai käy vähiin. Siksi on erityisen tärkeää käydä äänestämässä omaa Perussuomalaista ehdokasta. Valinnanvaraa on: räyhäkkäämpää persoonaa tai maltillisempaa ehdokasta. Pitää jaksaa nähdä pikkuisen vaivaa ja lähettää viesti. Joku erehtyy luulemaan ettei minun äänellä ole väliä – samapa tuo jättää äänestämättä – vaan se on täysin virheellinen luulo. Juuri Sinun kallisarvoista ääntäsi ei voi kukaan käyttää ja kyllä – yhtä mysteeriääntä vuoden 1956 valintatilanteessa presidentti Kekkosen tullessa valituksi haettaneen yhä.

Sinun äänelläsi on väliä – äänesi on demokratian vahvin ase – käytä sitä!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


19 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Tarjakin. Juuri Noin: Käytä ääntäsi luodaksesi kotimaastamme Kotimaa: Josta Voimme Vaikkapa Laulaa: Tiedän paikan armahan, rauhallisen ihanan, jos’ on olo onnekas, elo tyyni, suojakas. Sepä kotikulta on, koti kallis, verraton, Eipä paikkaa olekaan kodin vertaa ollenkaan. Eipä paikkaa olekaan kodin vertaa ollenkaan. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Tarja onhan se kummallista / merkillistä kun nykyiset päättäjät / hallitus/ valtamediakin , ovat valmiita luovuttamaan ja vieläpä maksamaan siitä , että vievät itsenäisyytemme !?! Ja kun isämme / isoisämme ovat henhensä kaupalla siitä taistelleet !?! On se aika , härskiä meininkiä !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos 😕 Hämmentynyt Nimetönkin. On kummallista. Ei kummallista Sydämessä Kun On PERKELEEN henkivalta: Mikään ei ole kummallista, eikä ihmeellistä. Kiitos. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Aamulla tuli hieno kenttähartaus tv:stä tänään kaatuneiden muistopäivään liittyen. Lopussa Suomen armeijan miehet ja naiset lauloivat: ..
Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle
Sa että karkoitit orjuuden
Ja ettet taipunut sa sorron alle
On aamus’ alkanut, synnyinmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Juurihan persukset olivat äänessä monta päivää putkeen eduskunnassa ja samalla pilkkasivat demokratiaa viivyttelyllään. Ääni persuille on ääni kaaokselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

Hei. Kiitos Nimetönkin. Höpö höpö. Kaaos tulee kyllä, Jos ❤️ sinunhenkiset alkavat, ja pääsevät riehumaan. Perussuomalaisilla On Jeesuksen Henki ja sinunsydämen henki, On toivottavasti: Hänen renki. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Naulan kantaan Lasse! Hyvää yötä, Jeesus myötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

PS on älykkäiden ihmisten puolue, öyhötys on vain punavihreiden ääntelyä ilman älyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen mutta ei vihapuhuja
#9

Ketkähän ne pilkkasivat demokratiaa?=Ne olivat juurikin hallituspuoluiden edustajat!Ja eduskunnan keskustalainen puhemies,sekä demareihin kuuluva ensimmäinen varapuhemies.Keksivät omia sovelluksiaan ”pöytäämisestä”,ja vetivät kotiinpäin sen minkä kerkisivät.Mutta kun perussuomalainen toinen varapuhemies olisi vetänyt kotiinpäin,se ei ollutkaan enää sopivaa/mahdollista.Ja nyt on jo väläytelty,että perussuomalainen varapuhemies siirrettäisiin kokonaan syrjään.Ja tilalle valittaisiin sopivampi lue= hallitusmyönteinen kokoomuslainen varapuhemies.Vaikkakin sen jo demareiden Lindtman ehätti haastattelussa kieltämään,että ei tämmöistä olisi suunniteltu.Että tämmöinen”demokratia”,ja”oikeusvaltio”on Suomi tänäpäivänä?!!!Ei ole Suomella varaa arvostella Unkaria ja Puolaa!Oma pesä pitää laittaa kuntoon ensin!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

On käsittämätöntä miksi kunnilla menee taloudellisesti huonosti ja samaan aikaan valtio tuhlaa rahaa kuin elettäisiin viimeistä päivää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000